Suomalainen kuluttaja pitää edelleen kiinni lihansyönnistä

Helsingin Sanomissa (1.8.2011) kerrotaan muun muassa kuluttajatutkimuskeskuksen tekemien tutkimusten tuloksista liittyen suomalaisten asenteisiin eläintuotteita kohtaan. Tutkimusten mukaan lihaa suositaan muun muassa terveydellisin, kulttuurisin ja taloudellisin perustein. Vain yksi neljästä kuluttajasta katsoi, että lihan voisi korvata pavuilla ja linsseillä. 

Kyselyiden perusteella vähemmistö kyseenalaistaa lihantuotannon eettisyyden ja vain harvat uskovat, että tuotantoeläimiä kohdellaan Suomessa huonosti. Suomalaiset syövät vuodessa keskimäärin 74 kiloa lihaa. Broilerin- ja naudanlihan kulutus on jatkuvasti kasvanut, sianlihan kulutus sen sijaan vähentynyt.

Helsingin Sanomat 1.8.2011.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa