Sri Lanka - Lehmien pelastajien saarella

Päivi Mattila

Trooppinen ilmasto, ayurvedan opit ja uskonto vaikuttavat siihen, että kasvikset maistuvat Sri Lankalla. Lehmien vapauttaminen teurastamoista on yksi buddhalaisista rituaaleista.

Intian valtameren ympäröimässä Sri Lankassa syödään perinteisesti kalan lisäksi pääasiassa kasvisruokaa. Kookos, vihreät lehtivihannekset ja punainen riisi ovat keittiön perusaineksia. Lehmänmaidonkin käyttö on tavallista, mutta lehmiä kunnioitetaan enemmän kuin länsimaissa. Kasvuhormoneita käyttävät teolliset suurtilat eivät ole vielä yleisiä.

“Buddhalainen uskonto sanoo, että elämän lähdettä pitää arvostaa. Lehmän syöminen on kuin äidin syömistä, sen maito on kuin äidin maitoa”, kertoo maan pääkaupungissa Colombossa asuva Poornima Weerasekara.

“Vasikkaa ja emoa ei missään nimessä eroteta, eikä emolehmää sidota kiinni pariin viikkoon poikimisen jälkeen. Täytyyhän vasikankin saada maitonsa. Lehmät lypsetään edelleen käsin.”

Synttärilahjana elämä

Täydenkuun päivät ovat buddhalaisille pyhiä. Useimmissa perheissä ei silloin syödä lihaa. Jotkut suuntaavat myös teurastamolle ja käyvät pelastamassa lehmän, joka on menossa tapettavaksi. Sri Lankan uniikkia perinnettä noudatetaan edelleen yleisesti ja siihen osallistuvat jotkut katolilaisetkin.

Poornima kävi teurastamolla 18-vuotissyntymäpäivänään: “Pelastin elämän ja tunsin itseni todella hyväksi. Oli sydäntä särkevää ajatella niitä eläimiä, jotka jäivät ja joista tuli lihapullia jonkun lautaselle. Ne teurastetaan ruosteisilla veitsillä, eikä kuolema tapahdu silmänräpäyksessä”, hän muistelee.

Pelastetut lehmät annetaan joko temppeliin huolehdittaviksi tai maalle. Maatiloilla niitä kohdellaan kuin lemmikkejä, vaikka niitä lypsetään edelleen ja lantaa käytetään viljelyssä. Lehmät saavat kuolla luonnollisesti vanhuuteen. Poorniman arvion mukaan 20 - 30 prosentissa maalaiskylistä lehmä korvaa tänäkin päivänä traktorin.

Lehmien pelastaminen ei ole mitään eläinten vapautusrintaman toimintaa: “Lehmästä täytyy maksaa noin 5000 rupiaa (30 euroa). Maksaminen hoituu yhteisöllisesti, sitä on rahoittamassa koko sukulaisjoukko.”

Temppeli ohjaa vegetarismiin

Poornima ryhtyi kasvissyöjäksi luettuaan kotitemppelistään löytämänsä Peter Singerin klassikon. Samalla vegetarismiin siirtyi äiti ja pian isoisä. Poornima sanoo olevansa vähemmistöä: “Eläinten oikeudet eivät ole meillä yleinen syy kasvissyönnille. Yli neljäkymppisillä syynä on yleensä uskonto, nuorilla ympäristö. Uutena ryhmänä ovat terveyden vuoksi kasvissyöntiin siirtyneet. Ehkä myös taloudelliset syyt ovat taustalla, koska kasvikset ovat paljon lihaa halvempia.”

Poornima on pahoillaan siitä, että buddhalaisuudessa vaikuttava vegetaristinen perinne ei ole nuorilla enää vahva. He ajattelevat jäävänsä jostain paitsi, jos he hylkäävät lihan. Portugalilaisten koloanistien mukanaan tuoma liharuoan arvostus yhdistyy nyt mainosten viesteihin. McDonald’s joutui saarelle rantautuessaan sentään poistamaan naudanlihat valikoimistaan.

“Pekoni-makkara-aamiainen on kuuman ilmaston vuoksi pahempi srilankalaisille kuin eurooppalaisille. Me emme tarvitse ruoasta yhtä paljon energiaa. Toisaalta ayurvedalainen tasapainon ajatus on kuitenkin toinen kuin länsimaiset ruokasuositukset.”

Sormet suuhun

Aasiassa sanotaan, että ruokaa syödessä mukana on viisi aistia. Niistä yksi on kosketusaisti – ruoka syödään sormenpäillä hienoimmissakin ravintoloissa. Kullekin ruokailijalle toki on pöydällä oma käsienpesukulhonsa.

“Meidän ruokaamme on vaikea paloitella, miten sitä söisikään haarukalla. Lusikalla aineksia ei voi oikein kunnolla sekoittaa. Kun ruoan mössää sormin, se auttaa ruoansulatusta. Ruokiin tulee parempi maku, kun riisin ja eri curryt voi yhdistää.”

Poornima listaa sormien eduksi myös sen, että syömisestään on tietoisempi, eikä ruokaa siten tule syötyä liikaa. Märkiä aineksia saa poimittua lautaselta rotin (leivän) avulla. Srilankalaiselle ruokakulttuurille on lisäksi ominaista runsas chilien käyttäminen ja villivihanneksista valmistettujen juomien nauttiminen. Esimerkiksi Poorniman perheessä yrttijuomia tehdään aina viikonloppuna. Mukillinen sitä aamulla tyhjään vatsaan tekee hyvää, vaikka maku ei kuulemma aina olekaan herkullinen. Tropiikin asukkaat ovat sallivia ötököitä kohtaan: “Torilla kukaan ei kauhistele, jos lehtinipussa onkin ötökän reikiä. Hyvä vain. Sekin on ok, jos orava on syönyt jo puolet mangosta”, päättää eläimiä ystävinään pitävä Poornima.

 

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 3/2007.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa