Kolumnit: Pieni ihme

Pieni ihme: Voiko perheenäiti ryhtyä vegaaniksi?

Lapset nuotion edessä

Kun muutuin monivuotisesta kasvissyöjästä vegaaniksi, alkoi meidän keittiöstä kuulua kummia. Äitinä minä toimin hovikokkina yhdelle teinille ja esiteinille. Yht'äkkiä sain kuulla kummallisen lihanhimoisia kommentteja ja arvaamatonta arvostelua. Kasvissyöjinä lihattomuus oli ollut ihan luontevaa, joten odotin siirtymän vegaaniuteen sujuvan ihan leikiten. Ei mennyt ihan kuin Strömssössä sitten kuitenkaan. Sain miljoona kysymystä niskaani.

Lasten pähkäilyä on riittänyt. Olen joutunut selittämään, mikseivät kananmuna ja juusto kuulu enää kotivalikoimaan. Ja miksi koulussa, kavereilla ja kaupassa sitten tarjotaan niitä? Voiko niitä syödä?

Olemme käyneet keskusteluja siitä, miten suuri on teini-ikäisen päätäntävalta omasta syömisestään, mitä ostetaan kotiin ja kuka syö mitäkin. Meillä ei ole kotona enää eläintuotteita.

Pieni ihme: "Nom-nom!"

15 kuukauden ikäisen pojan äitinä elämäni pyörii lähestulkoon kokonaan pirpanan ja ruoan ympärillä. Se, miten nämä kaksi saa yhteen ruokapöydässä ruoka-aikaan on muodostunut mysteeriksi.

Lapsi syöNoin kuukausi sitten – ollessani autuaan tietämätön tulevasta – menin kehuskelemaan ystävälleni, miten olenkin onnistunut synnyttämään ja kasvattamaan niin hyvällä ruokahalulla varustetun lapsen. Kaikki minkä sen eteen asetan, katoaa suuhun ilman suurempia vastalauseita. Miinus se osuus, mikä putoaa lattialle. Ja miinus lapsen inhokit, joita ovat alusta asti olleet kesäkurpitsa ja soijasuikale. Tarjoan näitä molempia sinnikkäästi silloin tällöin toivoen edes jommankumman joskus uppoavan.

Pieni ihme: Valkoinen valhe

Pinja MustajokiTunnustan. Kaupan kassajonossa jään usein tuijottamaan muiden ostoksia. Katseeni kiinnittyy erityisesti hihnalla solkenaan matkustaviin maitopurkkeihin, juustopaketteihin, jogurtteihin ja rahkoihin.

Katseeni ei ole tuomitseva, vaan ennemminkin tyrmistynyt. Tässä maassa juodaan mielettömästi maitoa ja käytetään siitä valmistettuja tuotteita. Puhun nyt lehmänmaidosta – tai vegaanisesta näkökulmasta ajateltuna: lehmän maidosta.

Vegaanina tiedän myös hyvin, että maitoa piileskelee lisäksi usein tuotteissa, joihin sitä ei heti yhdistäisi. Tottuneelle lukijalle hyppäävät maito-, hera- ja juustojauhe sekä kaseiini ja laktoosi tuoteselosteista silmille. Välillä tulee miettineeksi, eikö tuote olisi riittävän hyvä ilman maitoisia valmistusaineitakin.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä vegaaniuteni nousi puheeksi esitietolomakkeen perusteella.

Pieni ihme: Rotinoiksi seitanpihvejä ja piirakoita

Karjalanpiirakka

- Minulla on sinulle rotinoita! kirjoitti ystäväni Tuulia tekstiviestissä. Hän oli tulossa kylään.

Sana ”rotinat” kuulosti tutulta ja mukavalta, mutta myönnän, että sen merkitys oli hämärä. Mielikuvani poukkoili käsitöistä uunituoreisiin pulliin ja sanoin miehelleni, että Tuulialla on kuulemma jotain rotinoita. Ai mitäkö? No jotain tuliaisia, varmaan vauvalle.

Vauvamme oli kolmiviikkoinen ja minulla kului kaikki aika imetykseen ja puklausten pyyhkimiseen. En edes ajatellut, että ehtisin laittaa vieraalle jotain tarjoamisia. Jospa se ymmärtää tilanteen, ajattelin.

Kun Tuulia astui sisään, hän vilkaisi vauvaa ja asteli suoraa päätä keittiöön. Olin työn touhussa vaipanvaihdon kanssa enkä ehtinyt tajutakaan, kun keittiöstä alkoi kuulua tiskien kilinää ja kaapinovien kolinaa. Onko sulla esiliinaa? Onko täällä koneessa likaisia vai puhtaita astioita? Tuulia huuteli keittiöstä.

Pieni ihme: Kun tuomari kopautti nuijaa

Äiti ja lapsiMinun lapseni on kaunis. Äärettömän kaunis. Hänen silmänsä ovat suklaanruskeat ja iho kaakaopavun värinen. Lapseni oppi kävelemään jo alle vuoden ikäisenä ja nyt hän juoksee, hyppii, kiipeilee, nauraa sekä huudahtaa usein ”Äiti! Kivaa!”.

Lapseni ei ole perinyt yhtäkään geeniään suoraan minulta. Minä en ole synnyttänyt. Sen sijaan me laitoimme hienot vaatteet päälle ja astuimme oikeussaliin. Minusta tuli äiti, kun tuomari kopautti nuijaa. Sitten lensimme yhdessä kylmään, loskaiseen Suomeen.

Pieni ihme: Vegaaniäiti saa usein olla puolustuskannalla

VauvaEnnen vauvan syntymää mietin ja murehdin lähes kaikkea muuta, mutta imetyksestä en kantanut erityistä huolta. Oletin sen luonnistuvan ilman suurempia pulmia. En missään vaiheessa tullut ajatelleeksi, että siihen voisi liittyä niin paljon ongelmia ja mielipahaa.

Imetys takkuili jo alkumetreillä. Maitoa ei tullut tarpeeksi, ja vastasyntynyt poikani oli laiska syömään. Joka puolelta kuitenkin hoettiin, että kyllä se imetys onnistuu, kun vain yrität tarpeeksi. Hoitohenkilökunnan jatkuva painostus aiheutti lisää stressiä ja vaikeutti hommaa entisestään. Muutaman hyvän imettämisneuvojan ansiosta jaksoin yrittää imetystä kolme kuukautta, minkä jälkeen siirryin korvikkeeseen.

Pieni ihme: Jotenkin vain tiesin

Ai mistäkö tiesin olevani raskaana? Kuukautiset olivat ensimmäistä kertaa vuosiin yli viikon myöhässä, ja siitä aloin jo hieman aavistella. Alkoholin juominen jäi sisäisestä tunteesta, ihan tuosta vain. Jotenkin vain tiesin. Tunteestani huolimatta minun piti tehdä viisi raskaustestiä, ennen kuin lopulta uskoin. Testien tekemisen jälkeen oloni oli epätodellinen. Kun olin jotenkin sisäistänyt ajatuksen, tunnetilat vaihtelivat paniikista innostukseen: Ihanaa saada oma pieni vegevauva! Mutta syönköhän minä varmasti niin, että mahaasukki saa tarpeeksi kaikkia ravintoaineita? Mitä jos en, ja mitä ne ajattelevat minusta neuvolassa? Päällimmäisenä oli kuitenkin onnen tunne siitä, että sisälläni kasvoi pieni elämän alku.

Kun ensimmäinen kätilöllä käynti lähestyi, varauduin henkisesti tenttaukseen ja tuomitsemiseen.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa