Akvaariokalojen petollinen kauneus

Teksti: Kiia Kakko

Kuvat: Wikimedia

Viisivuotiaana minä sain akvaarion. Oli kunnia-asia ruokkia sen ihmeellisiä asukkaita ja katsella lasin läpi, millaista elämää ne elivät.

Muutaman kerran kalaostoksilla myyjä kysyi, mitä muita kaloja meillä on, sopivatko ne yhteen. En muista, että koskaan olisi ollut puhetta veden lämpötilasta tai pH:sta ja siitä, mikä millekin kalalle sopi. Tai mitattiinko meillä sitä edes koskaan. Kerran ostimme kalan joka ei sopeutunut. Se olisi tarvinnut paljon isomman reviirin, enemmän tilaa. Se jahtasi ja satutti muita kaloja, kunnes otimme sen pois muiden joukosta. Olen kuullut tarinoita myös lehtikaloista, joiden evät eivät kasvaneet normaalisti, koska akvaarion tilavuus on ollut kalalle liian pieni. Usein kuulin myös kaloista, jotka kuolivat heti seuraavana päivänä kaupasta haun jälkeen. Myös meillä niin kävi joitain kertoja.

Kauneimmalla on värinsä kenties jalostuksen tai värjäyksen ansiosta. 

Näin jälkeenpäin se kaikki tuntuu absurdilta: pitkät hyllyt täynnä kaloja, valita saa kauneimman. Ja kauneimmalla on värinsä kenties jalostuksen tai värjäyksen ansiosta. Ajattelevatkohan ihmiset, mistä nämä kalat ovat peräisin ja mitä ne ovat saaneet kestää ennen kuin ovat päätyneet akvaariokaupan kalatiskille?

Akvaariokalan ennenaikainen kuolema johtuu usein stressistä. Pyydystys pois tutusta ympäristöstä, pitkät kuljetukset, siirtelyt ja muu käsittely aiheuttavat kaloille valtavasti stressiä. Kaikki kalat eivät toki ole luonnosta pyydettyjä, sillä kaloja myös kasvatetaan akvaarioihin, mutta onko sekään tarpeellista?

Minulle kehittyi akvaarioharrastukseni aikana omituinen rituaali: Kuljin kalahyllyjen vieressä ja etsin katseellani pohjasta kuolleita kaloja. Yleensä löytyi ainakin yksi, mistä ilmoitin myyjälle.

Meitä läheisemmin muistuttavien nisäkkäiden kärsimyksen näkemiseltä ei voi välttyä, ellei tarkoituksella ummista silmiään. Kalojen pahoinvointia taas ei aina näe silmät avoinnakaan. Kalat näyttävät erilaiselta kuin me, ne liikkuvat ja kommunikoivat täysin eri tavalla. Me emme kuule niiden huutavan, emme jaa samaa elekieltä.

Niillä on nopeat refleksit – oletko koskaan koettanut koskettaa kalaa?

Kalojen aistit ovat kuitenkin äärettömän herkät. Niillä on nopeat refleksit – oletko koskaan koettanut koskettaa kalaa? Niiden hermojärjestelmä on samantapainen kuin ihmisellä, samoin kivun ja pelon kokemukset. Pitkään vallassa ollut luulo, että kala ei tunne kipua, on kumottu uudella tutkimustiedolla. Me emme vain osaa havaita kalan kipua.

Vedestä nostettujen kalojen kidusten kuivuminen aiheuttaa niille kipua. Koukku huulessa ei varmasti tunnu mukavalta. Kala voi olla pitkäänkin kiinni koukussa ja aiheuttaa itselleen lisää kipua hätääntyessään. Pilkkiessä kalan heittäminen jäälle aiheuttaa kiputuntemuksia sen ihon kautta. Esimerkiksi tonnikalat tapetaan kylmällä vedellä, mihin ne myös reagoivat tuntemalla kipua.

Suomessa tapetaan vuosittain miljardeja kaloja. Esimerkiksi kirjolohien kasvatus ei oleellisesti eroa broilerinkasvatuksesta – altaat ovat valtavia, niin myös kalamäärät. Kalojen jatkuvan stressin ja sairastelun vuoksi niille syötetään antibiootteja rehun mukana.

Kalastus ruoaksi ei ole kalojen ainoa uhka. Kun astut eläinkauppaan, näet akvaarioiden täyttämät seinät. Niitä on paljon. Kalojen pyydystys akvaariokaloiksi uhkaa monia lajeja, muun muassa kiekkokalaa ja kirjobarbia. Akvaarioharrastajia arvioidaan olevan maailmassa noin 60 miljoonaa, Suomessa 15 000–25 000. Herää kysymys, kuinka moni akvaarion ja sen asukkaiden shoppailija on ottanut etukäteen selville valitsemansa kalalajin vaatimukset tilan, seuran, ympäristön ja veden laadun suhteen. Tai tuntevatko kaupan myyjät vastuunsa.

Entä se kalojen kauneus? Akvaariokalakin voi olla värjätty. Väriä kaloihin saadaan kahdella tavalla, joko ruiskuttamalla sitä ihon alle tai syövyttämällä kalan pintalima happokylvyssä ja sen jälkeen värjäämällä se.

Osa akvaarioharrastajista on varmasti asiaan vihkiytyneitä ja näkee vaivaa rakentaessaan kaloille täydellisen ekosysteemin. Moni haluaa vain helpon ja vaivattoman lemmikin. Se helppo ja vaivaton vaatiikin sitten paljon enemmän putsausta, mittailua ja säätämistä oikeiden olosuhteiden ylläpitämiseksi kuin ensin luulisi. Se pieni lasikuutio on elävien olentojen ainoa koti ja koko elämä. Jos akvaariota ei ehdi siivota tällä viikolla, virtaa likainen vesi näiden herkkien olentojen kidusten läpi joka sekunti.

Minä rakastin kalojani, mutta en pystynyt takaamaan niille riittävän hyviä olosuhteita. Kun joku niistä kuoli, itkin. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, millaiseksi ne kokivat elämänsä akvaariossa. Kala ei valita pahaa oloa yhtä äänekkäästi kuin ihmislapsi, mutta sen värit saattavat haalistua tai sen uiminen voi muistuttaa häkissä edestakaisin ravaavaa leijonaa.

Myöhemmin oli yhtä aikaa hienoa ja musertavaa lukea kalojen tuntemuksista, tietoisuudesta ja kognitiivisista kyvyistä. Ymmärtää, miten hienoja olentoja ne ovat ja miten ihmeellinen niiden maailma on. Ja millaisessa asemassa ne ovat meidän maailmassamme.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa