Päivi Hagner

Päivi Hagner on yksi Vegaaniliiton perustajajäsenistä.

Vegaaniliitto 20 vuotta veganismin puolesta Suomessa

Teksti: Pinja Mustajoki
Kuvat: Tomi Tulipääsky

Vegaaniliitto perustettiin syksyllä 1993, jolloin veganismi oli vielä Suomessa tuiki tuntematon käsite. Kaksi perustajajäsentä, Päivi Hagner ja Martti Bergestad, muistelevat Vegaaniliiton alkuvaiheita ja pohtivat veganismin nykytilaa.

Tapaan Päivi Hagnerin, yhden Vegaaniliiton kolmesta perustajajäsenestä, Helsingissä nepalilaisessa ravintolassa. Vastapäätäni istuu viisikymppinen, vaalea ja puhelias nainen. Hänen kanssaan on heti helppo ja luonteva keskustella, onhan meillä yhdistävä elämäntapa: veganismi.

Tarjoilija tuo ruokalistat, joista rutiininomaisesti selaamme kasvisruokavaihtoehdot esiin. Tarjoilijakin ymmärtää muitta mutkitta tarpeemme ja osaa esitellä meille vegaaniset ruoka-annokset ja ehdottaa naan-leivän korvaamista maidottomalla vaihtoehdolla.

Mikä ihmeen veganismi?

Vegaian kansi 2000-luvun alustaNäin yksinkertaista ravintolassa asioiminen ei vegaaneille ole kuitenkaan aina ollut. Päivi muistaa ajan, jolloin käsite vegaani oli Suomessa tuiki tuntematon – myös Päiville itselleen. Hän kertoo tutustuneensa veganismiin Animalian toimistolle tulleiden ulkomaisten lehtien välityksellä. Aiheesta kiinnostuneena hän ilmoittautui mukaan Englannissa järjestettävälle vegaanifestivaalille.

– Tapasin siellä muiden maiden vegaaneja ja heidän kanssaan keskustellessani ymmärsin, että eläinsuojelutoiminnan rinnalle on saatava vielä yhden askeleen pidemmälle menevää toimintaa – myös Suomeen.

Syksyllä 1993 Päivi Hagner, Heli Sajaniemi ja Martti Bergestad perustivat Vegaaniliiton. Kolmikon aiempi kokemus järjestötyöstä ja vahva tunne veganismin tunnettavuuden lisäämisen tarpeellisuudesta auttoivat alkuun pääsemisessä.

Käytännön toimia oli kuitenkin useita rekisteröinnistä jäsenmaksuasioihin ja yhdistyksen sääntöjen laatimiseen. Päivi painottaa erityisesti Martin valtavaa työpanosta sihteerinä ja varainhoitajana liiton perustamisen alkuvaiheessa sekä Helin työtä Vegaia-lehden toimittamisessa.

– Esimerkiksi Martti antoi oman puhelinnumeronsakin käytettäväksi Vegaaniliitolle suunnattuja yhteydenottoja varten.

Minua kiinnostaa, kuinka vauhdikkaasti liiton toiminta lähti käyntiin – tulviko innokkaita vegaanijäseniä ovista ja ikkunoista?

– No ei todellakaan!, nauraa Päivi. – Lahjoimme omat sukulaiset ja kaverit mukaan ja laitoimme omia varojamme yhdistykseen, jotta kulut saatiin edes suurin piirtein katettua.

Alkuvuosina kokoontumiset hoidettiin ravintoloissa tai jäsenten kodeissa. Tärkeää oli kuitenkin pitää kiinni yhdistyksen muodollisten seikkojen hoitamisesta toiminnan virallisuuden ja uskottavuuden säilyttämiseksi.

Vegaian toimittamista ja kasvishattubileitä

Aikana ennen internetiä ja sosiaalista mediaa jäsenlehden toimittaminen tuntui ensisijaisen tärkeältä osalta yhdistyksen viestintää, ja ensimmäinen Vegaia ilmestyikin jo keväällä 1994. Päivi muistelee lehden toimittamisen alkuvaiheita:

– Melkoista ”leikkaa ja liimaa” -touhuahan se oli, ihan konkreettisestikin. Ei siihen aikaan ollut hienoja värikuvia reseptien ohessa.

Vegaian sisältö painottuikin alkuvaiheessa ravintokeskustelun sijasta enemmän eläineettiseen pohdiskeluun ja filosofointiin.

– Vegaian kokoinen lehti on aina tekijöidensä näköinen, Päivi sanoo ja toteaa Vegaian olevan tälläkin hetkellä Suomen johtava kasvisruokalehti.

"Pidän ihmisistä, mutta sydämeni sykkii ennen kaikkea eläimille."

Vegaaniliiton alkuajan toiminta sisälsi lisäksi muun muassa pinssien ja esitteiden teettämistä. Yhteistä aikaa vietettiin esimerkiksi perinteeksi muodostuneissa kasvishattubileissä.

Oman eläinfilosofiansa Päivi kiteyttää sanoessaan:

– Eläimet eivät ole ihmisiä varten, vaan itseään varten.

Päivin äänessä voi kuulla tuohtumuksen, kun hän ihmettelee, kuinka edelleenkään ei osata huomioida luonnon ja eläinten suojelun hyödyttävän myös ihmisiä. Mitä paremmin luonto voi, sitä paremmin ihminenkin voi.

– Monet haluavat mieluummin sulkea silmät julman todellisuuden edessä, mutta onneksi on ihmisiä, jotka uskaltavat katsoa – ja vieläpä toimia. Tieto lisää tuskaa, mutta se lisää myös valtaa.

Päivi korostaa omien, henkilökohtaisten valintojen merkitystä: vaikka seitsemän miljardia muuta ihmistä tekisi toisin, on luotettava omien tekojen merkitykseen.

– Pidän ihmisistä, mutta sydämeni sykkii ennen kaikkea eläimille.

Pitkä tie, valoisa tulevaisuus

Entä millaisena Päivi näkee Vegaaniliiton ja veganismin tulevaisuuden?

– Myötätunto eläimiä kohtaan voimistuu, minkä myötä myös vegaaniaate laajenee. Näin uskon.

Vegaanista ruokaa on helpommin saatavilla päivittäistavarakaupoissa – mistä kiitos kuuluu osittain kansantaudillemme laktoosi-intoleranssille. Myös ulkona syöminen on huomattavasti helpompaa kahdenkymmenen vuoden takaiseen aikaan verrattuna. Ruoka ylipäätään on enemmän esillä mediassa ja siitä ollaan entistä kiinnostuneempia.

– Mielenkiintoa veganismia kohtaan on, mutta valitettavan usein ihmiset vain jämähtävät totuttuun. Tehdään niin kuin aina ennenkin on tehty, Päivi toteaa.

– Reittejä vegaaniksi tulemiselle on monia, mutta joku sysäys ja alkukipinä siihen tarvitaan.

Päivi kehuu Vegaaniliiton nettisivuja informatiivisiksi. Internetin välityksellä viestintä on omaa luokkaansa, ja tieto on kaikkien saatavilla.

Pimeys on jo laskeutunut Helsingin katujen ylle. Huomaamme ajan kuluneen kuin siivillä ja päätämme tilata laskun. Innostun näyttämään Päiville kännykästäni videopätkää kissoistani, kun keskustellessamme on käynyt ilmi, että Päivilläkin on ollut rescue-eläimiä. Ravintolan tarjoilija, tällä kertaa eri henkilö kuin joka otti tilauksemme vastaan, tuo meille laskun. Hänkin alkaa seurata innokkaasti kissavideota.

– Voi, kun ihanat kissat! Tuo heidät joskus tänne ravintolaan käymään. Onpa söpöjä.

Tarjoilijan reaktio hymyilyttää, mutta saa minut myös jälleen kerran miettimään ristiriitaista suhtautumistamme eläimiin. Toista ihastellaan ja hoivataan samalla kun toinen päätyy lautaselle kärsimyksen ja ennenaikaisen kuoleman saattelemana. Nousemme Päivin kanssa pöydästä ja halaamme hyvästiksi kuin vanhat ystävät. Kun maailman järjettömyys alkaa tuntua ylivoimaiselta, on hyvä huomata, että ei ole elämänkatsomuksensa kanssa yksin. Kiitos Vegaaniliiton perustajille.


Kasvishattubileitä ja keskustelupiirejä

Martti Bergestad kertoo Vegaaniliiton alkuajoista.

Mistä idea Vegaaniliitosta sai alkunsa?

Kuulin veganismista Päiviltä; olin itse ollut laktovegetaristi jo 18-vuotiaasta saakka. Muistaakseni ajattelin ensin, että veganismia pitäisi ajaa eläinsuojelujärjestöjen, lähinnä Animalian kautta. Siellä ei tuolloin kuitenkaan oltu halukkaita ottamaan veganismia mitenkään näkyvästi esiin. Itse koin, että veganismi oli ajatus, jota ei Suomessa siihen mennessä juuri kukaan ollut ajatellut. Se piti lausua julki.

Miten kuvailisit Vegaaniliiton alkuaikoja?

1990-luvun eläinaktivismi toi veganismia julkisuuteen hetkellisesti paljon tehokkaammin kuin Vegaaniliitto, jonka osalle jäi hieman nössömäisesti selvittää, että vegaani ei välttämättä ole lakia rikkova aktivisti. Toisaalta turkistarhaiskut myös toivat ilmi tosiasian, joka leppoisassa elämäntapaveganismissa välistä unohtuu: veganismi on todella radikaali ja vallitsevien arvojen kanssa ristiriidassa oleva ideologia. Vegaaniliiton käytännön toiminta koostui alkuvaiheessa lähinnä kasvishattubileistä ja keskustelupiireistä. Julkisuuden hallinta oli kokemattomille vegaaneille välillä hankalaa. Joistakuista toimittajista oli hauskaa kuvata vegaanit omituisiksi hörhöiksi.

Miten Vegaaniliitto on muuttunut vuosien varrella ja mitkä asiat ovat pysyneet ennallaan?

En ole kovin hyvin selvillä liiton nykytilanteesta, mutta kuvittelen, että mitään mullistavia muutoksia ei ole tapahtunut. Vegaaniliitto oli ja on foorumi vegaanien yhteydenpidolle ja toiminnalle. Ei sen kummempaa.

Vastaako nykypäivän veganismi perustamisaikojen visioita?

Ideahan on yksinkertainen, ja siinä on juuri sen voima. Sikäli nykyhetken tilannekin vastaa alkuperäistä visiota. Veganismi aatteena on sillä tavoin tarkkaan määritelty, että sitä on vaikea muuttaa tai vesittää.

Mihin suuntaan uskot veganismin kehittyvän tulevaisuudessa?

Uskoin aikaisemmin hitaaseen ja vähittäiseen kehitykseen. Nyt näyttää siltä, että kun veganismista on tullut ajatuksena tuttu ja yhä enemmän osa jokapäiväistä ”moniarvoista” julkisuutta, se alkaa vaikuttaa yhteiskunnassa ja ihmisten ajattelussa jonkinlaisen viruksen tavoin murentaen lihansyöntikulttuurin ”itsestäänselvyyksiä”. Jos haluaa heittäytyä oikein optimistiseksi, voi jopa uskoa, että jonkinlainen paradigman muutos tapahtuu ihan lähitulevaisuudessa.

 

Päivi, Heli ja Martti vastaavat ensimmäisessä Vegaian numerossa Vegaanin jäljillä -jutussa esitettyihin kysymyksiin.

Jos olisit puu, mikä olisit?

Heli: Olisin palmupuu ja lekottelisin merenrannalla.

Martti: Pyökki.

Päivi: Koivu tai haapa. Molemmat ovat kauniita, suomalaisia puita ja tarjoavat pesintämahdollisuuksia ja ravintoa linnuille. Koivusta saamme vihta-aineksia, mahlaa ja teetä. Koivussa on ihanat hiirenkorvat keväällä, haavan lehdet havisevat hienosti ja haavassa on upea ruska syksyllä.

Jos olisit eläin, mikä eläin?

Heli: Olisin se ihminen, joka tekee maailmasta 100 % vegaanisen.

Martti: Jänis.

Päivi: Merikotka. Olisi ihanaa osata lentää.

 

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 3/2013.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa