Kasvien seassa

Vegaani viljelee ihmislannalla

Teksti ja kuvat: Sari Komulainen

Mutta entäs lannoitteet? Kasvisten viljelyhän ei onnistu ilman lantaa, eihän? Kirsi Maria Meriläinen päätti valmistumisensa jälkeen testata asiaa omalla maatilallaan.

Saavumme kauniille pikkuruiselle maatilalle idyllisen joen varrella Hämeenkyrössä. Olemme Vegaaniliiton aktiivin, Sari Harjajärven kanssa hakemassa vihannestilausta tamperelaisille vegaaneille. Härkäpapusatoa on tullut myyntiin asti, ja fiilistelemme, miten mahtavaa on saada vegaanisesti kasvatettua lähitilan ruokaa. Nyt kun vielä pääsemme näkemään konkreettisesti, mistä ruoka tulee, syntyy jokaiseen ateriaan erityisempi suhde kuin kaupan kassan kautta kulkiessa.

Mitä se vegaanisesti kasvattaminen sitten käytännössä tarkoittaa ja miten tällainen aarre on syntynyt puolen tunnin ajomatkan päähän Tampereen keskustasta?

Viljelijä Kirsi Maria Meriläinen kertoo käyttävänsä kasviperäisiä viljelymenetelmiä, kuten maanparannuskasveja, luonnon omia kasvilannoitteita ja ruohokatetta. Lisäksi pellolle levitetään lannoitusavuksi oman perheen ulosteet hyvin kompostoituina.

– Huolellisesti kompostoitu käymäläjäte on täysin turvallista, Meriläinen vakuuttaa. – Omalla kakalla ja pissalla lannoittamisessa on jotain erityistä romantiikkaakin, ravinteet kiertävät saman pihapiirin sisällä.

Pieni sato syyään, suuri sato myyään

Meriläisen tilalta saa lähes kaikkia mahdollisia juureksia. Vihanneksista näillä leveysasteilla viihtyvät hyvin palkokasvit, yrtit ja lehtikaali. Takapihan kasvihuoneessa kasvaa tomaattia, kurkkua ja chilejä. Lisäksi tilalta löytyy kymmeniä marjapensaita, omenapuita sekä kuusitoista tyrnipuuta.

Kotimaisten papujen saatavuus on Suomessa vielä melko heikkoa, joten niille olisi kysyntää.

– Sato on ollut haastavista sääolosuhteista huolimatta aina positiivinen yllätys! Kasvisten makua ja kokoa on kehuttu, joten jotain on tehty oikein, Meriläinen iloitsee.

Häntä kiinnostavat tällä hetkellä erityisesti papujen kasvatus ja erilaiset papulajikkeet. Kotimaisten papujen saatavuus on Suomessa vielä melko heikkoa, joten niille olisi kysyntää.

Idearikkaan kasvattajan haaveissa siintävät myös suuren puulämmitteisen kasvihuoneen rakentaminen sekä useampien tyrnipuiden istuttaminen. Kasvit menestyvät hyvin, joten tilalla on potentiaalia laajenemiseen.

Suurin osa sadosta menee vielä perheen omaan käyttöön, mutta meidän cityvegaanien onneksi ylimääräistäkin satoa on tullut ja siitä on riittänyt jonkin verran myös myyntiin.

Potentiaalin hyödyntämiseen ei Meriläisen mielestä aina kuitenkaan kannusteta.

– Tuotteiden jatkojalostus on tehty käytännössä mahdottomaksi, sillä kaikki energia menisi paperitöihin ja lupa-asioihin, hän kritisoi. – Toivon, että laadukkaille luomukasviksille löytyisi sen verran markkinarakoa, että tällä elämäntyylillä pärjäisi taloudellisesti viimeistään sitten, kun asuntolaina on kuitattu.

Flyygeli ratkaisi asuinpaikan

Kirsi Maria Meriläinen haaveili alunperin omavaraisen elämän opettelusta isoisoisänsä vanhalla maatilalla pohjoisessa. Kohtalo toi kuitenkin tielle miehen, jolla oli flyygeli. Pieni pohjoinen hirsimökki olisi ollut isolle instrumentille liian ahdas, joten oli keksittävä muuta. Yhtäkkiä unelmapaikka tupsahti eteen ja elämänsuunta selveni.

– Löysin sattumalta tämän talon ja pienen tilan: kaksi isoa kasvihuonetta, kastelujärjestelmät joesta, sopivasti tonttia, valtava kukkaloisto, metsät ympärillä, oma lähde. Harkinta-aikaa ei juuri tarvittu, Meriläinen muistelee ostohetkeä.

Yhtäkkiä unelmapaikka tupsahti eteen ja elämänsuunta selveni.

Meriläinen on saanut koulutuksen samalla paikkakunnalla, Hämeenkyrössä, Osaran luonnonvara-alan oppilaitoksessa. Valmistumisesta on nyt kaksi vuotta.

– Koulu oli inspiroiva paikka, sillä sinne oli kerääntynyt paljon luonnonmukaisesta ja omavaraisesta elämästä kiinnostuneita ihmisiä, Meriläinen kertoo.

Hän sai sieltä luonnonvaratuottajan tutkinnon sekä sieni-, marja- ja yrttineuvojan pätevyyden.

– Puutarhanhoidosta olen oppinut eniten kokeilemalla, sillä olen lähes kyvytön lukemaan ja noudattamaan ohjeita, hän tunnustaa.

Juuri kokemuksen kautta vegaaniviljelijä kehittyykin, sillä yllätyksiltä ei voi välttyä.

– Toissakesänä sain lahjoituksena luomu-marjalannoitetta, joka paljastui lihaluujauhoksi. Omaan peltoon se ei päätynyt, mutta herätti ajattelemaan, että luomumansikatkin on ehkä lannoitettu lihaliemellä, Meriläinen kertoo.

Omalta lautaselta eläinkunnan tuotteet jäivät jo kauan sitten. Hänen lapsuutensa kesät kuluivat mummon navetassa, jossa hän sai seurata "oman" Liekki-vasikan kasvua aikuiseksi lehmäksi. Eräänä kesänä Liekki siirtyi navetan parresta keittokinkkupaketin kansikuvaksi, ja kymmenvuotiaan Kirsi Marian lihansyönti kohtasi loppunsa. Vegaaniksi hän ryhtyi noin kahdeksan vuotta sitten.

Raparperin seassaKirsi Maria Meriläinen löysi unelmiensa tilan ja pääsi kokeilemaan viljelyä haluamallaan tavalla.

Kasvit kasvattavat toisensa

Vegaanisessa viljelyssä tärkeintä on huomioida viljelykasvien ravinnetarpeet ja kierto sekä käyttää luonnosta saatavia lannoitteeksi sopivia kasveja.

Kasvit vuorottelevat ravinnetarpeen mukaan. Esimerkiksi palkokasvit ovat loistavia maanparannuskasveja, joiden jälkeen maassa riittää taas potkua muille vihanneksille. Nokkosista valmistettu vahva käyte puolestaan on mitä parhainta lannoitetta. Ruohokate sopii erityisen hyvin marjapensaille ja puille.

Kasvien maailmasta etsitään eväät myös epätoivottujen vieraiden torjuntaan. Kun kasveja uhkaavat taudit tai tuholaiset, voidaan yrteistä valmistaa sumutteita ikävien vieraiden ehkäisyyn.

Syrjässä on edullista

Meriläinen tietää, että moni muukin haaveilee omavaraisesta elämästä maalla pienen tilan haltijana. Hänen tilaltaan on lähimpään kauppaan lähes kaksikymmentä kilometriä ja perheellä on käytössään vain polkupyörät, joten sisua asuinpaikka vaatii varsinkin talvisin.

Meriläinen haluaa kuitenkin kannustaa haaveilijoita ja neuvoo aloittelevia tilallisia opiskelemaan tarvittavia taitoja sekä tutustumaan luontoon.

– Syrjäiseltä seudulta voi löytää hyvinkin edullisesti pieniä maatiloja, hän vinkkaa. – Työtä tulee olemaan loputtomasti, mutta jos se on juuri sitä, mitä haluat tehdä, eikä haittaa, ettei palkaksi jää juuri muuta kuin porkkanoita, niin tämä on ihana ja sielua hyväilevä elämäntapa!

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa