Joutsen ja kukka ympäristön asialla

Kati Michelsson

Tuotepakkaukset peittyvät merkkeihin. Harva kuitenkaan tietää, mistä kaikki merkit kertovat. Osa merkeistä on virallisia, ulkopuolisen tahon myöntämiä, ja niillä on selkeä sanoma. Osa merkeistä taasen johtaa kuluttajan tahattomasti – ja osa tahallisesti – harhaan ulkoasullaan.

Useimmissa tavararyhmissä on valittavana monien eri valmistajien tuotteita ja valintatilanne saattaa olla vaikea. Useasta pakkauksesta saattaa löytyä vihreäsävyinen merkintä, joka luo mielikuvan tuotteen ympäristöystävällisyydestä. Helppo tapa ratkaista vaikea valintatilanne on valita tuote, jossa on virallinen ympäristömerkki.

Suomessa on käytössä kaksi virallista ympäristömerkkiä: Pohjoismainen ympäristömerkki (Joutsenmerkki) ja Euroopan ympäristömerkki (EU-Kukka). Suomen markkinoilla näkee näiden kahden lisäksi myös muiden maiden ympäristömerkkejä, esimerkiksi Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen Bra Miljöval- ja Saksan Sininen Enkeli -ympäristömerkkiä.

Päätavoitteena kestävän kehityksen edistäminen

Joutsenmerkki-logoYmpäristömerkillä merkitty tuote kuormittaa ympäristöä vähemmän kuin muut vastaavat tuotteet. Sekä Joutsenmerkin että EU-Kukan myöntämiskriteerien perustana ovat kestävä kehitys ja elinkaariajattelu. Kriteereissä otetaan siis huomioon tuotteen tai palvelun ympäristövaikutukset koko elinkaaren ajalta eli tuotteen valmistuksen, jakelun, käytön ja loppusijoituksen ajalta. Huomioitavia asioita ovat muun muassa raaka-aineiden valinta ja hankinta, energiankulutus sekä jätteen syntyminen.

Ympäristömerkityille tuotteille asetetaan myös laatuvaatimuksia, joten merkin ansainnut tuote on vähintään yhtä hyvä kuin muut vastaavat tuotteet. Lisäksi tuotteelta vaaditaan toimivuutta ja kestävyyttä ja tuotteen korjattavuuteen kiinnitetään huomiota.

Takuu ympäristöystävällisyydestä, laadusta ja turvallisuudesta

EU-kukkalogoJoutsenmerkin kriteereiden tavoitteeksi on asetettu, että korkeintaan kolmannes markkinoilla olevista tuotteista täyttää vaatimukset. EU-Kukan vastaava tavoite on 5–40 prosenttia. Merkkien myöntämiskriteerit uusitaan säännöllisesti: Joutsenmerkin 3–5 ja EU-Kukan 2–5 vuoden välein. Tämän vuoksi merkkiin myönnettävä käyttöoikeus on aina määräaikainen.

Myöntämiskriteereitä tarkistettaessa ja uusittaessa otetaan huomioon lainsäädännön kiristyminen, tieteen ja tekniikan kehitys sekä markkinatilanne. Tavoitteena on jatkuvasti vähentää ympäristömerkin saaneiden tuotteiden ympäristövaikutuksia ja pitää myöntämiskriteerit niin tiukkoina, että merkin saaneet tuotteet ovat jatkuvasti ympäristön kannalta parhaimpien joukossa.

Ympäristömerkit

Jokaiselle tuoteryhmälle laaditaan omat ympäristömerkin myöntämisperusteet. Joutsenmerkki ja EU-Kukka eivät kerro mitään tuotteen alkuperämaasta, vaan esimerkiksi Joutsenmerkittyjä tuotteita valmistetaan Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi muun muassa Ranskassa, Hollannissa, Iso-Britanniassa ja Kiinassa.

Ensi vuonna 20 vuotta täyttävällä Joutsenmerkillä on kriteerit yli 60 tuoteryhmälle. Muutamana esimerkkinä tuoteryhmistä ovat autonrenkaat, kahvinsuodattimet, kirjekuoret, kopiokoneet, painotuotteet sekä kaupat, ravintolat, hotellit ja retkeilymajat.

Kaupoista Joutsenmerkin on Suomessa saanut seitsemän Valintataloa. Merkin saaneessa kaupassa on oltava muun muassa laaja valikoima ympäristömerkittyjä ja luomutuotteita. Joutsenmerkin löydät myös Vegaian sivun 2 alalaidasta, sillä lehti painetaan Joutsenmerkityssä painolaitoksessa. Kaikki Joutsenmerkin saaneet tuotteet löydät osoitteesta www.ymparistomerkki.fi/tuotteet/.

Vuonna 1992 perustetun EU-Kukan myöntämiskriteerit on laadittu vajaalle 30 tuoteryhmälle: esimerkiksi jalkineet, lamput, tekstiilit, televisiot ja tietokoneet. EU-Kukka on myönnetty kuuden suomalaisyrityksen yhteensä 155 tuotteelle ja palvelulle: muun muassa Anne Linnonmaan Ecological Fashion -puuvillaneuleille. Kaikki Euroopan ympäristömerkin saaneet tuotteet löydät osoitteesta ec.europa.eu/ecat/.

Ympäristömerkin kustannukset

Ympäristömerkkien hakeminen on yrityksille vapaaehtoista. Joutsenmerkin käyttöä valvoo kunkin maan ympäristömerkintäorganisaatio – Suomessa SFS-Ympäristömerkintä. EU-Kukan käyttöä hallinnoi Euroopan unionin ympäristömerkintälautakunta (European Union Eco-labelling Board, EUEB).

Joutsenmerkin käyttöoikeudesta peritään maksu, joka on 0,2–0,4 prosenttia Joutsenmerkityn tuotteen tai palvelun arvioidusta vuosittaisesta liikevaihdosta. Hotellien, painolaitosten ja ravintoloiden maksuille on omat ohjeistuksensa, ja mikroyritysten on mahdollista saada alennusta hakemusmaksusta.

Myös EU-Kukan käyttömaksu määräytyy tuotteen tai palvelun liikevaihdon perusteella ja Pk-yritykset saavat alennusta hakemus- ja vuosimaksusta. Lisäksi yrityksille, joilla on sertifioitu EMAS- tai ISO 14001 -järjestelmä, annetaan alennusta vuosimaksusta.

Kerätyt maksut käytetään kriteerien kehittämiseen ja uusien laatimiseen, hakemusten tarkistamiseen, merkin käytön valvontaan sekä ympäristömerkinnästä tiedottamiseen ja markkinointiin. Osa toiminnasta rahoitetaan valtionavuilla.

Saksan Sininen enkeli

Sininen enkeli -merkkiJo 30 vuotta käytössä ollut Blauer Engel (Sininen enkeli) -merkki on maailman vanhin ympäristömerkki ja ollut esikuvana monen maan virallisille ympäristömerkeille. Merkin kriteerit pohjautuvat kestävään kehitykseen ja ottavat tuotteen tai palvelun elinkaaren ympäristövaikutusten lisäksi huomioon muun muassa terveys- ja työturvallisuusasiat sekä tuotteen kestävyyden. Merkillä on kriteerit 80 tuoteryhmälle, ja se on myönnetty 10 000 tuotteelle ja palvelulle.

Ruotsin Bra Miljöval

Bra Miljöval -merkkiBra Miljöval on Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen myöntämä ympäristömerkki. 20 vuotta käytössä ollut merkki kertoo, mitkä tuotteet ovat vähiten haitallisia ympäristölle. Merkin kriteereissä otetaan huomioon muun muassa luonnonvarojen säästö, biologisen monimuotoisuuden ja ihmisten terveyden turvaaminen sekä vaaditaan, että käytetyt materiaalit on palautettava luonnon kiertokulkuun, käytettävä uudelleen tai kierrätettävä. Kriteerit on luotu muun muassa lämpö- ja sähköenergialle, tavara- ja henkilökuljetuksille sekä elintarvikemyymälöille. Merkki on käytössä 800 tuotteessa ja on yleinen varsinkin pesu- ja puhdistusaineissa.

 

Onko tämä ympäristömerkki?

Oikeat ympäristömerkit on hyvä oppia tunnistamaan, sillä jotkut tuotteissa esiintyvät merkit saattavat antaa väärän mielikuvan tuotteen ympäristöystävällisyydestä.

WWF:n Panda ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Norppa ovat näiden järjestöjen varainhankintamerkkejä, joita saattaa esiintyä järjestöjen toimintaa tukevien yritysten tuotteissa, mutta eivät siis kerro mitään itse tuotteen ominaisuuksista tai sen valmistuksesta.

Öko-Tex 100 on keskieurooppalainen tuoteturvallisuusmerkki, joka myönnetään tekstiileille, joissa ei ole torjunta-aine-, raskasmetalli-, formaldehydi ynnä muita jäämiä eikä myrkyllisiä tai allergiaa aiheuttavia väriaineita. Harvinaisemmassa Öko-Tex 1000 merkissä on lisäksi vaatimuksia tuotantolaitoksen ympäristökuormitukselle.

Saksalainen vihreä Der Grüne Punkt -merkintä kertoo ainoastaan sen, että tuotteen pakkauksesta on maksettu jätteiden keräysmaksu Saksassa. Tämäkään merkki ei siis kerro mitään itse tuotteen ympäristöystävällisyydestä.

Kun taas näet tuotteessa Joutsenmerkin tai EU-Kukan, voit olla varma siitä, että tuotteen valmistus, käyttö ja hävittäminen kuluttavat ympäristöä vähemmän kuin muiden vastaavien tuotteiden.

 

Eettisiä valintoja

Huonekaluja ja puutarhakalusteita ostettaessa paras valinta on eurooppalainen puu, mutta jos haluaa ostaa trooppista puuta, kannattaa valita viljeltyä FSC-sertifioitua puuta. Forest Stewardship Council (Hyvän metsänhoidon neuvosto) -merkki on puolueeton laatutakuu luonnon ja ihmisen huomioon ottavasta metsänhoidosta. Lisäksi FSC kieltää geenimuunneltujen puiden viljelyn.

Goodweave-merkkiItämaisista matoista kannattaa etsiä vuonna 1994 perustettua kansainvälistä Rugmark-merkkiä (nykyisin Goodweave-merkki, toim.huom. 14.8.2013). Kansainvälisen ei-kaupallisen säätiön valvoma merkintä takaa, ettei mattoja ole kudottu laittomalla lapsityövoimalla. Rugmark-sertifioidut matot tulevat Intiasta, Pakistanista ja Nepalista.

Kannattaa myös välttää niin sanotuissa hikipajoissa tuotettujen tuotteiden ostoa. Näiden tuotteiden tunnistamiseksi suosittelen kaikille No logo -teoksen lukemista. Varoitus: kirjan lukeminen vaikuttaa shoppailuinnokkuuteen. Kirjan luettuasi kaupoissa kiertely saattaa aiheuttaa suurta ahdistusta ja saatat menettää shoppailuintosi loppuelämäksesi.

Jos sinun on kuitenkin välttämätöntä tehdä hankintoja, kannattaa mahdollisuuksien mukaan suosia kirpputoreja, kierrätyskeskuksia ja lähetystoreja. Niistä voit ostaa hyvällä omalla tunnolla sekä merkkivaatteita että sademetsäpuusta tehtyjä huonekaluja, sillä käytettyä ostamalla vähennät luonnonvarojen kulutusta ja pienennät tuotteen valmistuksesta aiheutunutta ekologista kuormitusta pidentämällä sen käyttöikää.

Netistä löytyy hyviä vinkkejä eettisempään elämään. Helpoin tapa tehdä eettisiä valintoja, on mennä liikkeeseen, joka ei tarjoa muita vaihtoehtoja. www.maailmankaupat.fi -sivustolta löydät sinua lähimpänä olevan liikkeen, jossa voi tehdä ainoastaan reiluja ostoksia.

Paras tuote on kuitenkin kokonaan ostamatta jätetty tuote, sillä jotta me länsimaalaiset saavuttaisimme kestävän kehityksen edellyttämän tason, meidän tulisi karsia kulutuksestamme 90 prosenttia!

Kulutuksen karsiminen kymmenesosaan kuulostaa paljolta, mutta mitkä elämässä lopulta ovat niitä välttämättömyyksiä, joita ilman ei voi elää? Elimistömme vaatimien hyödykkeiden kuten ravinnon lisäksi kannattaa miettiä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää: perheen läsnäolo vai paljon joululahjoja, ystävät vai internet, rakkaus vai jalometallit, toisen ihmisen kosketus vai pattereilla toimiva hierontalaite?

Kulutushyödykkeetöntä joulua!

 

Lisätietoja

 

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 4/2008.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa