Eläimet ja vastakulttuuri

Jukka Peltokoski

Eläimistä on tullut keskeinen osa viime vuosien vastakulttuurista liikehdintää. Eettinen kasvissyönti ja veganismi ovat nousseet vastakulttuurin suosioon. Liittyykö huoli eläinten asemasta siihen, että eläimet ovat jääneet edellisiltä sukupolvilta huomaamatta ja nykypolvi paikkaa tätä epähuomiota? Ilmiöön saattaa sisältyä perustavampiakin merkityksiä.

Kasvissyönnin kulmakivi on punaisesta lihasta kieltäytyminen. Siirtyminen kasvisruokavalioon alkaa usein pihviruoasta luopumisella. Valkoinen liha ja maitotuotteet jätetään pois myöhemmin. Tällaiset valinnat ovat vain harvoin puhtaasti makukysymyksiä. Ruoka ei ole vain ravintoa, vaan siihen sisältyy moraalisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä.

Punainen liha on valtakulttuurin näkökulmasta arvostetuinta ruokaa länsimaissa. Sosiologi Julia Twiggin mukaan punainen liha sisältää aggressioon ja väkivaltaan viittaavia merkityksiä. Kautta aikojen on ajateltu, että veressä elää ominaisuuksia, jotka liittyvät eläimelliseen voimaan. Liha on vahvaa ravintoa, kasviksia pidetään heikkona ravintona.

Väkivalta nurin syömällä

Valtakulttuurin suhde lihaan on kuitenkin ristiriitainen. Voimakkuutta arvostetaan, mutta vain kulttuurisesti haltuunotetussa muodossa eli valmistettuna. Kasvissyöjät kieltäytyvät lihasta. Heidän voi näin katsoa pyrkivän syömään kulttuurisen ruokahierarkian nurin. Kasvissyöjät pitäytyvät kasviksissa, joihin sisältyy väkivallan sijaan empatiaan ja tasaarvoisuuteen liittyviä merkityksiä.

Sosiologi Klaus Eder katsoo, että verettömyyden ihanne kasvissyöntikulttuurissa on palautettavissa aina länsimaisen kulttuurin syntyhetkiin saakka, esimerkiksi juutalaisuuteen ja pythagoralaisuuteen.

Juutalaisuudessa vaikuttava paratiisimyytti on kuvaus ihanneyhteiskunnasta, jossa vallitsee kaikkien luotujen välinen rauha. Ihanneyhteiskuntaa ei ole koskaan voitu toteuttaa maan päällä, mutta siihen on pidetty yhteyttä esimerkiksi ruokaan liittyvien rituaalien avulla. Paastotessaan juutalaiset luopuvat voimakkaista ravintoaineista, esimerkiksi lihasta.

Varhaisessa kreikkalaisessa kulttuurissa vaikuttaneet pythagoralaiset olivat aikansa kapinallisia. He määrittelivät itsensä kasvissyönnin kautta ja vastustivat näin valtakulttuurin uhrikäytäntöjä. Kreikkalaisessa yhteiskunnassa vallitsevaa järjestystä pidettiin yllä uhraamalla eläimiä jumalille.

Valtakulttuurin verinen menneisyys

Ederin mukaan eurooppalainen kulttuuri on jännittynyt syntyhetkistään saakka verisen ja verettömyyttä korostavan kulttuurin väliselle ristiriidalle. Verettömyyden kulttuuri ponnistaa pythagoralaisten ja juutalaisten perinnöstä. Se elää vastakulttuurissa ja ilmenee erilaisina elämänsuojelullisina ja humanitaarisina liikkeinä. Uhrikäytäntö uusintuu valtakulttuurissa. Eräs näkyvimmistä valtaja vastakulttuurin ilmauksista on kasvisja lihansyöntikulttuurien välinen rinnakkaiselo.

Valtaja vastakulttuurin välinen jännite on kärjistynyt lähihistoriassa esimerkiksi modernin valtion syntyhetkinä. Valtiot syntyivät absoluuttisiksi vallankäyttäjiksi ja niiden syntymistä varjostavat intiaanien ja muiden alkuperäiskansojen, juutalaisten, “noitien” ja “vääräuskoisten” massamurhat. Murhien avulla valtiot alistivat elämäntavoiltaan “poikkeavat” ihmisjoukot hallintaansa. Uhritoimitusten kiihtyessä myös verettömyyden kulttuuri vahvistui syntyneen romantiikan aatevirtauksen muodossa.

On mahdollista, että verettömyyden ihanne on jälleen nostamassa päätään ekologisen kriisin myötä, kun käy yhä ilmeisemmäksi, ettei luontoa voi alistaa eikä uhrata taloudellisen ja teknologisen hallinnan nimissä.

Eläimet yhteiskunnan ja luonnon välissä

Eläimet ja kasvissyönti ovat nousseet keskeiseksi osaksi suomalaista vastakulttuuria. Selitys tälle on tuskin aivan niin yksinkertainen, kuin että eläimet ovat jääneet taannoisten kamppailujen pimentoon ja ne ovat siksi “in” uudelle sukupolvelle. Suomessa on ollut eläinsuojeluliike vuosisadan alusta saakka ja kasvissyöntikin on ollut yhtä kauan tunnettu elämäntapa.

Ero entiseen on nyt ennen kaikkea siinä, että nämä virtaukset ovat kulkeutuneet vastakulttuurin ytimeen ja radikalisoituneet. Samalla ympäristöliikkeet ovat yhteiskunnallistuneet voimakkaasti ja yhteiskuntakriittiset ryhmät ovat ekologisoituneet.

Tätä voi selittää huomioimalla, että suhde luontoon on aina ollut vastakulttuuristen liikkeiden pysyvä teema, sillä ne pyrkivät nimensä mukaisesti muuttamaan kulttuurin perustaa, luonnon kuluttamista eli luonnon tulemista kulttuuriksi. Kylmän sodan asetelman murruttua luonnosta on tullut yhä tiedostetummin tärkeä vastakulttuuristen kamppailujen alue.

Eläimet on nostettu tämän kamppailun keskiöön, koska eläimet ovat välittävässä suhteessa ihmisten ja luonnon välillä. Eläimet ovat osin inhimillisiä eli tietoisia ja tuntevia olentoja, mutta ne ovat myös luontoa, josta ihminen haluaa erottautua. Kulttuurimme kaksijakoinen perusta tuleekin selvimmin esille juuri eläimissä. Toisaalta eläimiä hoivataan ja ne ovat perheenjäseniä. Toisaalta eläimet ovat kirjaimellisesti vapaata riistaa tai hyödykkeitä, jotka uhrataan laboratorioissa ja tehotiloilla markkinajumalten silmien alla.

Uhrikäytäntöjen kritisointi

Ruoka on intiimein tapa, jolla ihminen on vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Syömällä eläimiä ihminen tulee kirjaimellisesti samaksi lihak(sek)si eläinten kanssa. Nostamalla eläinten syömisen moraalisen keskustelun keskiöön kasvissyöjät kiinnittävät huomiota luontosuhteeseen kokonaisuudessaan ja pyrkivät asettumaan verettömän eli tasaarvoisen luontosuhteen puolelle.

Luontosuhteen lisäksi kasvissyöjät nostavat esiin ihmisten väliset suhteet. Kiinnittämällä huomiota eläinten kärsimykseen ja tietoisuuteen kasvissyöjät kritisoivat väkivaltaa ja alistusta ylipäätään. Eläimiin on mahdollista samastua yhteiskunnalliseen sortoon liittyvien kokemusten pohjalta ja eläinten välineellistäminen voidaan nostaa symboloimaan yhteiskunnallisia riistosuhteita laajassa mielessä.

Vastakulttuurin aktivistit kritisoivat eläinten kautta kaikkia yhteiskunnassa vallitsevia uhrikäytäntöjä. Eläimet ovat alue, jolla useat erilaiset vastakulttuuriset painotukset ovat kohdanneet ja vahvistuneet. Anarkistit ja sosialistit ovat ekologisoituneet ja ympäristönsuojelijat yhteiskunnallistuneet.

Taustakirjallisuus

  • Eder, Klaus, 1996: The Social Construction of Nature — A Sociology of Ecological Enlightenment. London: Sage.
  • Husso,Marita,1993:Vegetarismivalintana — Näkökulmia vegetarismin ekologisiin, eettisiin ja ruumiillisiin perusteisiin. Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen julkaisu nro 79.
  • Lindholm, Arto, 1998: Radikaali ympäristöaktivismi modernin murroksessa. Julkaisematon Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen pro gradu -tutkielma.
  • Lundbom, Pia, 1998: “Mitä me haluamme? Oikeutta eläimille!” Sosiologisia silmä-
  • yksiä suomalaiseen eläinoikeusliikkeeseen. Julkaisematon Lapin yliopiston sosiologian laitoksen pro gradu -tutkielma.
  • Peltokoski, Jukka, 1999: Käyn rehuilla — Veganismi kokemuksena ja kollektiivisena toimintana. Julkaisematon Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksen pro gradu -tutkielma.
  • Toivainen, Hannu, 1997: “Do it yourself ” DIY vastarinnan sosio-kulttuurisia merkityksiä organisoivana periaatteena ja käytäntönä. Julkaisematon Joensuun yliopiston suomen kielen, kirjallisuuden ja kulttuuriantropologian laitoksen syventävien opintojen tutkielma.
  • Twigg, Julia, 1983: Vegetarianism and the Meanings of Meat. Teoksessa Murcott, Anne (toim.): The Sociology of Food and Eating, 1830. Hampshire: Gower.
 

Artikkeli on julkaistu alunperin Vegaian numerossa 1/2000.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa