Eläinkokeet: moraali, välttämättömyys ja hyöty

Elisa Aaltola

Historiassa eläinten moraalinen arvo on usein sidottu eläimen ulkopuolisiin tai eläimen kannalta rajallisiin tekijöihin.

Välineellisen käsityksen mukaan eläinten arvo perustuu niiden hyötykäyttöön, ja sian arvo on näin ollen yhtä kuin kinkun arvo. Epäsuoran käsityksen mukaan arvo taas löytyy ihmisen halusta jalostaa omaa moraalista luonnettaan, olla ”hyväntahtoinen”. Itse eläin ja sen kärsimys ovat toissijaisia verrattuna pyrkimykseen olla hyväntahtoinen ja humaani ihminen. Eläinten kunnioittaminen perustuu lopulta eräänlaiseen hyväntekeväisyyteen samalla tavoin kuin monien hyväosaisten huoli muista ihmisistä.

Osittainen arvo liitetään siihen kokonaisuuteen, johon eläin kuuluu, ja vaikkapa hirven arvo löytyy hirvipopulaatiosta, ei itse yksilöstä. Rajattu arvo puolestaan korostaa yhtä tiettyä tekijää eläimessä ja sitoo velvollisuudet koskemaan ainoastaan tuota tekijää. Yleisin tällainen tekijä on kipu. Ajatuksena on, että eläimillä on arvoa sikäli kuin ne kokevat kipua, ja velvollisuudet eläimiä kohtaan rajoittuvat kivun välttämiseen. Vaikkapa lihaa saa siis huoletta napostella, jahka se on tuotettu mahdollisimman kivuttomasti.

Näihin käsityksiin eläinten arvosta liittyy usein ajatus, jonka mukaan eläinten arvo ja velvollisuudet eläimiä kohtaan ovat suhteellisia, usein arvottajan näkökulmasta riippuvia ja vapaaehtoisia asioita. Vaikkapa hyväntahtoisuuteen liittyvä arvo on arvottajaan sidottu: Maurin ja Kalevin ymmärrys hyväntahtoisuudesta voi olla perin erilainen, ja eläinten arvoa pidetäänkin toistuvasti mielipidekysymyksenä. Kivun kohdalla velvollisuudet ovat samoin suhteellisia, ja usein toistuva väite on, että ainoastaan ”turhan kivun” välttäminen on vaadittua. Kivun turhuus puolestaan määritetään ihmisen saavuttaman hyödyn (esimerkiksi taloudellisten seikkojen) perusteella, ja lopulta ainoastaan selkeän sadistinen tai täysin hyötyä vailla oleva kivun tuottaminen on ”turhaa”. Tämä tarkoittaa sitä, että eläinten arvo ei johda merkittäviin seurauksiin käytännön tasolla ja että käsitettä ”eläinoikeus” pidetään absurdina.

Kuten eläinetiikka osoittaa, on eläinten yksilöarvoa kuitenkin vaikea kiistää. Kestäviin eettisiin teorioihin liittyy ajatus hyvinvoinnista ja kokemuksellisuudesta perusarvoina. Me pyrimme sekä oman että muiden hyvinvoinnin turvaamiseen, ja hyvinvoinnin perustana toimii kyky kokea oma olemassaolo jonkinlaisena, kirjaimellisesti kyky voida hyvin tai huonosti. Arvon sitominen sellaisiin tekijöihin kuin rationaalisuuteen, sukupuoleen, rotuun tai lajiin on vailla oikeutusta, ja tästä syystä kaikilla kokemuksellisilla olennoilla lajista ja rationaalisuuden laadusta riippumatta on yksilöarvoa. Väite johtaa siihen, että eläinten arvo ja velvollisuudet niitä kohtaan eivät ole suhteellisia ja henkilökohtaisia asioita. Päinvastoin, aivan kuten ihmisten, on muidenkin eläinten arvolla itsenäinen perusta, joka johtaa pakottaviin velvollisuuksiin ja lopulta myös oikeuksiin.

Arvokäsitykset ja historia

Eläinkokeiden kannalta nämä eri arvokäsitykset ovat keskeisessä asemassa. Historian kuluessa eläinkokeita puolustavat argumentit ovat saaneet monta eri muotoa, joista yleisimmät ovat olleet tieteen arvovapaus, eläinten käytön yleisyys sekä eläinten arvon suhteellisuus. Tieteen arvovapaus ei kanna pitkälle, sillä tiede, sen enempää kuin mikään ihmisen toiminta, ei ole arvovapaata; eläinkokeita yleensä myös perustellaan nimenomaan ihmisen hyvinvointiin liittyvän arvon kautta ja näin ollen arvovapaus ei toteudu. Eläinten käytön yleisyyttä korostava väite vetoaa siihen, että eläimiä käytetään yhteiskunnassa roimasti muutenkin ja että tästä syystä nimenomaan eläinkokeiden kritisointi on heikoilla jäillä. Tämäkin väite on kuitenkin vailla perustaa, sillä toki eläinten käytön kritiikki kohdistuu myös muihin seikkoihin (lihatuotanto, turkistarhaus ja niin edelleen) kuin eläinkokeisiin – moraalitonta toimintaa ei myöskään voida oikeuttaa sillä, että se on yleistä.

Eläinten arvon suhteellisuus lienee nykypäivänä yleisin eläinkokeita puolustava väite. Sen mukaan eläinten arvo on sekä rajattu että epäsuora, ja näin ollen arvo perustuu kipuun sekä tutkijan hyväntahtoisuuteen. Kokeiden väitetään tuottavan vain vähän kipua ja olevan tästä syystä oikeutettuja; samoin tutkijoiden väitetään olevan eläimistä välittäviä henkilöitä, jotka kaikkein mieluimmin olisivat tekemättä eläinkokeita, mikäli vain mahdollista.

Arvo on kuitenkin varsin suhteellinen seikka, sillä vaikkapa hiiren, koiran tai apinan tappamista ei koeta moraalisesti merkittäväksi asiaksi, jahka turhaa kipua on vältetty. (On myös muistettava, että kipua korostavien argumenttien rinnalla eläinkokeisiin liittyy vahvasti ajatus eläinten välineellisestä ja osittaisesta arvosta: hiiri on arvokas ennen kaikkea fysiologisena mallina ja osana vaikkapa tiettyä geenimuunneltua kantaa.) Samoin velvollisuudet ovat perin suhteellisia, sillä kivun turhuus on eläinkokeiden piirissä valitettavan kapea termi. Usein kuultuja väitteitä on, että kukaan tutkija ei tee turhaa tiedettä, että kaikki uusi saavutettu tieto on arvokasta ja että kukaan ei voi tietää tänä päivänä hyödyttömältä vaikuttavan tutkimuksen merkitystä tulevaisuudessa. Lopulta kaikki tutkimus on ”arvokasta”, ja mikäli se vaatii kivun, haitan ja kärsimyksen tuottamista, on tämä oikeutettua. Eläinkokeiden piirissä ”turhaa kipua” on vaikeaa löytää, ja tästä syystä tutkijat kokevat olevansa moraalisen kritiikin yläpuolella.

Eläinten yksilöarvo vai rajattu arvo

Lopulta kysymys eläinkokeista jakautuu kahteen. Mikäli eläimillä katsotaan olevan yksilöarvoa ja ihmisillä tuohon arvoon liittyviä pakottavia velvollisuuksia, on eläinkokeita vaikeaa oikeuttaa, vaikka ne olisivat ”välttämättömiä” ihmisten päämäärien kannalta. Juuri tähän perustuu yksilöarvon ihmisille antama suoja: me emme voi tyytyväisinä pakottaa muita ihmisiä kokeisiin, vaikka tämä olisi ”välttämätöntä” ja ”hyödyllistä” perushyvinvointimme kannalta. Yhtä lailla yksilöarvo johtaa myös eläinten kunnioittamiseen silloinkin, kun tuon arvon rikkominen johtaisi ihmisten saavuttamaan hyötyyn. Muiden arvoa voidaan rikkoa ainoastaan ääritilanteissa, kuten itsepuolustustilanteessa, jossa muita vaihtoehtoja ei ole. Systemaattinen toisten intressien polkeminen ei kuitenkaan ole oikeutettua. Mikäli taas eläimillä katsotaan olevan ainoastaan esimerkiksi rajattua arvoa, pyritään eläinkokeet oikeuttamaan vetoamalla välttämättömyyteen ja hyötyyn. Näiden kahden arvon muodon väliltä ei ole vaikeaa tehdä ratkaisua, sillä eläinten yksilöarvo on kestävämpi vaihtoehto.

Eläinkokeet ovat kuitenkin osa nyky-yhteiskuntaa, ja niihin kohdistuvan kritiikin rinnalla on myös niiden luonnetta syytä tarkastella lähemmin. Vaikka eläinkokeet itsessään ovat vailla oikeutusta silloin, kun kokeet johtavat eläinten perushyvinvoinnin rikkomiseen, on eläinkokeiden kritiikin kannalta edullista tuoda esille myös eläinkokeisiin liittyviä muita ongelmakohtia. Näistä selvimpiä ovat hyötyyn ja välttämättömyyteen liittyvät ongelmat. Eläinkokeet eivät suinkaan aina johda hyötyyn eivätkä eläinkokeet myöskään aina ole välttämättömiä.

Elintasosairaudet ja eläinkokeiden välttämättömyys

Eläinkokeista suurin osa keskittyy länsimaissa yleisiin, ennaltaehkäistävissä oleviin elintasosairauksiin. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että lääketeollisuus on varsin suuri bisnes ja se keskittyy sellaisten lääkkeitten tuottamiseen, joilla on mahdollisimman suuret markkinat. (Esimerkiksi kolmansissa maissa yleisten sairauksien tutkimiseen käytetään varsin vähän resursseja ja taloudellista potentiaalia vain vähän omaavat lääkkeet hyllytetään usein ”orpolääkkeinä”.) Muun muassa monet syöpätyypit, diabetes, sydän- ja verisuonisairauksien muodot, hedelmällisyysongelmat, HIV sekä osteoporoosi ovatkin tutkituimpia sairauksia juuri siksi, että niihin liittyvät potilasmäärät ovat huikeita. Samat sairaudet ovat kuitenkin vahvasti sidottuja elintapoihin ja näin ollen usein ennaltaehkäistävissä.

Liian rasvan, eläinperäisten tuotteiden, ylenmääräisten kemikaalien ja hulppeiden nautintoainemäärien nauttiminen sekä liikunnasta pidättäytyminen ovat varsin usein syynä yleisten sairauksien synnylle. Mikäli hyvinvointi voitaisiin turvata oman käyttäytymisen ja yhteiskunnallisten asenteiden muuttamisella, ei eläinkokeiden ”välttämättömyydestä” voitaisi puhua. Samoin on muistettava, että usein eläinkokeet palvelevat ainoastaan taloudellisia intressejä. Vähintään 70 prosenttia lääkeainetutkimuksesta keskittyy rinnakkaislääkkeiden tuottamiseen, joilla tarkoitetaan eri lääkeyhtiöiden omia versioita jo markkinoilla olevista, rahakkaaksi osoittautuneista lääkkeistä. Tällöin välttämättömyyden ideaali on kaukana.

Edelleen ongelmana on, että eläinkokeiden vaihtoehtojen kehittämiseen ei anneta tarpeeksi resursseja. Tutkijat usein korostavat sitä, että kunnollisia vaihtoehtoja ei ole olemassa. Huomiotta jää kokonaan se suuri kysymys, miksi vaihtoehtomenetelmiä ei kehitetä. Vielä 80-luvun lopussa Iso-Britannian valtio ei tukenut vaihtoehtomenetelmien kehittämistä lainkaan, ja tälläkin hetkellä tuki on varsin pienimuotoista. Suomessa tilanne on ollut sama, ja vaihtoehtomenetelmien tukeminen onkin jäänyt osaltaan eläinsuojeluintressien kontolle. Valtion tuki on ehdottoman tärkeää, sillä itse lääkeyhtiöillä ei ole taloudellista intressiä menetelmien kehittämiseen. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että laki vaatii usein eläinkokeiden suorittamista. Toisekseen, koska vaihtoehtojen etsiminen vaatisi paljon resursseja niin ajan kuin rahankin muodossa, ei lyhyen ajan taloudellisiin ennustuksiin nojaavilla yrityksillä ole motiivia ryhtyä moiseen, varsinkin kun samaan aikaan kilpailijat syytävät markkinoille eläinkokeilla tuotettuja lääkkeitä. Ajatuskuvana toimii traktorikilpailu, jossa ajopelin hitaudesta huolimatta kukaan ei halua sännätä etsimään Porschea siksi, että etsintä vaatisi tuntemattoman määrän aikaa ja vaivaa samalla, kun muut jatkavat traktoritaivaltaan. On myös muistettava, että aina kunnollisia vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti käytetä. Esimerkiksi kliininen pitkäaikaisseuranta on marginaalista sen vaatimien resurssien vuoksi siitäkin huolimatta, että toki ihmisten epidemiologinen tutkimus on luotettavampaa kuin hiirimallien parissa askartelu; samoin kantasolututkimukselle asetetaan edelleen esteitä siitäkin huolimatta, että sen tarjoamat näkymät ihmisten hyvinvoinnille ovat eläinkokeita huomattavasti valoisampia.

Eläinten ja ihmisten erot

Myöskään eläinkokeiden hyöty ei ole aivan sitä, mitä usein väitetään. Eläinkokeiden lobbaajat tarjoavat hulppeita näkymiä eläinkokeiden tarjoamasta hyödystä, mutta näkymiltä puuttuu toistuvasti perusta. Eläinkokeiden hyötyprosentti on varsin pieni (noin yksi 8000 eläimillä testatusta aineesta lopulta päätyy markkinoille; toisen arvion mukaan yksi prosentti eläinkokeiden testaamista aineista päätyy kliinisiin testeihin ja näistä vain viisi prosenttia saa hyväksynnän). Surullisen kuuluisa esimerkki on USA:n National Cancer Insitute, jonka mukaan 15 vuoden aikana testatuista 500 000 mahdollisesta syöpälääkkeestä vain 12 päätyi osaksi syöpähoitoa, ja nämä kaikki olivat jo tunnetusti toimivien lääkeaineiden johdannaisia. Tänä vuonna julkaistun, kohua herättäneen tilastotutkimuksen mukaan varsin merkittävä osa eläinkokeista on tieteelliseltä perustaltaan huonotasoista eikä johda lääketieteellisiin löytöihin. Tämä korostuu itse eläinkoetutkijoiden skeptisissä väitteissä, joiden mukaan eläimistä saatua tietoa on vaikeaa soveltaa ihmisiin, ja tavassa, jolla eläinkokeet jäävät valmistumisensa jälkeen hyllylle pölyttymään.

Tilastotutkimuksen tekijät väittävätkin, että uusia eläinkokeita ei tulisi lainkaan tehdä ennen kuin jo olemassa olevista kokeista saatu tieto on täysin hyödynnetty ja ennen kuin soveltuvuus ihmisten kohdalla on kunnolla todistettu. Heidän mukaansa eläinkokeiden arvo ihmislääketieteelle on asia, joka vaatii ”välitöntä ja perusteellista uudelleenarviointia”. Eläinkoetutkijat usein väittävät, että tilastot eivät tee oikeutta eläinkokeille, sillä kyseessä usein todellakin on ”kokeilu”. Moisen väitteen ongelmana kuitenkin on, että ”kokeilu” ei ole tiedettä. Mikä tahansa toiminta voi johtaa tietynlaisiin tuloksiin, mikäli sitä toistetaan tarpeeksi kauan. (Kuuluisa väite on, että ampumalla haulikolla jyväsäkkiin tulee osuttua johonkin jyvään.) Eläinten moraalinen arvo rajatussakin mielessä vaatii tuekseen vankemmat perusteet kuin kokeilu ja siihen liittyvä satunnainen hyödyn saavuttaminen – todellisten eläinten käyttöä ei voida oikeuttaa pelkällä varsin pienellä mahdollisuudella saavuttaa hyötyä.

Eläinkokeiden tieteelliset ongelmat perustuvat ihmisten ja muiden eläinten välisiin eroihin. Nämä erot ovat rakenteellisia (esimerkiksi solutaso, elimistö), systeemisiä (esimerkiksi geenien toiminta, aineenvaihdunta) ja ulkoisia (esimerkiksi elinikä, ympäristö, sairauksien synty). Pienikin ero DNA:n tasolla voi johtaa merkittäviin eroihin sairauden luonteen kannalta. Tästä syystä jyrsijälajien välillä on merkittäviä eroja (erään tutkimuksen mukaan 46 prosenttia rottakarsinogeeneista on turvallisia hiirille), ja jo lajipopulaatiot, sukupuolet sekä yksilöt eriävät toisistaan huomattavasti. Erot kasvavat entistä suuremmiksi, kun muistetaan, että ihminen elää jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä 75 vuotta ja kehittää vaikkapa syövän vuosikausien altistumisen jälkeen, kun taas hiiri elää vuoden steriilissä ympäristössä, ja syöpä on aiheutettu keinotekoisesti ruiskuttamalla hiireen syöpäsoluja. Erojen vuoksi esimerkiksi syövän sekä sydän- ja verisuonitautien tutkiminen eläimillä on ollut erittäin työlästä. (Monet syöpätyypit sekä karsinogeenialtistukset ovat lajispesifejä ja esimerkiksi sydänkohtauksia ja verisuonitukoksia on jouduttu tuottamaan eläimille täysin keinotekoisesti.) Kaksinkertainen Nobel-voittaja Linus Pauling onkin todennut, että syöpätutkimus eläimillä on petosta.

Eroja on pyritty vähentämään sekä vakioimalla eläinkantoja että geeniteknologian avulla. Molempiin liittyy ongelmansa. Vakioitaessa eläinkanta pidetään ”puhtaana” ulkoisista vaikutteista ja esimerkiksi virikkeiden määrä minimoidaan, jotta yksilöiden välinen vaihdunta olisi mahdollisimman pientä. Paradoksaalisesti vakiointi kuitenkin itse asiassa lisää eläimen ja ihmisen eroja, sillä vakioidussa, monogeenisessa ympäristössä keinotekoisesti tuotettu sairaus tuskin vastaa vaihtelevassa, heterogeenisessa ympäristössä syntynyttä sairautta. Geeniteknologiaan puolestaan liittyy ongelmia muun muassa ”atomismin” vuoksi, jolloin sairaudet redusoidaan geeneihin ja samojen geenien oletetaan toimivan vastaavalla tavoin eri elimistöissä. Geenit eivät kuitenkaan ole yksittäisiä pelinappuloita, vaan vaikuttavat suhteessa toisiinsa sekä koko elimistön mekanismeihin. Tästä syystä esimerkiksi surullisen kuuluisa ”oncomouse” epäonnistui syöpämallina, sillä sama geeni toimi hiiressä eri tavoin kuin ihmisessä. Lopulta syy eläinmallien epäluotettavuuteen on selvä: hiiri ei ole pieni ihminen edes silloin, kun se on asetettu steriiliin, vakioituun ympäristöön ja sille on tuotettu vastaavia geenejä.

Väärät positiiviset ja väärät negatiiviset

Erojen vuoksi puhutaan niin sanotuista vääristä positiivisista, joilla tarkoitetaan hyödyllisiä aineita, joiden markkinoille pääsy on viivästynyt tai estynyt eläinkokeiden vuoksi (esimerkkeinä penisilliini, aspiriini ja kortisoni – lopullista määrää on mahdotonta arvioida juuri siksi, että lääkeaineet ovat saattaneet jäädä kokonaan hyllytetyksi). Väärien positiivisten lisäksi puhutaan vääristä negatiivisista, joilla tarkoitetaan haitallisia aineita, jotka ovat päässeet markkinoille eläinkokeiden vuoksi (kuuluisimmat esimerkit ovat talidomidi, asbesti sekä tupakka, jonka haitallisuuden todistaminen viivästyi pahan kerran nimenomaan eläinkokeiden vuoksi). Väärien negatiivisten kirjo on laaja, ja arvioiden mukaan ne ovat jopa neljänneksi yleisin kuolinsyy USA:ssa, jossa joka seitsemäs vuodepaikka on varattu lääkkeiden sivuvaikutuksista kärsivien potilaiden käyttöön. Myöskään niin sanotut ”suuret keksinnöt” ja eliniän kasvu eivät ole täysin eläinkokeiden ansiota. Niin penisilliinin, insuliinin kuin poliorokotteenkin ”keksiminen” perustui alunperin kliinisiin havaintoihin, ruumiinavauksiin sekä solutason tutkimukseen, ja jokaisen kohdalla eläinkokeet itse asiassa viivästyttivät aineiden markkinoille pääsyä. Eliniän kasvu puolestaan on ennen kaikkea seurausta hygienian, ravinnon ja terveystietouden parantumisesta sekä esimerkiksi raskaan työn katoamisesta.

Miksi eläinkokeita sitten tehdään? Taustalta löytyy niin kulttuurisia kuin taloudellisiakin syitä. Eläinkokeista on tieteen sisällä tullut itsestään selvä ”paradigma”, jonka kritisointi koetaan mielettömyydeksi. Lääkeyrityksille eläinkokeet puolestaan tarjoavat totutun reitin lääkkeiden syytämiseen markkinoille välittämättä siitä, miten hyvin aine itse asiassa toimii, kuinka tarpeellinen se on ja mitä sen sivuvaikutukset ovat. (Eläinkokeet tarjoavat lääkeyrityksille lainsuojan kanteita vastaan.) Todellisten ihmelääkkeiden löytyminen on itse asiassa vastoin lääketeollisuuden intressejä, sillä tällöin tarve yhä uusille rinnakkaislääkkeille jäisi puuttumaan – teollisuus vaatii sairaita ihmisiä, joiden lääkeaineiden sivuvaikutuksia lääkitään edelleen uusilla lääkkeillä. Eläinkokeisiin liittyvää taloudellista ja sitä myöten myös poliittista ulottuvuutta ei tule vähätellä.

Viime vuosina kritiikki on kuitenkin kasvanut myös tieteen sisällä, tosin kritiikki jää edelleen vahvempien tahojen jalkoihin. Tavoitteena tulisi olla tilanne, jossa eläinten moraalinen arvo otetaan vakavasti ja eläinkokeiden asemaan itsestäänselvyytenä kyetään suhtautumaan kriittisesti. Eläinten moraalinen arvo johtaa eläinkokeiden tuomittavuuteen yleisenä käytäntönä, ja eläinkokeiden tieteellinen idealisointi on aika osoittaa perustaltaan heikoksi.

Lähteitä

 

  • Ruupke, Nicholas (toim.) 1987: Vivisection in Historical Perspective. Routledge, London.
  • Baird, R.M. & Rosenbaum, S. E. (toim.) 1991: Animal Experimentation: The Moral Issues. Prometheus Books, New York.
  • Langley, Gill (toim.) 1989: Animal Experimentation: The Consensus Changes. MacMillan Press, London.
  • LaFollette, H. & Shanks, N. 1996: Brute Science: Dilemmas of animal experimentation. Routledge, London.
  • Pound, Pandora & Ebrahim, Shah, et. al. 2004: ”Where is the evidence that animal research benefits humans?”. BJM 328:514-517. http://bmj.bmjjournals.com/cgi/content/full/328/7438/514?maxtoshow=&HITS...
  • Greek, C. & Greek, J. 2000: Sacred Cows and Golden Geese: The Human Cost of Experimentation on Animals. Continuum, New York.
 

Nettisivuja eläinkokeiden puolesta:

 

Ja vastaan:

 

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 2/2004.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa