kasvisruokapäivä

Voit hakea sisältöä myös tekstihaulla.

Reseptejä voit hakea tarkemmin täältä.

Artikkeli

Pakolliset kasvisruokapäivät aloitetaan noin 150 helsinkiläiskoulussa tammikuussa. Joululomien jälkeen kouluruokaloissa on tarjolla pelkkää kasvisruokaa kerran viikossa, joko tiistaina, keskiviikkona tai torstaina. Kasvisruokapäivänä tulee olemaan kaksi ruokavaihtoehtoa, kuten muinakin päivinä.

Artikkeli

Vuonna 2009 belgialainen Gentin kaupunki siirtyi viikottaiseen kasvisruokapäivään. Nyt ilmiö on rantautunut myös Saksaan, sillä viranomaiset ovat hyväksyneet bremeniläisen Bürgerstiftung Bremen -kansalaisjärjestön ajaman kasvisruokapäivän. Kasvisruokapäivä koskee ainakin kaupungin kouluja ja henkilöstöravintoloita, ja arvioiden mukaan 550 000 asukkaan Bremenin kaupunki säästää sen avulla viikossa noin 20 000 eläimen hengen sekä vähentää hiilioksidipäästöjä vuodessa noin 40 000 auton päästöjen verran.

Artikkeli

Emma Karin (Vihr.) tekemä aloite hyväksyttiin Helsingin kaupunginvaltuustossa 17.2. pitkän ja tunteita herättäneen keskustelun jälkeen äänin 47-35. Päätös tarkoittaa, että jatkossa yhtenä päivänä viikossa kouluissa on tarjolla vain lihatonta ruokaa. Myös Vegaaniliitto on osallistunut kampanjointiin kasvisruokapäivän puolesta olemalla mukana Valitse Vege –kampanjassa.  

Helsingin Sanomat, 17.2.2010.

Artikkeli

Belgian flaaminkielisen alueen kasvissyöntijärjestö Ethisch Vegetarisch Alternatief aloitti vuonna 2007 kampanjan viikottaisen kasvisruokapäivän puolesta. Toukokuussa 2009 torstai julistettiin Gentin kaupungin viralliseksi kasvisruokapäiväksi ja Gentistä tuli näin tiettävästi maailman ensimmäinen kasvissyöntipäivää viettävä kaupunki. Tempaus on saanut paljon kansainvälistä mediahuomiota, ja viikottaisen kasvissyönnin kelkkaan on hypännyt jo useampi kaupunki niin Belgiassa kuin muuallakin maailmassa.

Tilaa syöte kasvisruokapäivä