Oodi soijalle

Kirjaesittely: Sydänystävällinen soija ja 100 reseptiä. Pekka Heinänen. Pilot-kustannus Oy 2007

Pieni ja vaatimattoman näköinen papu, Glycine max, on merkittävä ravintokasvi, vaikka vain 15 % soijasta käytetään ihmisravinnoksi. Suomeen tuodaan vuosittain 200 miljoonaa kiloa soijaa eläinten rehuksi. Pekka Heinänen on laskenut, että tästä määrästä riittäisi jokaiselle suomalaiselle noin 50 grammaa soijaproteiinia päivässä, jos ihmiset söisivät soijan eläinten sijaan. Suomalaiset voisivat siis tyydyttää proteiinin tarpeensa suurimmaksi osaksi nykyisellä tuontisoijalla.

Tuontisoija mahdollistaa eurooppalaisten lihankulutuksen

Soijantuotanto on kasvanut räjähdysmäisesti lihankulutuksen kasvun myötä. Teollistuneiden maiden soija-aitaksi muuttuneen Etelä-Amerikan metsä- ja savannialueet ovat saaneet tehdä tilaa monokulttuuriviljelmille.

1960-luvun keskivertoeurooppalainen söi vuosittain 56 kiloa lihaa. Nykyisin sitä kulutetaan jo 89 kiloa vuodessa. Euroopan tuotantolaitoksissa kasvatettavat maatalouseläimet vaativat enemmän rehua kuin Euroopan maaperällä on mahdollista ekologisesti kestävällä tavalla viljellä. Ratkaisu on löydetty soijasta, jota tuodaan erityisesti Etelä-Amerikasta. Paljon proteiinia ja vähän rasvaa sisältävä, halpa soijapapu soveltuu erinomaisesti karjan lihottamiseen. Eurooppaan rahdattavasta soijasta 80–90 % menee rehuksi.

Ilmastonmuutos ja ruokavalintojen vaikutus kasvihuonekaasupäästöihin

Merkit ihmisen aikaansaamasta kasvihuoneilmiön voimistumisesta ovat selvät. Ilmastonmuutoksen on ennustettu muun muassa sulattavan jäätiköitä, lisäävän äärimmäisiä sääilmiöitä ja pienentävän maailmanlaajuisesti ruoantuotantoa. Mutta mikä on ruokavalion vaikutus tähän laajalti huolta aiheuttavaan ilmiöön?

Kahdentoista viime vuoden joukkoon mahtuu peräti 11 lämpimintä vuotta sitten vuoden 1850, jolloin maapallon keskilämpötilojen tilastointi aloitettiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan 90 % suomalaisista pitää ilmastonmuutosta todellisena asiana ja 65 % on sitä mieltä, että ilmastonmuutos on vakavin ihmiskunnan koskaan kohtaama ympäristöongelma (1). Aihe herättää siis huolta laajassa osassa suomalaisia – ei vain tiedeyhteisöissä ja ympäristöasioissa valveutuneissa ihmisissä. Ilmastonmuutos on usein otsikoissa ja puheenaiheena. 

Onko kasvisruoka terveellisempää kuin sekaruoka?

Elävätkö kasvissyöjät pidempään kuin sekasyöjät? Onko porkkananpurijan riski sairastua elintasosairauksiin pienempi kuin pihvinsyöjän? Tässä kaksi näkökulmaa aiheeseen.

Kasvissyöjät ovat olleet ravitsemustutkimuksen kohteena suunnilleen niin kauan kuin kasvissyöntiä on ollut. Kautta linjan tutkimukset ovat tuoneet esiin kasvisruoan monia terveyshyötyjä. Tämän tunnustavat myös aikaansa seuraavat ravitsemusasiantuntijat (1).

Kirja: Härkäpapua sarvista – fennovegaaninen keittokirja

Kirjaesittely: Härkäpapua sarvista – fennovegaaninen keittokirja. Inna Somersalo, Päivi Mattila, Hanna Tuomisto, Henri Haimi. Multikustannus 2006.

Syksyllä ilmestyvä fennovegaaninen keittokirja tarjoilee ympäristötietoiselle kotikokille kokeiltavaksi yli 250 lähiruokareseptiä. Kirja pyrkii ottamaan huomioon vegaanin ravitsemustasapainon ja eettisesti kestävän ruokakulttuurin makuelämyksiä uhraamatta.

Suomalaiset kasvissyöjät rakentavat ruokavalionsa usein eksoottisen ruoan ympärille. Ympäristöä rajusti kuormittava ruoka-aineiden rahtaaminen toiselta puolelta maapalloa sopii kuitenkin varsin huonosti yhteen monille kasvissyöjille tärkeiden ympäristöarvojen kanssa.

Eläinoikeusfilosofiaa Tom Reganin ja Steve Bestin sanoin

Eläineetikot Tom Regan ja Steve Best olivat puhumassa eläinoikeusleirillä Englannissa heinäkuussa 2005. Molemmat ovat varsin sympaattisia miehiä, jotka mielellään kertoivat ajatuksiaan suomalaiselle lukijakunnalle siitäkin huolimatta, että halukkaita jututtajia oli jonoksi asti. Tässä satoa helteisestä Englannista.

Regan on eläinetiikan klassikkofilosofi, ja tunnettu muun muassa teoksestaan A Case for Animal Rights (1983). Best on nuorempaa sukupolvea ja on kirjoittanut eläinoikeusliikkeen filosofiasta poliittisesta näkökulmasta, käsitellen eläinaktivismin luonnetta ja oikeutusta. Best on muun muassa toimittanut kirjan Terrorists of Freedom Fighters: Reflections on the Liberation of Animals (2004). Molemmat ovat vegaaneja ja aktiivisia eläinoikeustoimijoita myös filosofian ulkopuolella, ja Best on esimerkiksi ahkerasti tiedottanut eläinoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä medialle. 

Empedokles: Kasvissyönnin ja eläinten puolustaja 2500 vuoden takaa

Plutarkhoksen Lihansyönnistä on ensimmäinen liki kokonaan säilynyt lihansyönnin kritiikki länsimaisessa filosofiassa. Kasvissyönnin puolesta oli kuitenkin puhuttu jo satoja vuosia ennen sitä. Kasvissyönnin ja länsimaisen eläinoikeusliikkeen eräänlaiseksi isäksi voidaan kutsua Empedoklesta, joka eli Sisiliassa 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Empedokleen säilyneet fragmentit ovat länsimaisen ajattelun ehkä vanhimmat säilyneet kirjoitukset eläinten tappamista, julmaa kohtelua ja lihansyöntiä vastaan.

Sisilian Akragas, jossa jalosukuinen Empedokles eli, oli sen ajan mittapuun mukaan suuri kaupunki, jossa kerrotaan olleen 800 000 asukasta. Elämä kaupungissa oli vaurasta ja hurskasta, eläinuhrit olivat tavanomainen osa uskonnollisia käytäntöjä. Suurina uskonnollisina juhlapäivinä ilma Akragasin kaupungin kaduilla oli tulvillaan kuolevien eläinten kärsiviä huutoja ja sakeana veren ja palavien eläinraatojen hajusta. 

Maito mikroskoopin alla

Kansikuva. Milk the deadly poison.

Kirjaesittely: Milk the Deadly Poison. Robert Cohen. Argus Publishing Inc, 317 s.

Sanapari  “Got Milk!” , joka on toiminut maitomainosten sloganina USA:ssa, esiintyy useaan kertaan tässä Robert Cohenin asiantuntevassa kirjassa. Tosin Cohenin käyttämänä jokainen niistä on kuin uusi naula kyseisen teollisuuden arkkuun.

Kun katsot kirjan etukantta, saatat pelästyä hieman. Siinä on kuva maitotölkistä (homogenisoitua ja pastöroitua tietenkin), joka on tehty näyttämään pommilta. Yhdellä sivulla on kansainvälinen myrkyllisyyttä merkitsevä pääkallo/sääriluut yhdistelmäkuva. Toisessa kyljessä ainelistaus on  mielenkiintoinen: ”Voimakkaita kasvuhormoneja, kolestrolia, tuholaismyrkyjä, antibiootteja” ja niin edelleen. Tämä on kuitenkin vasta alkua sille, mitä on sisäsivuilla.

Raaistavasta ruokavaliosta

Kansikuva. Lihansyönnistä.

Kirjaesittely: Lihansyönnistä/Om att äta kött. Plutarkhos. Summa 2004, 79 s. Kääntäneet Tua Korhonen, Antti J. Niemi ja Pia Åberg. 

Lihansyönti saastuttaa ja raaistaa ihmisen. Mikä onneton sattuma sai meidät syömään aistivia ja älykkäitä eläimiä? Eihän  meillä edes ole raateluhampaita! Voiko ateria olla muuta kuin kallis, jos sitä varten tapetaan elävä olento?

Kalako terveellistä?

Rasvaista kalaa suositellaan omega-3-rasvahappojen saannin vuoksi sekä sydäntautien ehkäisyyn. Toisaalla varoitellaan kalan sisältämästä elohopeasta ja muista kemiallisista myrkyistä, erityisesti raskauden aikana. Yhtä mieltä asiantuntijat ovat kalakantoja uhkaavasta ylikalastuksesta. Kalankasvatuksessa taas esimerkiksi lohen viljely kuluttaa enemmän kalaa kuin mitä se tuottaa. Miten terveellistä tai epäterveellistä kala loppujen lopuksi on, kun otetaan huomioon myös sen sisältämät ympäristömyrkyt?

Sivut

Tilaa syöte Vegaaniliitto RSS