Tanskalainen FoodNetwork: Veganismi matkalla valtavirtaan

Ruokasektorin kasvua, kehitystä ja innovaatioita Tanskassa edistävä FoodNetwork kokosi yhteen kasviproteiinin tutkijoita, kuluttajakäyttöön suunnattujen tuotteiden kehittäjiä ja aiheesta kiinnostuneita Aarhusin Yliopistolla 25.4.2018 järjestettyyn seminaariin ”Kasvipohjaiset proteiinipitoiset tuotteet on uusi musta”.

Seminaarin keskeisenä antina ja puheenaiheena oli terveellisen ravinnon ja ruokakulttuurin edistäminen kehittämällä kasviperäisiä, proteiinirikkaita ja kestävän kehityksen mukaisia ruokatuotteita.
Kasvisruokamyönteisten kuluttajien näkökulma oli vahvasti esillä seminaaripuheissa.  Kasvipohjaisten proteiinipitoisten tuotteiden kuluttajakohderyhmää edustavat vegaanien ja vegetaristien lisäksi lihaskeptikot eli kuluttajat, jotka eivät ole vegaaneja eivätkä vegetaristeja, mutta skeptisiä lihansyöjiä. Heidät nosti esille kuluttajakäyttäytymistä ruokasektorilla tutkivan MAPP Centerin johtaja Klaus Grunert.

Suomesta tilaisuuteen oli kutsuttu Teknologian Tutkimuskeskuksen (VTT) tutkija Nesli Sozer ja Fazerin tutkimuspäällikkö, Helsingin yliopiston viljabiokemian dosentti Jussi Loponen. Sozer esitelmöi tilaisuudessa kasviproteiinien hyödyntämisen haasteista ja mahdollisuuksista ruokateknologian näkökulmasta ja johdatteli aiheeseen luettelemalla syitä, miksi kasvipohjainen proteiinipitoinen tuote on tulevaisuuden juttu ja miksi sen hyödyntämiseen kannattaa satsata. Loponen vastasi tilaisuuden yritysnäkökulmasta jakamalla Fazerin kokemuksia ravitsemuksellisesti hyvälaatuisen kauran proteiinin hyödyntämisestä välipalakeksien valmistuksessa.
 
Tilaisuuden viesti kasviproteiinipitoisten tuotteiden kehittäjille ja tuotteistajille oli selkeä: lihaskeptimismi on kasvava trendi, veganismi on matkalla valtavirtaan ja uusille tuoteinnovaatioille on tilausta.

(Tanskasta raportoi Marjoannika Nyman, Jäsenaktiivi, Dansk Vegetarisk Forening Århus)

Lisätiedot:

FoodNetwork Tanskassa: https://www.foodnetwork.dk/
Seminaarin agenda: https://www.foodnetwork.dk/media/1421/invitation_plant-based-protein.pdf
Kuvia seminaarista: https://www.katoni.fi/media/foodnetwork/
Livestreemaus tilaisuudesta (englanniksi): https://www.ustream.tv/recorded/114470524