Etusivu / Vegaia / ...

Soijan terveysvaikutukset puntarissa

Soijaa on syöty Aasiassa vuosituhansien ajan, mutta länsimaissa se on melko uusi tulokas. Soijan terveysvaikutuksia on tutkittu paljon. Viime aikoina on noussut pinnalle myös huoli soijan mahdollisista haittavaikutuksista.

Pienessä ja vaatimattoman näköisessä soijapavussa on muihin papuihin verrattuna paljon proteiinia (36 g/100 g) ja rasvaa (18 g), mutta vähemmän hiilihydraatteja (16 g). Se sisältää kumpaakin välttämätöntä rasvahappoa, linolihappoa ja alfalinoleenihappoa. Soijapapu on myös ainutlaatuinen isoflavonoidien lähde, mikä on erityisesti kiinnostanut tutkijoita. Vuosittain julkaistaan noin 2000 soijaan liittyvää artikkelia, joista suuri osa keskittyy soijan rooliin kroonisten tautien ehkäisyssä.

Japanissa soijaproteiinin kulutus vaihtelee 6.11 gramman välillä asukasta kohden (Messina ja Messina 2010), kun taas keskivertoamerikkalaisen proteiinista tulee vain reilut pari grammaa soijasta. Kasvissyöjien proteiinin saannista soijan osuus on kutakuinkin samansuuruista kuin japanilaisten.

Isoflavonoidit – terveydeksi vai haitaksi?

Runsaasti soijaa syövät japanilaiset saavat isoflavonoideja 30–50 milligrammaa päivässä (Messina ja Messina 2010), kun taas tyypillinen länsimainen ruokavalio sisältää niitä alle yhden milligramman päivässä.

Isoflavonoidien aineenvaihdunta eroaa eri ihmisillä. Syytä vaihteluun ei tiedetä, mutta suoliston bakteerikannan erilaisuus on yksi mahdollinen selitys. Vaikka syötyjen isoflavonoidien määrä on tutkimuksissa ollut sama, on eri ihmisiltä mitattu huomattavan erilaisia määriä isoflavonoidien metaboliitteja eli aineenvaihdunnan tuotteita (Messina ja Messina 2010). Tutkijat ovat kiinnostuneet erityisesti ekuolista (Lampe 2009), koska sillä näyttää olevan jonkinlainen rooli soijan terveysvaikutuksissa, kuten esimerkiksi luuntiheyden ylläpitämisessä, LDL-kolesterolin laskussa ja syövän ehkäisyssä.

Ekuolia syntyy daidtseiinista suolistobakteerien hajottaessa sitä. Kaikilla ei kuitenkaan ole suolistossaan oikeanlaisia bakteereita ekuolin tuottamiseksi. Aasialaisista noin 50 %:lla on kyky tuottaa ekuolia, mutta länsimaissa vain 25 %:lla suolisto pystyy tähän (Messina ja Messina 2010). Kiinnostavaa on, että länsimaissakin kasvissyöjillä näyttää olevan parempi kyky tuottaa ekuolia. Heistä 59 % oli erään tutkimuksen (Setchell ym. 2006) mukaan niin kutsuttua ekuoli-fenotyyppiä. Näin ollen on mahdollista, että kasvissyöjät saavat irti suuremman hyödyn isoflavonoidien terveysvaikutuksista. Toisin sanoen, voi olla niin, että lihansyöjien olisi ensin siirryttävä kasvisruokaan oikeanlaisen suolistobakteerikannan muodostamiseksi, jotta he pääsisivät osalliseksi soijan terveyseduista.

Reseptoreihin sitoutumalla flavonoidit voivat vaikuttaa moniin fysiologisiin tapahtumiin esimerkiksi estämällä entsyymien aktiivisuutta. Siksi flavonoideja on epäilty myös mahdollisesti haitallisiksi. Huolta on herättänyt muun muassa se, että soijapohjaista äidinmaidon korviketta saavilla lapsilla on havaittu veressä suuria isoflavonoidipitoisuuksia (Setchell ym. 1997, Badger ym. 2009). Nykyisenkaltaiset soijakorvikkeet ovat olleet käytössä 1970-luvulta lähtien. Maailmanlaajuisesti miljoonat vauvat saavat vuosittain soijapohjaisia korvikkeita.

Arkansasin lasten tutkimuskeskuksen (Arkansas Children.s Nutrition Center) tutkimuksessa (Badger ym. 2009) seurattiin yli 300 lapsen kasvua ja kehitystä viiden vuoden ajan, eikä soijaa saavilla lapsilla havaittu minkäänlaisia haittavaikutuksia. Badger (2009) huomauttaa, että veressä kiertävistä isoflavonoideista yli 99 % on biologisesti ei-aktiivisessa muodossa. Imeväisikäiset eivät vielä tuota ekuoliakaan. Itse asiassa soijan turvallisuutta selvittäneissä tutkimuksissa on saatu pikemminkin viitteitä siitä, että varhaisesta soijan käytöstä voisi olla lapsille hyötyä (Badger 2009) esimerkiksi parempana luuston koostumuksena ja pienempänä rintasyöpäriskinä.

Miten soijan fytoestrogeenit sitten vaikuttavat miehiin? Tästäkin on keskusteltu vilkkaasti viime aikoina. Keskustelut juontavat juurensa niin ikään eläinkokeista, joissa isoflavonoideilla on havaittu huono vaikutus jyrsijöiden miehisyyteen: testosteroni ja sperman laatu laskivat. Äskettäin julkaistu meta-analyysi (Hamilton-Reeves ym. 2010) kliinisistä tutkimuksista ei tue jyrsijäkokeiden tuloksien sovellettavuutta ihmisiin. Soijalla tai isoflavonoideilla ei ollut mitään vaikutusta miesten testosteronin tuotantoon. Kliininen tutkimusnäyttö osoittaa myös, ettei soija nosta naishormoni estrogeenin tasoa miehillä (Messina 2010). Niinkin suuri määrä kuin 150 milligrammaa isoflavonoideja, nelinkertaisesti japanilaisten saama päiväannostus, ei vaikuta elimistön estrogeenipitoisuuteen. Tutkimusnäytön perusteella miesten ei siis tarvitse varoa soijan syöntiä.

Soijan rooli sydäntautien ehkäisyssä

FDA on asettanut 25 grammaa päivittäisen soijaproteiinin määräksi, mikä vähintään tarvitaan kolesterolin alentamiseksi. Epidemiologisissa tutkimuksissa pienempikin määrä on tosin ollut yhteydessä kolesterolin alenemiseen. Jenkinsin ym. (2005) tutkimuksessa vegaaniruokavalio alensi LDL-kolesterolia yhtä tehokkaasti kuin statiinilääkitys. Vegaaniruokaa syöneet tutkittavat käyttivät soijaproteiinia peräti 50 grammaa päivittäin. Toisaalta, soijaproteiinihan yleensä korvaa ruokavaliossa eläinperäisiä, kolesterolia sisältäviä proteiininlähteitä.

Soijassa on 1.9 % välttämätöntä omega-3-sarjan rasvahappoa, alfalinoleenihappoa. Sekin voi selittää soijan sydänystävällisyyttä, sillä alfalinoleenihapolla on itsenäinen sydäntä suojaava vaikutus (Messina ja Messina 2010).

Soija ja syöpä

Viime vuosina on soijasta kiinnostuttu myös eturauhassyövän yhteydessä. Myös eturauhassyöpää esiintyy vähemmän Aasiassa kuin länsimaissa. Eturauhassyöpäpotilailla kasvaimen arvioimiseen käytetään eturauhasspesifistä antigeeniä (PSA, prostate spefic antigen), jonka pitoisuus nousee suhteessa syöpäsolujen määrään. PSA ennustaa myös eturauhassyövän riskiä. Terveillä ihmisillä soijan isoflavonoidit eivät heilauta PSA-pitoisuuksia, mutta eturauhassyöpäpotilailla isoflavonoidit ovat tutkimuksissa laskeneet PSA-pitoisuuksia (Messina ja Messina 2010). Myös soijan genisteiinillä on havaittu olevan syöpäsolujen jakautumista hillitsevä vaikutus (Xu ym. 2009).

Hyväksi luustolle

Mikä eläinproteiinissa sitten on haitallista? Se lisää jonkin verran kalsiumin eritystä ja vaikuttaa näin haitallisesti kalsiumtasapainoon. Soijan proteiinilla taas on havaittu kalsiumtasapainoa parantava vaikutus (Messina ja Messina 2010). Selitystä on haettu proteiinin rikkipitoisista aminohapoista, metioniinista ja kysteiinistä, joiden on havaittu olevan kalsiumhävikin syynä. Soijassa on vähemmän metioniinia kuin eläinproteiinissa, mutta viimeaikaisimmista tutkimuksista ei ole saatu vahvistusta rikkipitoisten aminohappojen haitallisuudesta luustoon.

Olipa metioniinin kanssa niin tai näin, soija saattaa olla hyväksi luustolle kasviestrogeenivaikutuksensa vuoksi. Epidemiologissa tutkimuksissa soijan myönteinen vaikutus luuntiheyteen on ollut selvä, kun taas kliinisissä tutkimuksissa tuloksia on saatu suuntaan ja toiseen. Mark ja Virginia Messina (2010) arvelevat, että selitys voisi löytyä jälleen elinikäisestä soijan syönnistä. Rakennetaanhan luusto ennen aikuisikää; myös soijasta saattaa olla hyötyä vain, jos sitä käytetään jo lapsuudessa ja nuoruudessa.

Soijan kivennäisaineet

Soijassa on paljon sekä fytaattia sekä oksalaattia, jotka kumpikin häiritsevät kalsiumin imeytymistä. Siihen nähden kalsiumin imeytyminen soijasta on yllättävän tehokasta. Kalsiumia imeytyy palkokasveista keskimäärin noin 20 % (Messina ja Messina 2010), mutta soijasta kalsiumia irtoaa elimistön käyttöön 30–40 %. Lehmänmaidon kalsiumistakin vain noin 38 % imeytyy (Heaney 1991). Kalsiumkarbonaatti näyttää olevan tehokkaammin imeytyvää kuin muussa muodossa lisätty kalsium, esimerkiksi kalsiumfosfaatti.

Kilpirauhasella ja soijan isoflavonoideilla on erikoinen suhde. Eläinkokeiden ja kliinisten tutkimusten tulokset ovat tässäkin ristiriitaisia. Rottakokeiden perusteella isoflavonoidit on jo julistettu goitrogeeneiksi eli aineiksi, jotka haittaavat kilpirauhasen aineenvaihduntaa. Myöhemmin (Messina ja Redmond 2006) on käynyt ilmi, etteivät suuretkaan määrät isoflavonoideja häiritse kilpirauhasen toimintaa ihmisillä, kuten ne tekevät rotilla. Sen sijaan soija estää jossain määrin synteettisen kilpirauhashormonin imeytymistä. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivät käyttävät tätä lääkkeenä. Tosin moni muukin ruoka-aine häiritsee kyseisen lääkkeen imeytymistä yhtä lailla.

Kilpirauhanen tarvitsee jodia voidakseen tuottaa kahta kilpirauhashormonia, tyroksiinia ja trijodityroniinia. Messina ja Messina (2010) pohtivat, ovatko isoflavonoidit yhtä harmittomia kilpirauhaselle myös silloin, jos jodista on puutetta. Kirjallisuudesta ei löydy tähän vastausta. Vegaaneilla jodin saanti voi jäädä niukaksi, jos käytössä ei ole jodioitua suolaa tai muuta hyvää jodin lähdettä, esimerkiksi merilevää.

Pelottelua soijalla

Tutkimuksessa on myös usein käytetty soijaruokien sijaan pelkkiä isoflavonoideja, joiden biologiset vaikutukset ovat erilaisia kuin soijan tai esimerkiksi soijapohjaisten äidinmaidon korvikkeiden (Badger ym. 2009). Tutkijat, jotka ovat esittäneet huolensa soijakorvikkeiden käytöstä, ovat perustaneet tietonsa soluviljelmien tai eläinkokeiden tuloksiin. Eläinkokeiden toinen ongelma on se, että eri eläinlajeilla isoflavonoidien aineenvaihdunta on erilainen. Esimerkiksi niinkin läheisten sukulaistemme kuin apinoiden elimistö käsittelee isoflavonoideja aivan eri tavalla (Badger 2009).

Kun tutkimusnäyttö osoittaa, että soijaa voi huoletta käyttää, mistä sitten kumpuavat puheet soijan vaarallisuudesta? The Guadian -lehden toimittaja Justine Butler otti aiheesta selvää. Suuri osa soijaa demonisoivista tarinoista johti WAPF (Weston A. Price Foundation) -nimiseen ryhmään. WAPF väittää omistautuvansa hyvän ravitsemuksen edistämiseen . eläintuotteilla ja erityisesti pastöroimattomalla täysmaidolla. WAPF julistaa muun muassa tyydyttyneen eläinrasvan olevan terveellistä, ja ettei kolesterolilla ole yhteyttä sydäntauteihin. Perusteluita vailla ovat myös heidän väitteensä siitä, että vegetaristit kuolevat aiemmin ja että kautta historian ihminen on syönyt paljon eläinrasvaa. Monikaan ei allekirjoita WAPF:n väitteitä, sillä ne ovat täysin ristiriitaisia vallitsevien terveyskäsitysten ja tutkimustiedon kanssa. Jostain syystä soija on joutunut tämän äärijärjestön mustalle listalle.

Mikä tahansa ruoka-aine voi muuttua hyödyllisestä haitalliseksi, jos sitä käytetään ylettömän suuria määriä. Soijan karttamiselle ei ole mitään syytä, päinvastoin. Messina ja Messina (2010) ovat hahmotelleet kohtuulliseksi määräksi 2.4 annosta päivässä. Tästä kertyy 50–100 milligrammaa isoflavonoideja, mikä on tutkimusten mukaan optimaalinen annos terveyden kannalta. Yksi soija-annos voi olla esimerkiksi 100 grammaa tofua tai 2 ½ desilitraa soijamaitoa.

Kaikesta soijan erinomaisuudesta huolimatta vegaaniruokavalion voi toteuttaa myös ilman soijaa, jos esimerkiksi on sille allerginen. Ihmisen ravitsemus ei ole kiinni mistään yksittäisestä elintarvikkeesta. Soija-allerginen voi käyttää muita palkokasveja, pähkinöitä ja siemeniä. Soija on mainio erityisesti monikäyttöisyytensä vuoksi, siitä kun tehdään kaikkea vegemakkarasta jäätelöön. Vaan eipä soijamaitoja ja -suikaleita ollut olemassa silloinkaan, kun ensimmäiset tiennäyttäjät ryhtyivät vegaaneiksi. He ovat syöneet soijansa luultavasti enimmäkseen papuina.

Lähteet:

Badger TM, Gilchrist JM, Pivik RT, Andres A, Shankar K, Chen JR ym. The health implications of soy infant formula. American Journal of Clinical Nutrition 2009;89(suppl):1668-72.

Butler J. Ignore the anti-soya scaremongers. Guardian 1.7.2010.

Frassetto LA, Todd KM, Morris RC, Sebastian A. Worldwide incidence of hip fracture in eldery women: relation to consumption of animal and vegetable foods. Journal of Gerontology: Biological Sciences 2000;55:585-92.

Hamilton-Reeves JM, Vazquez G, Duval SJ, Phipps WR, Kurzer MS, Messina MJ. Clinical studies show no effects of soy protein or isoflavones on reproduktive hormones in men: results of a meta-analysis. Fertility and sterility 2010;94(3):997-1007

Heaney RP, Weaver CM, Fitzsimmons ML. Soybean phytate content: effect on calcium absorption. American Journal of Clinical Nutrition 1991;53:745-7.

Jenkins DJA, Kendall CWC, Marchie A, Faulker DA, Wong JMW, Souza R ym. Direct comparison of a dietary portfolio of cholesterol-lowering foods with a statin in hypercholesterolemic participants. American Journal of Clinical Nutrition 2005;81:380-7.

Lampe JW. Is equol the key to the efficacy of soy foods? American Journal of Clinical Nutrition 2009;89(suppl):1664-7.

Messina M. Soybean isoflavone exposure does not have feminizing effects on men: a critical examination of the evidence. Fertility and Sterility 2010:93:2095-2104.

Messina M, Messina V. The role of soy in vegetarian diets. Nutrients 2010;2:855-88.

Messina M, Redmond G. Effects of soy protein and soybean isoflavones on thyroid function in healthy adults and hypothyroid patients: a review of the relavant literature. Thyroid 2006;16:249-58.

Ruokatieto uutiset 5.11.2009. Terveysvaikutukset puoltavat soijatuotteiden käytön lisäämistä. (http://uutiset.ruokatieto.fi)

Setchell KD, Zimmer-Nechemias L, Cai J, Heubi JE. Exposure of infants to phyto-oestrogens from soy-based infant formula. Lancet 1997;350:23-27.

Setchell KD, Cole SJ. Method of defining equol-producer status and its frequency among vegetarians. Journal of Nutrition 2006;136:2188-93.

Shu XO, Zheng Y, Cai H, Gu K, Chen Z, Zheng W ym. Soy food intake and breast cancer survival. JAMA 2009;302:2437-43.

Xu L, Ding Y, Catalona WJ, Yang XJ, Anderson WF, Jovanovic B ym. MEK4 function, genistein treatment and invasion of human prostate cancer cells. Journal of the National Cancer Institute 2009;101:1141-55.