Etusivu / Vegaia / ...

Vegaani ravitsemussuositusten viidakossa

Ensimmäiset ravitsemussuositukset laati Kansainliitto vuonna 1936. Sen jälkeen eri järjestöt ja viranomaiset ovat julkaisseet runsaasti erilaisia suosituksia. Suomalaiset tarveluvut esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1952 ja pohjoismaiset 1968 (1). Tuoreimmat suomalaiset suositukset ovat vuodelta 1998 ja ne perustuvat vuoden 1996 pohjoismaisiin vastaaviin.

Suositus ei ole keskiarvo

Hyvin usein törmää virhekäsitykseen, jossa suositeltavat tarveluvut mielletään keskiarvoiksi. Ne olivatkin keskiarvoja ensimmäisessä Kansainliiton suosituksissa, mutta eivät enää. Suositeltava määrä on yleensä kahden standardipoikkeaman verran keskiarvosta ylöspäin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että noin 98 % ihmisillä kyseisen ravintoaineen tarve on pienempi kuin suositus.

Suomalaisissa ja pohjoismaisissa suosituksissa on suositeltavan saannin lisäksi mainittu myös keskimääräinen tarve. Esimerkiksi kalsiumissa se on (suomalaisissa suosituksissa) miehille 600 mg/vrk ja naisille 400 mg/vrk, mikä on puolet vähemmän kun suositeltu määrä, 800 mg/vrk (2).

Suosituslukujen tulkinnassa on kuitenkin paljon ongelmia. Vaikka niitä näkeekin käytettävän yleisesti yksilöiden ravinnonsaannin tarkasteluun, ne on ensisijaisesti tarkoitettu käytettäväksi väestöryhmille, kuten joukkoruokailun suunnitteluun (2). Lisäksi pitäisi muistaa, että suositeltavat määrät edustavat pitkän aikavälin, esimerkiksi kuukauden, keskiarvoa. Yhden päivän ravintoaineiden saannin perusteella ei voi vielä tehdä juuri mitään johtopäätöksiä.

Eräät elintarvikkeiden tuottajat käyttävät mielellään suosituksia tuotemarkkinointinsa jatkeena. Tästä hyvänä esimerkkinä on Maito ja Terveys ry*, joka luo propagandaesitteissään mielikuvia kalsiumsuosituksesta minimitarpeena. Todellisuudessa suositusten ylittämisellä ei saavuteta mitään terveydellisiä etuja. Päinvastoin, pahimmillaan tilanne on toisin päin: jonkun yksittäisen ravintoaineen liikasaanti voi olla terveydelle haitallista. Tämän vuoksi suomalaisissa suosituksissa esitetään joillekin ravintoaineille myös saannin yläraja (2). Ruokaa syömällä ylärajoja on vaikea ylittää, mutta ravintolisien kanssa kannattaa olla tarkkana.

Eläinkokeita ja markkinavoimia

Suositusten laatiminen ja julkaiseminen on pitkä prosessi. Hyvin usein tietoja ravintoaineiden tarpeista on saatu koe-eläimillä tehdyistä tutkimuksista, joissa muun muassa aiheutetaan tahallisesti puutosoireita eläimille. On sanomattakin selvää, että tällaiseen tietoon luottaminen on kuin pelaisi uhkapeliä. Rotalla tehdyt tutkimukset saattavat sattumalta sopia sovellettavaksi ihmisiin – tai sitten eivät.

Silloinkin kun tiedot perustuvat oikeasti tieteeseen, siis ihmisistä saatuihin tuloksiin, ne pohjautuvat tietysti keskivertoihmisen eli sekasyöjän ravitsemukseen. Voikin vain esittää arvailuja siitä, soveltuvatko kyseiset suositukset vegaaneille huonosti vai vieläkin huonommin.

Esimerkiksi käy jo aiemmin mainittu kalsiumsuositus. Ensinnäkin suosituksissa on mahdoton ottaa huomioon sitä, miten eri ihmisillä vaihtelee kalsiumin imeytymistehokkuus. Elimistö ei ole tyhmä kone, joka ottaisi käyttöönsä aina saman määrän ruuan mukana tulevista ravintoaineista. Sen sijaan useimpien – myös kalsiumin – ravintoaineiden imeytymisessä vallitsee tasapaino, jossa elimistö ottaa käyttöönsä sen verran kuin tarvitsee ja poistaa loput virtsan ja ulosteiden mukana. Jos ravinnossa on kalsiumia vähemmän kun aiemmin, elimistöön imeytyy siitä suurempi osuus.

Toisekseen monet muut tekijät ehkäisevät kalsiumin erittymistä, eli kalsiumhävikkiä: tupakoimattomuus, pieni alkoholin kulutus, pieni kofeiininkulutus, vähäsuolaisuus ja proteiinin - erityisesti eläinproteiinin - pieni osuus. Kaikki edellä mainitut tekijät ovat usein mukana vegaaniruokavaliossa, eläinproteiiniahan se ei sisällä lainkaan. Onkin esitetty varovaisia arvioita siitä, että sekasyöjille laaditut kalsiumsuositukset olisivat tarpeettoman suuria kasvissyöjille (3).

Niinikään ravintoaineiden erilaista imeytymistä eri elintarvikkeista on mahdotonta huomioida suosituksissa.

Oman värinsä suositusten soppaan antavat maatalouspolitiikka ja taloudelliset intressit, joilta vakuuttaviin tieteellisiin näyttöihinkään perustuva suositus ei voi välttyä ennen julkaisemistaan.

Räikeimmillään suositusten pääsyä julkisuuteen jarrutetaan poliittisten pyrkimysten takia, kuten tapahtui Englannissa vuonna 1979. Kun suosituksia laatinut työryhmä yritti vähentää rasvan saantia kokonaisenergiasta, sikäläinen sosiaali- ja terveysministeriö jarrutti projektia jo valmistumisvaiheessa. Suositusten valmistuttua hallitus sanoutui irti raportista ja rajoitti sen jakelua (1).

Suosituksia myös kasvissyöjille

Englannin hallituksen aikoinaan vastustama muutos rasvan osuudeksi kokonaisenergiasta oli 30 %. Tämä määrä on käytössä nykyään niin suomalaisissa kuin pohjoismaisissakin suosituksissa. Se on enimmäismäärä. Proteiinin määräksi suositellaan 10-15 % ja hiilihydraattien 55-60 % kokonaisenergiasta (2, 4). Kyse on siis määristä prosentteina kokonaisenergiasta, ei grammamääristä.

Suomalainen sekasyöjä saa energiastaan yhä liian vähän hiilihydraatteina, vaikka kasvisten ja hedelmien lisääntynyt syönti onkin kasvattanut osuutta (2). Vegaani- tai muilla kasvisruokavalioilla ei ole vaikeuksia päästä näiden suositusten puitteisiin.

Vaikka lukuisat tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet kasvissyöjien pienemmän riskin sairastua moniin elintasosairauksiin (5), virallisissa suosituksissa kasvisruokavalio mainitaan korkeintaan marginaalisena ja epäilyttävänä "normaalista" poikkeamisena. Suositusten päämääräksi tosin mainitaan kaunopuheisesti elintasosairauksien ehkäisy.

Jonkin verran kasvissyöjille suunnattuja ruokavaliomalleja (ruokapyramideja) on ilmestynyt ravitsemusalan tieteellisissä lehdissä (5, 6). Suomalaisissa suosituksissa pyörivä ruokaympyrä ei puolestaan ole muuttunut lainkaan vuodesta 1987: edelleen noin kolmannes ympyrästä on eläinperäistä ravintoa. Meijeri- ja liha-alalle olisi varmasti kauhistus kasvissyöjille suunnatun ruokavaliomallin ilmestyminen suosituksiin, joten sitä tuskin tulee tapahtumaan lähivuosina. Etenkin kun Valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäsenistä puolet edustaa elintarviketeollisuutta.

Lyhytnäköistä ravitsemuspolitiikkaa

Varsin mielenkiintoinen yksityiskohta suositusten tarkoitushakuisuudesta ovat suositukset lasten vegaaniruokavaliosta. Suomalaisissa suosituksissa ei nimittäin suositella lainkaan vegaaniruokavaliota pienille lapsille, odottaville eikä imettäville äideille. Tarkempi lähdeviitteisiin tutustuminen paljastaa, ettei suosituksen taustalla ole ainuttakaan vegaanilapsista tehtyä tutkimusta, vaan lähinnä muita samanlaisia ennakkoluuloihin ja tiedon puutteeseen perustuvia ohjeita (2).

Sen sijaan American Dietetic Associationin kasvisruokavalioita käsittelevän raportin lähdeluettelosta löytyy vegaanilapsista tehtyjä tutkimuksia. Raportissa todetaankin selväsanaisesti: "Oikein koostetut vegaaniset ja lakto-ovovegetaristiset dieetit sopivat kaikissa elämän vaiheissa, mukaan lukien raskauden ja imetyksen aikana. Oikein suunnitellut vegaaniset ja lakto-ovovegetaristiset dieetit tyydyttävät ravintoainetarpeen imeväisillä, lapsilla, aikuisilla ja edesauttavat normaalia kasvua" (5).

Tarvelukuihin, ruokaympyröihin ja käytännössä toimimattomiin teorioihin takertuminen on ilmeisesti saanut virallisten suositusten laatijat unohtamaan ne tuhannet lapset, jotka ovat kasvaneet ja kehittyneet normaalisti vegaaniruokavaliolla – tai normaaliakin terveellisimmillä eväillä kohti aikuisuutta.

Tällainen tosiasioiden kieltäminen on hyvin lyhytnäköistä ravitsemuspolitiikkaa. Kasvissyöjien ja vegaanien, myös niiden, jotka ovat olleet syntymästään saakka vegaaneja, määrä kasvaa koko ajan. Heitä on jo Suomessakin, huolimatta siitä mitä maatalousvetoisissa suosituksissa sanotaan. Näin yhä suurempi ihmisistä tulee jäämään tulevaisuudessa täysin suositusten ulkopuolelle, ja he joutuvat etsimään tietonsa muualta – usein vieläpä englanninkielisenä.

Kun suosituksia kaikesta huolimatta halutaan käyttää ruuankäytön suunnittelun tukena, ravitsemuskasvatuksessa ja ohjeena suurkeittiöille, olisi niissä oltava myös vaihtoehtoisia malleja kasvissyöjille. Kun kasvissyöjäksi ryhtynyt kasvava nuori alkaa suunnitella ruokavaliotaan virallisen ruokaympyrän pohjalta, lopputuloksena voi olla eläinkolmanneksen tilalla ammottava tyhjä aukko, jos oma tietotaito sen täyttämiseksi puuttuu. Tällaisissa tapauksissa kasviruokapyramidista voisi olla apua.

Yhtä tärkeää olisi saada suositukset myös odottaville ja imettäville vegaaniäideille ja vegaanilapsille. Tuen ja asiallisen tiedon antaminen olisi paljon rakentavampaa kuin tiedonpuutteeseen perustuva tuomitseminen ja kauhistelu tai terveydenhoitohenkilökunnan kielteinen suhtautuminen.

Parhaimmillaan nykyiset suositukset ovat vain hyvin karkeasti suuntaa antavia, ja silloinkin sekasyöjien ehdoilla rakennettuja. Yksilötasolla ne soveltuvat huonosti jopa sekasyöjälle, koska yksilölliset tarpeet vaihtelevat niin suuresti. Pahimmillaan niiden takana on enemmän politiikkaa kuin tiedettä, ja ruokaympyröiden lohkojen koot korreloivat lähinnä sitä, minkä elintarviketeollisuuden alalla on eniten valtaa ja rahaa.

Lähteet: