Etusivu / Vegaia / ...

Eläinperäisen ruoan tuottamisen tehokkuudesta

HENRI HAIMI

Ravinnosta saatua energiaa kuluu kaikkiin elintoimintoihin, kuten ruumiinlämmön ylläpitämiseen. Lienee selvää, että tuotettaessa eläinperäistä ravintoa eläimet syövät enemmän kuin niistä saadaan ravintona. Toinen asia sitten on, kuinka suuri osa eläimille syötetystä rehusta on ihmis

Ihmiselle kelpaavan ravinnon käyttöä rehun tuotannossa voi tarkastella eri lähtökohdista. Esimerkiksi Valio mainostaa, että lehmä syö päivässä 50 kg suomalaista ruokaa. Mainoksessa näin katsotaan, että on hyvä työllistää suomalaisia maanviljelijöitä tehottoman tuotannon avulla. Ympäristön kannalta ylimääräinen tuotanto on tietysti ylimääräinen rasite.

Viljaa eläinten ruoaksi

Koko maapallolla lihan kulutus henkeä kohden on kasvanut aina 60-luvulta tähän päivään asti. Tämä merkitsee samalla myös viljan kulutuksen kasvua, sillä karjahan kasvatetaan suurelta osin juuri viljan avulla. 37 % tuotetusta viljasta käytetään eläinten rehuksi (kuva 1). Valtaosa eli 57 % rehuviljasta on maissia. Suomessa sen sijaan käytetään rehuviljoina pääasiassa kotimaista ohraa ja kauraa. Maassamme menee jopa 65 % käytetystä viljasta eläinten ravinnoksi (kuva 2)¹. Vaikka viljat ovat tärkeimpiä rehukasveja, eivät ne suinkaan ole ainoita. Myös suuri osa soijaproteiinista syötetään eläimille. Esimerkiksi Suomessa 91 % soijasta käytetään rehuna². Valkuaisrehuna käytetään myös rypsirouhetta, joka jää jäljelle puristettaessa öljyä rypsin siemenistä. Myös hernettä ja muita palkokasveja käytetään valkuaisrehuna.

Eläimiä käyttävän maataloustuotannon tehokkuus parantunut

Vaikka tuotetun lihan määrä on jatkuvasti noussut, ei käytetyn rehuviljan määrä ole kasvanut yhtä paljon. Tämä johtuu useasta seikasta. Nähdäkseni tärkein syy on se, että on siirrytty tuotantoeläimiin, jotka käyttävät rehua tehokkaammin hyväkseen.

Vielä 60-luvulla naudanlihaa tuotettiin eniten, mutta sittemmin on siirrytty suurelta osin tehokkaampaan sianlihan tuotantoon. Vielä tehokkaammin rehu saadaan hyödynnettyä kasvattamalla siipikarjaa, jonka tuotanto lähestyy sianlihan tuotantoa vuosi vuodelta². Toinen 90-luvulla kasvanut eläintuotannon ala on kalankasvatus. Nykyään kolmannes kalansaaliista on kasvatettua³. Kaikkein tehokkainta olisi tietysti olla kierrättämättä ihmisravinnoksi kelpaavaa rehua lainkaan eläinten kautta.

Lajien jalostus on toinen tekijä, joka on parantanut eläintuotannon tehokkuutta. Lihan tuotannon tehostamiseen tähtäävä jalostus on sioilla ja siipikarjalla onnistunut nautaa paremmin. Lisäksi nauta ja muut märehtijät eivät myöskään ravitsemusfysiologisista syistä muunna rehua yhtä tehokkaasti lihaksi kuin esimerkiksi siat⁴. Suomessa maidontuotanto on massiivisista ja samalla tietysti tuotetaan naudanlihaa. Tämän vuoksi rehuviljan kulutus henkeä kohden on Suomessa selvästi Euroopan maiden keskiarvoa suurempi, vaikka lihantuotanto on vähäisempää.

Lehmän menu

Valion mainoksessa kerrotaan lehmän 50 kg:n ateriasta 1,5 kg:n olevan valkuaisrehua. Tästä osa on soijarouhetta, joka ei varmastikaan ole kotimaista, kuten mainoksessa koko rehun sanotaan olevan⁵. Tämän myönsi myös Valion edustaja, mutta totesi soijan osuuden ruokinnassa olevan hyvin pieni⁶. Täytyy kuitenkin muistaa, että massasuhteisiin perustuva vertailu ei kerro koko totuutta, koska soijarouhe on prosessoitu rehuksi ja kuivattu.

Valion mainoksen mukaan naudan ravinnosta valtaosa (40 kg / 50 kg) muodostuu kuitupitoisesta nurmi- tai olkirehusta, joka ei ole ihmisravinnoksi kelpaavaa. Nykyään suuri osa tästä ns. karkearehusta kasvatetaan pelloilla, joilla pystyttäisiin viljelemään myös ihmiselle kelpaavaa ravintoa. MTT:n tutkija Oiva Niemeläisen mukaan Suomessa pystyttäisiin lisäämään viljantuotantoa yli 50 % nykyisestä ottamalla nurmirehun viljelyyn käytetyt pellot viljanviljelykäyttöön. Tosin tämä laskelma koskee nimenomaan rehuviljalajikkeita ja leipäviljalajikkeille kasvukausiolisi paikoittain liian lyhyt.

Osa naudanlihasta tuotetaan laiduntamalla alueita, joiden hyödyntäminen viljelykäytössä ei onnistuisi. Tosin vain 9% naudanlihasta tuotetaan seuduilla, joita hyödynnetään pelkästään laiduntamalla⁷. Valtaosa nautakarjasta kasvatetaan alueilla, joilla on sekä maanviljelyä että karjankasvatusta. Myös näillä alueilla osa karjasta pääsee laiduntamaan. Kolmantena karjankasvatustapana on se, että alueella ei ole lainkaan maanviljelyä ja rehu ostetaan kokonaan muualta. Kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa suurta osaa nurmirehutuotantoon käytetystä peltoalasta voitaisiin käyttää ihmisille kelpaavan ravinnon tuottamiseen. Erilaisten kasvisten viljely rehuviljojen sijaan monipuolistaisi myös koko maaseudun ekosysteemirakennetta.

Kasvissyönnillä säästyy viljelypinta-alaa

Täytyy kuitenkin muistaa, että eläimille syötetty rehu ja vastineeksi saadut eläinkunnan tuotteet poikkeavat ravintosisällöltään toisistaan. Ihmisravinnoksi kelpaavan rehun viljelyyn käytetään 21% viljelykelpoisesta pinta-alasta⁷. Jos eläinkunnan tuotteista luovuttaisiin, suuri osa tästä sekä ihmisravinnoksi kelpaamattoman rehun viljelyyn käytetystä peltoalasta käytettäisiin eläintuotteita korvaavien kasvien viljelyyn. Koko jäljelle jäävää pinta-alaa ei kuitenkaan tarvitsisi käyttää viljelyyn ja tämä merkitsisi myös energian, lannoitteiden, torjunta-aineiden ja kasteluveden käytön vähenemistä. Maanviljelyn ja eläintuotannon väheneminen hidastaisi merkittävästi myös eroosiota.

Kuinka paljon viljelypinta-alaa sitten pystyttäisiin vähentämään? FAO:n raportissa on kerrotaan, että vuonna 1996 74 miljoonaa tonnia ihmiselle kelpaavaa proteiinia käytettiin rehuna tuottamaan 53 miljoonaa tonnia eläinproteiinia⁷. Raportissa ei kuitenkaan ole esitetty laskelmaa, joten on vaikea sanoa, kuinka tähän on päädytty. Joka tapauksessa jotain on jätetty ottamatta huomioon, sillä raportissa annettujen tietojen perusteella rehun proteiinipitoisuus olisi keskimäärin 7,6 %, mikä on selvästi vähemmän kuin tärkeimpien rehukasvien proteiinipitoisuus. Toisessa ääripäässä ovat taas lähteet, joihin on jostain kaivettu kasvissyöntiä mahdollisimman hyvin tukevia "tietoja". Annetaan esimerkiksi ymmärtää, että soijatuotteisiin perustuvalla ruokavaliolla voidaan ravita 30 kertaa enemmän ihmisiä kuin lihaan pohjautuvalla ruokavaliolla⁸. Todellinen suhde on varmasti jonkin verran FAO:n raportissa esitettyä suhdetta suurempi, mutta huomattavasti edellä mainitun esimerkin kaltaista suhdetta pienempi.

Globaalia näkökulmaa ja eläinten viljankäyttötehokkuuksia miettiessä on myös syytä muistaa, että olosuhteet eri puolilla maapalloa vaihtelevat paljon. Köyhissä maissa tuskin eläimille syötetään kovin paljon ihmisravinnoksi kelpaavaa ruokaa eikä eläimiä kasvateta ruoaksi samassa mittakaavassa kuin mihin me olemme tottuneet. Toisaalta Yhdysvalloissa tehokkuusajattelu on viety äärimmilleen ja ns. feedlot-kasvatuksessa naudoille syötetyn rehun kuiva-ainepitoisuudesta jopa 90 % on väkirehua eli viljaa ja valkuaisrehua⁹.

Lähteet:

1 FAO, Food balance sheets, http://apps.fao.org/lim500/nph-wrap.pl?FoodBalanceSheet&Domain=FoodBalanceSheet.

2 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Ravintotase 1996, Helsinki.

3 FAO, Fisheries and food security, http://www.fao.org/focus/e/fisheries/intro.htm.

4 Rinne, Marketta, sähköpostiviesti, Maatalouden tutkimuskeskus, Jokioinen, 19.11. 1999.

5 Valio Oy, Maa, jossa lehmälläkin on kotimainen menu, Helsingin Sanomien kuukausiliite, Marraskuu 1999.

6 Nousiainen, Juha, sähköpostiviesti, Valio Oy, 22.11.1999.

7 de Haan, C., Steinfeld, H., Blacburn H., Livestock & the environment — finding a balance, http://www.fao.org/waicent/faoinfo/agricult/aga/lxehtml/tech/index.htm.

8 The environment — a vegetarian view, http://vegsoc.wellington.net.nz/ENVIRON.HTM.

9 Rinne, Marketta, Nautojen ruokinta vaikuttaa lihan laatuun, Lihalehti, 3/1997, s.94-95.