Etusivu / Vegaia / ...

Kirjaesittely

Joonia Streng: Eläinsuojelu ja rikosoikeus. Yliopistopaino 1999. 114 sivua.

Keskeinen osa eläinsuojelujärjestöjen työtä on perinteisesti ollut lainsäädäntöön vaikuttaminen. On pyritty lain voimalla parantamaan eläinten kohtelua. Viime vuosina esiin noussutta "suoraa toimintaa" kannattavat eläinaktivistit ovat sen sijaan välistä näyttäneet suhtautuvan lakiin ja laillisuuteen melko yliolkaisesti.

Oikeustieteen lisensiaatti Joonia Streng kartoittaa keväällä ilmestyneessä kirjassaan 'Eläinsuojelu ja rikosoikeus', millä tavoin kamppailu eläinten asemasta kuvastuu lainsäädännössä.

Kirja sisältää katsauksen eläinten oikeuksien ja eläinsuojelulainsäädännön historiaan, esittelee voimassaolevan eläinsuojelulainsäädännön rangaistussäännöksineen, pohtii suojeltavan oikeushyvän merkitystä eläinten osalta, vertailee eri maiden lainsäädäntöjä sekä tarkastelee eläinsuojelurikosten oikeuskäsittelyä eri oikeustapausten valossa.

Vallitsevan tilanteen valotusta

Kirja tarjoaa tuhdin tietopaketin lainsäädäntötyötä tekeville ja lakia soveltaville, ja tämä saattaakin olla sen tärkein merkitys. Koska eläinsuojelurikoksia tulee käräjille suhteellisen harvoin, ovat niissä käsiteltävät ongelmat tuomioistuimille usein outoja. Strengin kirjan avulla aihepiiriin orientoituminen käy nopeasti, jolloin toivon mukaan myös tuomioistuinratkaisujen taso kohoaa. Perustietämys näistä asioista on tietenkin hyödyllistä myös tavalliselle eläinten oikeuksia ajavalle kansalaiselle.

Jotkut ovat nähneet vuonna 1996 voimaan tulleen eläinsuojelulain merkittävänä parannuksena aikaisempaan verrattuna. Kun aikaisemmin vaadittiin, että eläintä oli kohdeltava hyvin ja että sitä piti suojella tarpeettomalta kivulta ja tuskalta, edellyttää nykyinen laki, että eläintä on suojeltava parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Laissa myös todetaan, että sen tarkoituksena on edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua.

Strengin arvion mukaan uusi laki ei kuitenkaan merkinnyt suurta muutosta aikaisempaan verrattuna. Eläinsuojelujärjestöjen lakiin esittämää vaatimusta siitä, että eläinten olisi voitava toteuttaa olennaisimpia käyttäytymistarpeitaan, ei otettu suoraan lakitekstiin. Laki on käytännössä edelleen sidoksissa "tarpeettoman kärsimyksen" käsitteeseen, ja taloudellisille ja tieteellisille intresseille kärsimyksen tuottaminen näkyy usein olevan tarpeellista.

Lain sinänsä erinomaiset yleisperiaatteet eivät näytä konkretisoituvan yksityiskohtaisempien säännösten tasolla. On outoa, että turkistarhauksen ja häkkikanaloiden katsotaan olevan sopusoinnussa sen kanssa, että eläintä on suojeltava parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä.

Rikokset ja rangaistukset

Kirjassa läpikäydään perusteellisesti eläinsuojelurikosten eri tyypit ja niistä säädetyt rangaistukset. Eduskunnan lakivaliokunta tähdensi nykyisen lain eduskuntakäsittelyn aikana, että selkeän pääsäännön pitäisi olla tuomitseminen eläintenpitokieltoon. Tämä viisas kanta ei vain näytä toteutuneen tuomioistuimissa. Streng suhtautuu melko skeptisesti siihen, että asiaan lähitulevaisuudessa olisi tulossa parannusta huolimatta lakivaliokunnan kehotuksesta, jonka mukaan oikeusministeriön tulisi ryhtyä toimenpiteisiin, jos oikeuskäytäntö ei vastaa lakivaliokunnassa omaksuttua kantaa.

Kiinnostavaa on tutustua tuomioistuinten konkreettisiin ratkaisuihin. Rangaistukset ovat yleensä sangen lieviä. Ankarin Strengin löytämä rangaistus lemmikkieläimiin kohdistuvasta eläinsuojelurikoksesta oli kolmen kissan pahoinpitelystä ja kuristamisesta määrätyt 30 päiväsakkoa. Ankarin tuotantoeläimiin kohdistuneen rikoksen tuomio oli 5 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus, 60 päiväsakkoa ja 3 vuoden eläintenpitokielto. Tuomitun omistamasta 30-päisestä nautakarjasta kuoli 27 eläintä hoidon puutteen vuoksi.

Myös ALF/EVR-rikollisuus käsitellään omassa luvussaan. Kettutyttöoikeudenkäynti analysoidaan koko lailla tyhjentävästi.

Etiikka ja juridiikka

Kirjan esitystapa on asiallisen neutraali, ja tekijän eläinsuojelumyönteisyys käy ilmi vain sinne tänne sirotelluista maltillisista kommenteista. Oikeustieteellisiä tekstejä lukiessa etiikan ja juridiikan limittyminen on usein hämäävää. Saattaa kuvitella lukevansa eettistä kannanottoa, kun kirjoittaja todellisuudessa puhuu vain siitä, mikä on juridisesti korrektia. Siinä missä etiikka arvioi lakien oikeudenmukaisuutta sinänsä, rajoittuu juridinen näkökulma tarkastelemaan lainsäädännön johdonmukaisuutta ja toimivuutta. Pelkästään oikeudenmukaisuusnäkökulmasta aihetta tarkastelemaan tottuneelle maallikkolukijalle kirjan juridisemmat jaksot saattavat olla melko raskasta hiekkaa. Tosin Strengin kettutyttöoikeudenkäynnin yhteydessä melko laajasti pohtimalla pakkotilaproblematiikalla on oma filosofinen kiinnostavuutensa.

Veganismin kannalta yleisemmin kiinnostava on kysymys, millä tavoin lainsäädäntö saattaisi tarjota mahdollisuuksia eläinten aseman uudelleenmäärittelyyn yhteiskunnassa. Nykyinen lainsäädäntö poikkeaa vegaanien eettisistä näkemyksistä erityisesti siinä, että laki ei käsitä eläimiä oikeussubjekteina. Laki kohtelee eläimiä edelleenkin ensisijaisesti omistajansa omaisuutena, olkoonkin että velvoittamalla kohtelemaan eläintä hyvin lainsäätäjä toisaalta ilmaisee, että eläintä suojellaan myös sen itsensä vuoksi.

Kirjan lopussa pohditaan mahdollisuutta, että laissa voitaisiin säätää eläimen kokemat vääryydet hyvitettäväksi itse eläimelle. Eläinten oikeuksia valvomaan tarvittaisiin holhooja tai muu asiamies. Tämän tapaisia järjestelyjä on Strengin mukaan itse asiassa jo toteutettu mm. Yhdysvalloissa, missä eläinsuojelujärjestöt ovat tietyin edellytyksin voineet edustaa luonnonvaraisia eläimiä oikeudenkäynneissä.

Kaiken kaikkiaan kirjasta löytyvät kaikki ne palikat, joista argumentaatiota uuden ja vähemmän spesistisen eläinsuojelulainsäädännön puolesta voidaan rakentaa.

Martti Bergestad