Elm Farmin tutkimuskeskus tutkii vegaaniviljelyn mahdollisuuksia

EFRC käynnisti vuonna 1987 uraauurtavan pitkän aikavälin kenttäkokeen sen selvittämiseksi, voisiko karjaton vuoroviljely olla käyttökelpoinen vaihtoehto luomuviljelyssä. Asia kiinnosti eniten viljelijöitä seuduilla, joilla oli huono infrastruktuuri tai joilla ei ollut saatavissa pääomaa karjatalousyrityksiin. Tuolloin tarjolla oli vain niukasti tietoa, ja EFRC yhdessä Luddesdownin luomutilan kanssa olivat Britanniassa uranuurtajia tällaisten järjestelmien kehittämisessä. Hiljattain karjattomia vuoroviljelykokeiluja on käynnistetty myös muualla Britanniassa.

Kun karjanlantaa eikä kemiallisia lannoitteita ei käytetä, ongelmana on, miten korvataan se typpi, jonka satokasvit (ja rikkakasvit!) ottavat maaperästä ja jota ne käyttävät kasvussa tarvitsemiensa valkuaisaineiden rakentamiseen. Ratkaisuna on kasvattaa erilaisia palkokasveja, joiden juuristossa on typpeä sitovia bakteereja.

Nämä bakteerit käyttävät hyväkseen kasvin valmistamaa sokeria ja antavat vastapalvelukseksi isäntäkasveille käyttökelpoisessa muodossa olevaa typpeä, jota jää myös maaperään seuraavan sadon kasvien käyttöön. Koska typpeä ei kompostimullan tai lannoitteen tapaan voi kerätä talteen ja siirtää sinne, missä sitä eniten tarvittaisiin, satokasvit viedään typen ääreen suunnittelemalla sopiva kierto.

EFRC:n kokeiltiin kolmea erilaista kiertoa, joissa käytettiin erilaisia viljely- ja lannoitekasvien yhdistelmiä. Alhaisimmat sadot ja tuotot tulivat kierrosta, jossa käytettiin eniten viljelykasveja. Siinä vain yhden "viherlannoitevuoden" jälkeen korjattiin kolme peräkkäistä viljasatoa. Toisessa kierrossa, jossa siinäkin viherlannoitusta käytettiin vain yhtenä vuotena neljästä, viljeltiin lisäksi myös perunaa. Tämä kierto tuotti parhaan taloudellisen tuloksen, rikkakasvit pysyivät siinä parhaiten kurissa ja perunoita seuraava vehnäsato oli yllättävän hyvä, mikä saattoi johtua typen mineralisaatiosta.

Professori Martin Wolfen mukaan kokeilujen tulokset ovat yleisesti ottaen olleet myönteisiä. Ne osoittavat, että erilaisilla lannoitetta muodostavien kasvien määrillä karjaton vuoroviljely voi olla kannattavaa ja kilpailukykyistä ainakin kahden tai kolmen kierron ajan ja nykyisten tukimuotojen ja -määrien vallitessa.

Kokeilussa tuli esiin myös seuraavia kiinnostavia asioita:

• Korjatun sadon määrän ja standardimenetelmillä arvioidun ravinnehäviön välisen suhteen epäselvyys (erityisesti typpikierron dynamiikkaa on vaikea tulkita).
• Satojen suurimpien ja pienimpien arvojen riippuvuus palkokasvikomponentin määrästä ja paikasta kierrossa.
• Heilahtelut mullan eloperäisen aineksen määrässä (erityistä huolta aiheutti kokeilussa ilmennyt eloperäisen aineksen väheneminen).
• Rikkakasvien määrän ja sadon suuruuden välisen suhteen monitulkintaisuus (vähentävätkö rikkakasvit sadon määrää vai ovatko ne pikemminkin indikaattori, joka osoittaa, että olosuhteet viljelylle ovat huonot?)

Professori Wolfen mukaan EFRC:n ja muiden kokeilujen tulokset ovat osoittaneet, että karjaton vuoroviljely on käyttökelpoinen vaihtoehto ja mahdollisesti taloudellisesti kannattavaakin mutta että lisäkehittelyä tarvitaan. Jatkossa hän ehdottaa kokeiltavaksi mm. seuraavia lähestymistapoja.

Ensimmäiseksi voitaisiin laajentaa käytettävien satokasvien määrää esimerkiksi soijapavuilla, lupiineilla ja avomaan vihanneksilla. Ravinnoksi viljeltävien palkokasvien etuna olisi, että ne sekä olisivat mukana lannoiteketjussa että tuottaisivat rahallista tuloa. Vihannekset ja juurekset saattaisivat rikkakasvien ja mineralisaation suhteen tuottaa samantapaisia etuja kuin perunat, jolloin ne tarjoaisivat edullisen tavan pitää taukoa perunankasvatuksessa.

Toiseksi, niiden satokasvien kohdalla, jotka tarvitsevat suurimpia lannoitemääriä, voitaisiin käyttää komposteja lannoitelisänä. Mutta missä vaiheessa ja kuinka suuressa määrin? Karjaton vuoroviljely ei itse asiassa ole karjatonta: viljelytuotteita käyttävä "karja", ihmiset, asuvat muualla ja tuottavat orgaanista jätettä. Jätteitä on kahdenlaista: viherjätettä, joka voidaan kierrättää ja kompostoida takaisin tilalle, sekä viemärijätettä. Jälkimmäisen käyttö ei nykyisellään ole sallittua, mutta tätä aihetta olisi syytä tutkia tarkemmin. Karjattomassa viljelyssä suljetun ravinnekierron tulisi itse asiassa tarkoittaa sitä, että kaikki ao. viljelyn tuotteista syntyvä ihmisperäinen jäte palautettaisiin viljelyyn.

Kolmanneksi, olisi tärkeä tutkia, mitä mahdollisuuksia on kehittää järjestelmiä, joissa satokasveja kasvatettaisiin lannoittavien palkokasvien joukossa. Erityisen lupaavalta tuntuu ajatus satokasvien kasvattamisesta pysyvässä valkoapilakasvustossa, mikäli apila vain kyettäisiin pitämään riittävän hyvin hallinnassa. Tällaisen järjestelmän tärkein etu olisi siinä, että lannoittava palkokasvi tuottaisi koko ajan typpeä kaikille kierrossa oleville kasveille samalla kun suodatushäviöt minimoituisivat. Tällöin typpihuiput ja -kuopat tasoittuisivat. Muita mahdollisia etuja saattaisi olla tuholaisten, kasvitautien ja rikkaruohojen hallinnassa. Pysyvä apilakasvusto tarjoaisi myös paremman suojan maata kuohkeuttaville kastemadoille. Näistä eduista on jo siellä täällä saatu yksittäisiä näyttöjä. Niitä olisi syytä tarkastella yhdessä kokonaisten järjestelmien puitteissa.

Myös Mark Measures toteaa kirjoituksessaan, että perinteisten luomuviljelijöiden suureksi harmiksi ja hänen omaksi yllätyksekseeen karjaton luomuviljely on osoittautunut sekä käytännölliseksi että kaupalliseksi menestykseksi. Vaikka hänen mukaansa onkin vielä liian varhaista sanoa mitään näiden menetelmien ’kestävyydestä’ pitkällä aikavälillä, ne näyttävät toimivan ainakin tietyissä oloissa.

Taloudelliselta kannalta tärkeä ongelma on rikkakasvien kurissapito, joka karjattomassa viljelyssä on vaikeampaa kuin muissa järjestelmissä.

Syvällisemmällä tasolla kysymys maan hedelmällisyyden ylläpidosta on edelleen tärkeä tutkimuskohde. Palkokasvien maaperään sitoman typen määrä riippuu selvästikin hyvin moninaisista seikoista. On olemassa joukko vaihtoehtoisia tekniikoita ja viherlannoitteita, joita voitaisiin käyttää jos riippuvuutta puna-apilasta haluttaisiin vähentää. Typen sitomiseen liittyvät ongelmat ovat Measursin mukaan kuitenkin vähemmän rajoittavia kuin maaperän pitkän aikavälin hedelmällisyyteen liittyvät kysymykset - eloperäisen aineksen kasautuminen, biologinen aktiviteetti ja ravinteiden saatavuus - jotka kaikki ovat karjattomassa viljelyssä ongelmallisia, jos satoa korjataan säännöllisesti.

Ray Leach: Introducing Elm Farm Research Centre. Vohan News 2

Mark Measures: Stockless Rotations: Commercial Practices. Elm Farm Research Centre Bulletin June 1998. (Lainattu julkaisussa Vohan News 3.)

Martin Wolfe: Elm Farm. The Stockless Experiment. Elm Farm Research Centre Bulletin June 1998. (Lainattu julkaisussa Vohan News 3.)