Andrew Linzey

Ilosanoma kaikille luoduille

Olen ajanut eläinten asiaa jo yli kaksikymmentäviisi vuotta. Aluksi en uskonut, että eläimiin kohdistuvasta väkivallasta – niin tärkeä asia kuin se sinänsä olikin – voisi koskaan tulla kristityille todella merkittävää kysymystä. Se oli tärkeä mutta toisarvoinen asia, niin luulin silloin. En enää. Tuskassa, kärsimyksessä ja kuolemassa mitattuna se, mitä me teemme miljoonille eläimille, muodostaa uskoakseni yhden kaikkien aikojen tärkeimmistä moraalisista kysymyksistä.

Lisäksi tajuan nyt, että se kohdistuu suoraan kristittyjen tunnustaman evenkeliumin ytimeen. Tämä on ilosanoma Jumalan voittamattomasta ja kaikenvoittavasta rakkaudesta – ei vain ihmisiä vaan kaikkia luotuja kohtaan. Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin ja varsinkin Jeesuksen Jumala rakastaa kaikkia luotujaan. Kristittyjen on löydettävä uusi sydän – sydän joka on kyllin suuri avautumaan kahdelle suurelle evankeliumin totuudelle.

Ensimmäinen on se, että eläimet ovat Jumalan luomia: eivät ihmisen omaisuutta, välikappaleita, raaka-aineita tai hyödykkeitä, vaan kallisarvoisia olentoja Jumalan silmissä. Toinen on eläinten Kristuksen kaltainen kärsimys. "Miettikää siis, veljeni", John Henry Newman saarnasi Oxfordissa vuonna 1842, "millaisia tunteita eläimille tehdyt julmuudet teissä nostattavat, niin tavoitatte yhden lajin sitä tunnetta, mitä Kristuksen ristin ja kärsimyshistorian tulisi teissä herättää." Kristityillä, joiden silmät ovat kohdistuneet ristiinnaulitsemisen kauheuteen, on erityisen hyvät edellytykset ymmärtää viattoman kärsimyksen kauheus. Kristuksen risti on Jumalan absoluuttista samastumista niihin, jotka ovat heikkoja, voimattomia ja haavoittuvia, ja ennen muuta se on samastumista suojattomaan, puolustajaa vailla olevaan, viattomaan kärsimykseen.

Olen puhunut siitä, kuinka kärsimykselle herkistymisen tulisi olla kuuliaisuutta evankeliumia kohtaan. Mutta kuitenkin juuri tämän päivän kristittyjen keskuudessa tämä evankeliumi pahimmin petetään. Espanjasta ei löydy ainuttakaan katolista auktoriteettia, joka puhuisi härkätaistelua vastaan. Kanadassa anglikaaniset ja katoliset piispat tukevat hylkeenpyyntiä ja turkismetsästystä. Norjassa papisto puolustaa valaanpyyntiä. Irlannissa katoliset piispat käyvät jänisjahdissa. Ja Englannissa anglikaanisen kirkon kirkolliskokous hyväksyy huvimetsästyksen kirkon mailla. Tällä petoksella on pitkä ja ruma historia. 800-luvulta aina 1800-luvulle asti tuhansia eläimiä asetettiin syytteeseen ja tuomittiin kuolemaan kirkollisissa tuomioistuimissa, mikä johti barbaarisiin julmuuksiin. Vielä niin myöhään kuin 1800-luvun puolivälissä paavi Pius IX kielsi eläinsuojeluyhdistyksen toimiston avaamisen Roomassa sillä perusteella, että eläimillä ei ole itseisarvoa, ja ajatuksesta, että siihen, mitä me eläimille teemme, ei tarvitse soveltaa perustavanlaatuista moraalista harkintaa, on katolisissa maissa tullut standarditeologiaa.

Jumala, jota ei liikuta viaton kärsimys, ei yksinkertaisesti voi olla kristillinen Jumala. Mikään teologia, joka tekee meidät tunteettomaksi kärsimykselle, ei voi olla todella kristillistä teologiaa.

Ei voi kyllin korostaa, että sellaisesta Jumala-kuvasta, jonka mukaan Jumala on kiinnostunut vain ihmisten pelastuksesta eikä piittaa ei-inhimillisen luomakunnan kärsimyksestä, on tullut moraalisen toivottomuuden lähde. Se, että kristityt nykyään välittävät niin vähän eläimistä, johtuu siitä, että Jumala, johon he näyttävät uskovan, välittää vielä vähemmän. Omasta puolestani uskon, että jos Jumala on hyvä, oikeamielinen ja pyhä, tästä täytyy seurata, että lunastus on olemassa jok'ikiselle kärsivälle olennolle. Mikään vähempi ei riitä tekemään Jumalasta todella oikeamielistä Jumalaa.