|
ULLA TROËNG
VEGETARISTIKONGRESSI ENSI KERTAA ITÄ-EUROOPASSA
Euroopan viides vegetaristikongressi pidettiin elokuussa
Bratislavassa Slovakiassa. Kokous oli nyt ensimmäistä kertaa
itäeurooppalaisessa maassa.
Bratislavan pormestari oli asiasta sangen ihastuksissaan ja
painotti pitämässään puheessa kasvissyönnin merkitystä ja
korosti kasvisravintoon siirtymisestä koituvia
kansanterveydellisiä etuja.
Ilmaisia matkoja
Kongressin osanottajat saivat matkustaa ilmaiseksi kaikissa
kaupungin busseissa ja raitiovaunuissa, ja kaupungilla
liikkuessa huomasi, että kongressi oli hyvin esillä
tiedotusvälineissä. Paikalla oli lehdistön, radion ja TV:n
edustajia paitsi Slovakiasta myös naapurimaista, ja mm.
Venäjän TV teki paikalta lähetyksiä.
Kaupungin tavarataloissa oli koko viikon ajan tofuesittelyjä,
ja kovaääniset tiedottivat käynnissä olevasta
vegetaristikongressista.
Soijatuotteet suosittuja
Saattoi huomata, että kasvisruoka oli lyönyt leimansa
tavallisen kansan ruokatottumuksiin. Lihanmyyntiä ei juurikaan
näkynyt - sen sijaan jokaisessa pienessä ruokapuodissa oli
hyllymetrikaupalla TVP:tä (teksturoitua soijaproteiinia), jota
myytiin isoina ja pieninä kuutioina sekä pihveinä.
Kongressin aikana tarjottiin suuret määrät TVP:tä ja tofua.
Esimerkiksi aamiaisella sai syödä niin paljon tofua kuin
halusi.
Raakaravintoa kaipaavalle tilanne ei ollut yhtä edullinen.
Koko viikon ajan tarjottiin jokaisella aterialla kaikille aina
sama salaattiannos, joka koostui muutamasta
tomaattiviipaleesta, parista ruokalusikallisesta maissia sekä
tulisen väkevistä paprikaviipaleista. Muutaman ruokatiskillä
käydyn kamppailun jälkeen me salaatinystävät onnistuimme
saamaan vähän porkkanaraastetta ja valkokaalinpaloja.
Hedelmät olivat tiskin alla ankarien, yksinomaan slovakiaa
ymmärtävien tarjoilijoiden valvonnassa, ja vain hyvin
vastentahtoisesti hedelmiä luovutettiin niitä haluaville.
Pakastettuja omenia
Pitkään ihmettelin, miksi omenani kuori oli niin ruskea, mutta
sitten sain kuulla, että omenia oli pitkän aikaa säilytetty
pakastimessa. Helposti tuntee itsensä hemmotelluksi
nähdessään, kuinka hankalaa toisissa maissa saattaa olla ja
kuinka vaikeaa ihmisten voi olla saada hyvälaatuista ruokaa
tai ruokaa ylipäänsä. Ei ole hullumpi ajatus mennä toreille ja
kauppoihin katsomaan, mitä sieltä löytyy ja mitä ruoka maksaa.
Kaupasta voi ehkä löytää korkealaatuisenkin hedelmän, mutta
jos se maksaa 1-2 kuukausipalkan verran, sanoo tämä jo aika
paljon kansan elintasosta.
Lääkäri puheenjohtajana
Slovakian vegetaristista yhdistystä johtaa professori Igor
Bukovsky, 29-vuotias lääkäri, joka on hyvin tuottelias
artikkelien ja kirjojen kirjoittaja. Juuri hänen aloitteestaan
kongressi pidettiin Slovakiassa, mikä oli sangen rohkeaa,
koska yhdistys on vasta muutaman vuoden ikäinen. Kongressi oli
kuitenkin olosuhteet huomioon ottaen järjestetty erittäin
hyvin. Lisäksi vapaaehtoisiksi oli tarjoutunut suuri joukko
nuoria, jotka tekivät todella hyvää työtä. Monet yritykset
antoivat sponsoriapua varusteiden, ruoan ja rahan muodossa.
Luennoitsijat puhuivat pääsääntöisesti korvauksetta. Itse
pidin esitelmän flunssan ja muiden pikkuvaivojen
parantamisesta yrteillä ja hauteilla.
Ruotsin vegaanien ja vegetaristien edustajina Monika Engström,
Anette Svedberg ja minä järjestimme seesammaitomaistiaiset
sekä esittelimme lehtiämme ja joitakin ruotsalaisia tuotteita.
Arne Wingqvist piti esitelmän paastosta.
Eläinoikeusaktivisteja
Tapasimme myös eläinoikeusaktivisteja, jotka pitivät
esitelmiä, jakoivat materiaalia ja näyttivät kuvia mm.
slovakialaisista teurastamoista.
Alex Bourke Englannista kertoi syytettyjen asemasta
McDonalds'-oikeudenkäynnissä, jossa hampurilaisjätti
asianajaja-armeijoineen ajaa kunnianloukkauskannetta kahta
vegaania vastaan McDonalds'in ravintolan edustalla kaksi
vuotta sitten pidetyn mielenosoituksen vuoksi.
Vihreän ravinnon ylivoimaa
Kongressin aikana pidetyt lukuisat esitelmät vahvistivat
aikaisempien tutkimusten synnyttämää käsitystä vegetaarisen ja
vegaanisen ravinnon terveydellisestä ylivoimaisuudesta.
Monet luennoitsijat puhuivat myös vegetarismin
ympäristönsuojelullisista perusteista, jotka monille ovat
hyvin tärkeitä. Belgialaisen professori Marcel Hebbelinkin
mukaan Yhdysvalloissa menee karjanrehuksi 90 % kaikesta
viljellystä soijasta, 80 % kaikesta maissista ja 70 % kaikesta
leipäviljasta. Samaan aikaan suuri osa maapallon väestöstä
näkee nälkää. Kasvisruoka onkin hänen mukaansa edellytys
planeettamme säilyttämiselle elinkelpoisena.
Seuraava kongressi pidetään kahden vuoden kuluttua Italiassa.
Kirjoitus on käännös Veganbladetin syksyn 1995 numerossa
olleesta kirjoituksesta.
|