Vegaaniliiton etusivulle

 

 

 

 

..................

Julkaisija:
Vegaaniliitto ry
vegaia@vegaaniliitto.fi

Ilmestyy neljästi vuodessa

Vuositilaushinta 20 euroa (ks. tilausohjeet)

Uusimpia numeroita saatavilla vegaanipuodista

Osoitteenmuutokset osoitteeseen rekisterit [ät] vegaaniliitto.fi.

Myyntipisteitä: Akateemiset (Helsinki, Turku, Tampere ja Oulu)

Osallistu Vegaian tekemiseen!
Mediatiedot

ISSN 1237-3184

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.


Etusivu / Vegaia / ...

Helena Tengvall

Kissa tai koira vegaanin perheessä – mitä ruoaksi lemmikille?

Jotkut niistä kissan- ja koiranomistajista, jotka ovat itse vegaaneja, alkavat ennemmin tai myöhemmin miettiä myös lemmikkinsä ruokakupin sisältöä. Voisiko kissan tai koiran ruokkia pelkällä kasvisruoalla?

Vuosikymmeniä kestäneen ravinto-opillisen tutkimuksen jälkeen vastaus on yksiselitteinen: ei. Sekä kissojen että koirien ruoansulatuselimistö on hyvin erilainen kuin meidän ihmisten. Siksi niiden ravinnontarve poikkeaa suuresti omastamme.

Kissan tai koiran voi saada elämään jonkin aikaa näennäisen terveenä pelkällä kasvisruoalla, koska haittavaikutukset ja puutostilat tulevat näkyviin hitaasti – jotkut vasta vuosien päästä. Lopputulos on joka tapauksessa sama: pelkällä vegaaniruokavaliolla pidetyt kissat ja koirat sairastuvat vakaviin, jopa hengenvaarallisiin puutostauteihin.

Kissan- tai koiranomistajan, joka itse on ryhtynyt vegaaniksi eläinsuojelusyistä, ei kuitenkaan tarvitse tyystin heittää kirvestä järveen. Eläinperäisten ruokien tuotannossa nimittäin on suuria eroja siinä, miten eläimiä kohdellaan. Eläinsuojelullisesti ajatteleva kuluttaja voi siis ainakin tehdä valintoja siinä, millä lemmikkinsä kupin täyttää.

Kissa ja koira tarvitsevat eläinvalkuaista

Kissojen ja koirien ruoansulatuselimistö on varsin samanlainen kuin niiden luonnonvaraisten esi-isien. Luonnostaan ne syövät jonkin verran muutakin kuin lihaa – muun muassa saaliseläintensä mahalaukun sisällön. Koska niiden saaliseläimet ovat enimmäkseen kasvinsyöjäeläimiä, niiden mahalaukut sisältävät "kypsennettyä" eli osittain sulanutta kasviainesta.

Tältä pohjalta lähtee terveellisen ruokavalion rakentaminen myös kesyille kumppaneillemme. Kissojen ja koirien ravintofysiologiasta on nykyään olemassa paljon tutkittua tietoa, johon tämäkin kirjoitus pohjautuu.

Kun suunnitellaan eläimen ruokavaliota, on otettava huomioon paitsi se, mitä ravintoaineita mikäkin ruoka sisältää, myös se, missä määrin kissan tai koiran elimistö pystyy sitä sulattamaan. Esimerkiksi pavut, pähkinät, siemenet ynnä muut kasvikunnan valkuaislähteet sulavat kissojen ja koirien elimistössä huonommin kuin meillä ihmisillä. Syy on se, että kaikkien lihaa syövien eläinlajien tavoin kissoilla ja koirilla on paljon lyhyempi ruoansulatuskanava kuin meillä. Pavut ja pähkinät eivät ehdi sulaa ja luovuttaa valkuaisainesisältöään elimistölle ennen kuin ne jo ovatkin tulleet suoliston loppupäähän. Siksi on melko hyödytöntä yrittää täyttää kissan tai koiran valkuaistarvetta kasviperäisillä valkuaisilla. Vaikeasti sulavina pavut, herneet ynnä muut voivat myös aiheuttaa niille vatsavaivoja.

Joskus on esitetty ajatus, että kissoille ja koirille voitaisiin syöttää kasvisruokaa ja lisätä joukkoon synteettisiä aminohappoja – eli keinotekoisesti tuotettuja valkuaisaineiden osia, jotka vastaisivat eläinperäisten ruokien sisältämiä. Yhdysvalloissa on nykyään myynnissä eräitä tämän tyyppisiä kaupallisia valmisteita.

Ongelmana kuitenkin on, että tällaisen ruokavalion turvallisuus kissalle tai koiralle on kysymysmerkki. Ravintoaineiden imeytyminen kissan tai koiran luontaisesta ruokavaliosta on erittäin monimutkainen tapahtuma. Ruoan sisältämät aminohapot, entsyymit, hivenaineet ynnä muut vaikuttavat toinen toistensa imeytymiseen. Laboratorio-oloissa tätä kaikkea ei nykytietämyksen valossa pystytä läheskään riittävästi jäljittelemään, jotta kissoille tai koirille pystyttäisiin keinotekoisesti luomaan toimiva eläinperäisten ruokien korvike.

Kissan ruokinta

Kissan ruokavaliosta on 2/3 oltava eläinperäistä valkuaista – lihaa, kalaa, maitoa ja/tai kananmunia. Vain tällä tavalla kissa saa kaikki tarvitsemansa elintärkeät aminohapot, mm. tauriinin, arginiinin ja metioniinin.

Pääasiallinen kissan tarvitsema valkuaislähde on liha. Noin yhtenä päivänä viikossa lihan voi korvata kalalla. Kala annetaan kissalle kypsennettynä, siis keitettynä tai paistettuna, koska raa'assa kalassa on entsyymiä nimeltä tiaminaasi, joka tuhoaa kissan elimistöstä B1-vitamiinia eli tiamiinia.

Monien kissojen vatsa ei kestä maitoa sellaisenaan, mutta hapanmaitotuotteet (piimä ja viili) sekä raejuusto sopivat useimmille kissoille. Myös keitettyä kananmunaa voi antaa silloin tällöin.

Loput 1/3 ruokavaliosta koostuu kypsennetyistä kasviksista. Yleisimmin käytetään kypsennettyä viljaa: keitettyä riisiä, kaurapuuroa jne. Monet kissat eivät tosin syö niitä sellaisinaan, vaan ne kannattaa sekoittaa muun ruoan joukkoon.

Lisäksi kissa tarvitsee aina pureskeltavakseen tuoretta ruohoa. Kukkaruukkuun voi kylvää kissaa varten rairuohoa, kauraa tai eläintarvikekaupoissa myytävää kissanruohoa. Jos kissa saa liikkua ulkona, se tarvitsee ruohoviljelmän sisälle vain talvisaikaan.

Lihaton ruokavalio koiralle?

Koiran ruokavaliossa eläinvalkuaisen osuus on pienempi kuin kissalla. Toinen ero kissaan verrattuna on se, että koiralle liha ei ole välttämätöntä: sen voi haluttaessa korvata kalalla, kananmunilla ja maitotuotteilla.

Eräs mahdollinen ei-lihapitoinen ruokavalio koiralle on: kalaa hiukan yli 1/3 ruoasta, kypsennettyä viljaa vajaa 2/3 ruoasta. Osan kalasta voi korvata kypsennetyillä kananmunilla: isolle koiralle muna päivässä, pienelle koiralle 1-2 munaa viikossa.

Kala ja kananmunat annetaan kypsennettyinä. Kala tarjoillaan mielellään ruotoineen päivineen, jolloin koira saa ruodoista kalsiumia. Kalana ei pidä käyttää kovin rasvaisia kalalajeja (kuten kirjolohta tai tonnikalaa), koska rasvainen kala sisältää E-vitamiinia tuhoavaa entsyymiä ja voi siksi johtaa E-vitamiinin puutokseen, joka ilmenee muun muassa ihottumana.

Maitotuotteiksi sopivat hapanmaitotuotteet (piimä, viili) tai raejuusto. Viljan ja muiden kasvisten on koiralle annettaessa oltava kypsennettyjä ja kokonaan muussattuja.

Tällaisessa ruokavaliossa on vain yksi mutta: koska kaikki ruoka on pehmeäksi muhennettua pöperöä, koiran hampaat eivät saa tarvitsemaansa työtä, jota ne saisivat raa'an lihan pureskelemisesta. Siksi muussiruokavalion lisäksi on järjestettävä koiralle järsittävää. Tässä ei juuri ole sellaisia vaihtoehtoja, jotka olisivat sekä vegaanisia että koiralle hyviä. Kuivat leivänkannikat eivät oikein ole riittävän kovia antaakseen tarpeeksi vastusta koiran hampaille. Puruluut ovat hyviä hampaille, mutta ne tehdään nahasta.

Toinen ongelma tällaisessa ruokavaliossa voi olla se, että eräät koirat kyllästyvät siihen helposti. Kyllästymistä voi ennaltaehkäistä järjestämällä ruoan makuun vaihtelua. Esimerkiksi paistetut silakat maistuvat monille sellaisillekin koirille, jotka eivät syö niitä keitettyinä.

Oman koiran ruokintaa suunniteltaessa on myös muistettava, että koirien ruoansulatuksessa on suuria yksilöllisiä eroja. Joidenkin koirien ruoansulatuselimistö esimerkiksi kestää kuituja huonommin kuin toisten. Liian suuresta kuitujen määrästä voi seurata krooninen paksusuolentulehdus ja sen seurauksena ripuli, joka puolestaan heikentää muidenkin ruoka- aineiden imeytymistä.

Lihalla ja lihalla on eroa

Jos oman vegaaniksi ryhtymisen taustalla on ollut halu kantaa kortensa kekoon eläinten auttamiseksi, ei tarvitse lannistua, vaikka omasta lemmikistä ei pystykään vegaania tekemään. Eläinsuojelunäkökulmasta katsottuna nimittäin myös lihalla ja lihalla on eroja, suuriakin.

Eräs mahdollisuus on ostaa lemmikille luomu-tuotettua lihaa, luomu-maitotuotteita ja vapaiden kanojen munia. Luomu-eläinten elinolosuhteet ovat usein paremmat kuin tavanomaisesti kasvatettujen. Useimmat luomu-eläimet päästetään kesällä laitumille, ja sisätiloissa olot ovat hiukan tavanomaista väljemmät. Luomutilojakin on silti hyvin monenlaisia: parhailla tiloilla eläimet saavat elää erittäin hyvää ja luonnonmukaista elämää, kun taas toisilla olosuhteet eivät kovin paljoa poikkea tavanomaisesta massakasvatuksesta.

Luomua saa toistaiseksi melko harvoista kaupoista, joten osa lemmikin omistajista joutuu käytännön syistä etsimään muita vaihtoehtoja. Tavallisen ruokakaupan lihavalikoimista ovat melko hyvissä oloissa kasvatettuja lammas – nimenomaan kotimainen lammas, ei niinkään uusiseelantilaiset ym. – sekä nauta. Lihanaudat nimittäin kasvatetaan Suomessa yleisesti huomattavasti väljemmissä ja vapaammissa oloissa kuin maitotuotteiden tuotantoon käytetty lypsykarja. Muita varsin vapaissa oloissa kasvaneita ovat poro, sekä tietenkin hirvenliha ja muu riista.

Ahtaimmissa ja luonnottomimmissa oloissa kasvatettuja ovat nyky-Suomessa ennen kaikkea siat, broilerit ja kanat. Näiden lihaa monet eläinten ystävät välttävät siinäkin tapauksessa, että ostaisivat kissalleen tai koiralleen jotakin lihaa. Myös lypsylehmien olot ovat monilla tiloilla niin rajoitetut ja luonnonvastaiset, että eläinten ystävä voi perustellusti pitää esimerkiksi kalaa tai lampaanlihaa eläinsuojelullisempana valintana kuin maitotuotteita.

Hankkisinko vegaanilemmikin?

Entä jos vegaani on vasta harkitsemassa lemmikin hankkimista, ja ajatus lihan syöttämisestä kissalle tai koiralle tuntuu häiritsevältä? Mainio vaihtoehto on silloin hankkia lemmikki, joka on itsekin vegaani.

Pari kania tai muutaman marsun ryhmä elävöittää kotia ja tarjoaa seuraa yhtä lailla kuin kotikissakin. Muun muassa Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksellä on adoptoitavissa kodittomia kaneja, joista saa mainioita seuralaisia. Myös marsut ovat lemmikkeinä paljon mainettaan mielenkiintoisempia: ne kiintyvät hoitajaansa, oppivat helposti tuntemaan nimensä ja muutamia muita sanoja, ja käyttävät itse hyvin monipuolista ääniviestintää.

Yksi yhteinen piirre kaneille ja marsuille on, että ne ovat äärimmäisen seurallisia. Siksi kannattaa aina ottaa vähintään kaksi yksilöä. Väestöräjähdyksen estämiseksi kannattaa ottaa joko pelkkiä naaraita tai sitten leikattu uros ja sen seuraksi yksi tai useampia naaraita.

Liikunnan tarve on sekä marsuilla että etenkin kaneilla suuri, mistä syystä niiden oikea asuinpaikka ei ole häkki, vaan parempi on pitää ne vapaina jossakin turvalliseksi järjestetyssä huoneessa. Kaneille paras asuinpaikka on omakoti- tai rivitalo, missä niille voi järjestää kesäksi aitauksen ulos. Toinen mahdollisuus on ulkoiluttaa niitä valjaissa. Myös marsut viihtyvät lämpimällä säällä ulkoaitauksessa.

Hyvin hoidettuina nämä pikkuvegaanit voivat elää omistajansa ilona jopa lähes kymmenen vuotta – mikä osaltaan tekee niistä varteenotettavia kumppaneita sille, joka ostaisi lemmikilleen mieluummin omenoita ja porkkanoita kuin silakoita ja kyljyksiä.

 

 

 
Vegaaniliitto ry | info@vegaaniliitto.fi | 050 344 9524Viimeksi päivitetty 16.08.2008