|
HELI SAJANIEMI
MITÄ LAHJAKSI?
Vegaanien parissa joulun alla tehdyn haastattelukierroksen
tuloksena saatiin selville seuraavat pakettiratkaisut.
Pii hyväilee ystävänsä makuhermoja itse leipomallaan
maustekakulla. Vegaanikakun ohje löytyy esimerkiksi Reformin
kasviskeittokirjasta. Voidakseen sopia treffejä ensi vuonnakin
tuttaviensa kanssa Pii ostaa lahjaksi Luonto-Liiton
kuvankauniin luontokalenterin vuodelle 1996.
Martin aika ei riitä keinutuolissa kiikusteluun ja puikkojen
kilkusteluun. Kuitenkin hän joulun aikaan mielellään verhoaa
rakkaimpansa niin lämpimin sanan- kuin vaateparsin. Kaupoissa
voi nykyään shoppailla runsaasta valikoimasta fleecestä
valmistettuja kaulaliinoja, pusakoita ja päähineitä.
Joonia välttelee mielellään joulukatua ja pakettihysteriaa.
Viimeksi hän on antanut joululahjaksi Vegaaniliiton
jäsenyyden. Se onkin monipuolinen annettava: saajan
postiluukusta kolahtaa neljä kertaa vuodessa Vegaia-lehti sekä
jäsenkirjeitä, samalla hän on sydämellisesti tervetullut
mukaan talkoisiin ja tapahtumiin.
Joulusaunan jälkeen Tuomaalta lahjansa saanut kietoo tuoksuvan
kosteat hiuksensa pehmeään froteepyyhkeeseen. Raukeasta
asennosta hän kurkottaa mielenkiintoista kotimaista
kirjallisuutta, esimerkiksi Tomi Kontion teoksen 'Uumen'.
Samalla hän siemailee glögiä, jonka valmistukseen on käytetty
vegaanista punaviiniä kuten Montepulciano de Abruzzoa. Jos
talvinen jouluyö painaa niin raskaasti silmäluomia, että rivit
alkavat tanssia sivuilla, voi silmiä virkistää ihailemalla
kuivakukkakimppua.
Heli kirjoittaa ystäviensä kanssa läheiselleen sopivan hauskan
adjektiivitarinan. Eli joku kirjoittaa lahjan saajaan
liittyvän tekstin, johon lukuisat adjektiivit kysytään
ystäviltä. Adjektiiveja heittelevät eivät tietenkään ole
lukeneet kirjoitusta. Tähän tyyliin: "HYVÄ Heli kirjoittaa
KAUNIISTA ystävästään IHANAN tarinan, jonka RUMA Heli antaa
ensi ILKEÄNÄ jouluna VIHREÄKSI lahjaksi LIKAISELLE saajalle."
Käytännöllisenä lahjana Heli suosittelee puhelinkorttia, jolla
pääsee pulisemaan yleisöpuhelimissa.
|