KAIJA SHURUPOV

ELÄVÄSTÄ RAVINNOSTA JA ELÄVÄN RAVINNON YHDISTYKSESTÄ

Elävän ravinnon idea on terapeuttinen. Ohjelman kehittäjä on amerikkalainen teologian tohtori Ann Wigmore, jonka juuret ovat Euroopassa, Liettuassa. Hän alkoi sairaana 50-vuotiaana muistella liettualaisen kansanparantajamummonsa reseptejä ja kokeilla tuoreen, etenkin vihreitä kasviksia sisältävän ravinnon vaikutusta lemmikkieläimiinsä ja itseensä. Hän sairasti tuolloin syöpää, reumaa ja migreeniä. Vihreällä vehnänorasmehulla ja tuoreella kasvisravinnolla parani niin lemmikkiapina kuin Wigmore itsekin. Tämän jälkeen hän omisti loppuelämänsä, 35 vuotta, elävän ravinnon kehittämiseen ja opettamiseen. Hän koulutti ihmisiä paitsi perustamissaan elävän ravinnon instituuteissa, myös kursseilla eri puolilla maailmaa ja julkaisi lukuisia kirjoja aiheesta. Oppilaat olivat useimmiten vakavasti sairaita ja heille elävä ravinto oli viimeinen keino terveyden palauttamiseen. Wigmore kuoli v. 1994 - häkämyrkytykseen koulutuskeskuksensa tulipalossa.

Ann Wigmore ei suinkaan ole ensimmäinen, joka on julistanut kuumentamattoman, ts. elävän ravinnon ylivoimaisuutta. Vuosina 1947-56 Kuolleenmeren rannalta löydetyt n. 2000 vuotta vanhat Qumranin kirjakääröt sisältävät Essealaisten rauhanevankeliumin, jossa parantaja kehottaa sairaita kokonaisvaltaiseen elämänmuutokseen. Ravintoa ja elimistön puhdistamista koskevat ohjeet 2000 vuoden takaa ovat kuin elävän ravinnon perusjulistus.

Elävä ravinto on ohjelma, joka sisältää ravinnon lisäksi elimistön puhdistamisen kerääntyneestä kuonasta, liikunnan, levon, puhtaan ilman ja veden. Sen eettinen sanoma perustuu lääketieteen isän, Hippokrateen julistukseen: "ravinto olkoon lääkkeesi" ja se korostaa voimakkaasti ihmisen omaa vastuuta terveydestään antaen samalla käyttöön keinot, joilla tämän vastuun voi ottaa kantaakseen. Elävän ravinnon elämäntavalla olisi laajassa mitassa vaikutusta paljon laajemminkin kuin pelkästään yksilötasolla: ympäristöön ja eläinten elinoikeuksien toteutumiseen. Elävä ravinto ei suosi tehoviljelyä ja kieltää eläinkunnan tuotteiden käyttämisen ravinnoksi. Jos ajatellaan yhteiskunnan taloutta, olisi laajalla elävän ravinnon käytöllä radikaali vaikutus valtion budjettiin. Tällä hetkellä valtion varoista n. 35 % menee terveydenhuoltoon. Tämä prosentti putoaisi rajusti, jos elävän ravinnon käyttö leviäisi laajemmalle, sillä sen avulla voidaan vaikuttaa myönteisesti ja parantavasti jopa vaikeisiin kroonisiin sairauksiin.

KUKA SYÖ ELÄVÄÄ RAVINTOA?

Kuka sitten on tyypillinen elävän ravinnon syöjä? Hän on henkilö, joka ei sairauteensa ole enää löytänyt mitään lääketieteen tarjoamia keinoja, tai joka ei halua näitä keinoja käyttää. Pidän itseäni melko tyypillisenä tapauksena: en tiennyt kasvissyönnin eduista juuri mitään ennen äkillistä siirtymistä raakaravintoon ja myöhemmin elävään ravintoon. Tämän äkillisen siirtymisen aiheutti kahdeksan vuotta sitten lopullinen diagnoosi MS-taudista, joka oli oireillut siihen mennessä jo 13 vuotta. Lääketiede ei tämän taudin kehittymiselle mitään voi ja ainoa mitä lääkäri pystyi minulle tarjoamaan oli sopeutumis-valmennuskurssi. Kieltäydyin kurssista ja aloin etsiä vaihtoehtoja. Luettuani Are ja Ebba Waerlandin Terveyden avain -kirjan lopetin siltä istumalta lihan, kalan ja kananmunan käytön ja muutamien kuukausien lisäopiskelun jälkeen aloin opetella elävän ravinnon valmistusta. Viimeiset kahdeksan vuotta ovat olleet elämäni terveintä aikaa. MS-tautia en sairasta, jos ei ota huomioon pieniä neurologisia vihjaisuja, joita MS-tautini lähettää, kun sorrun syömään esim. suklaata. Tästä voi yleisemminkin päätellä, että elävä ravinto ei ole lääke, joka parantaa, vaan se on elämäntapa, joka pitää sairaudet kurissa, edellyttäen että sen sääntöjä noudatetaan. Tässä voi tietysti jokainen tehdä omaa rajankäyntiään. Yleissääntönä kuitenkin voi pitää, että mitä vakavammasta sairaudesta on kysymys, sen tiukemmin on ruokavaliota noudatettava.

Pidän itseäni tyypillisenä esimerkkinä myös siinä suhteessa, että elämäntavan muutos ei rajoitu pelkästään siihen, mitä suuhuni pistän. Elävä ravinto vaikuttaa paitsi ihmisen fyysiseen, myös psyykkiseen olemuspuoleen. Se vaikuttaa mielialaan, elämänkatsomukseen ja asenteisiin. Olin ollut kasvissyöjä noin puoli vuotta, kun kaupassa käydessäni katseeni osui lihatiskiin. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni tiskissä ihmisravinnon sijaan tapettuja eläimiä ja tunsin voimattomuutta sen edessä miten turhaa on tuo eläinten kärsimys ollut ja miten turhaan se jatkuu edelleen kärsimyksen aiheuttajassa, ihmisessä: sairauksien muodossa. Elävässä ravinnossa tämä näkökulma ei ole syy, mutta hyvin usein se on seuraus.

ELÄVÄN RAVINNON YHDISTYSTOIMINTA

Elävän ravinnon yhdistys on toiminut Suomessa vuodesta 1983. Toimintaa on ollut kuitenkin jo vuodesta 1980 - Ann Wigmoren ensimmäisestä kurssista lähtien. Hän piti Hartolassa Itä- Hämeen kansanopistossa ensimmäisen elävän ravinnon kurssin kesällä 1980. Näitä kursseja hän piti Suomessa neljänä kesänä peräkkäin. Wigmore oli paikalla myös Elävän ravinnon yhdistyksen perustavassa kokouksessa. Wigmoren apuna toimi alusta alkaen Elsa Ervamaa, joka piti ensimmäisten kotimaisten elävän ravinnon kurssien sarjan ja kirjoitti kirjan Elävä ravinto, joka edelleenkin on meille suomalaisille alan perusteos. Kurssilaiset vaativat tapaamisten järjestämistä ja näistä tapaamisista muodostui vähitellen yhdistys. Sen tarkoituksena on levittää tietoa elävästä ravinnosta ja tukea tämän elämäntavan valinneita. Yhdistys julkaisee Elävän ravinnon ystävä -lehteä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Yhdistys järjestää kuukausittain yleisötilaisuuksia ravintoon ja terveyteen liittyvistä aiheista. Yhdistyksen päivystys ja yhdys- ja tukihenkilöverkostot toimivat tietokanavina sitä tarvitseville. Tärkeä tehtävä yhdistyksellä on elävän ravinnon kouluttajien koulutus. Elävän ravinnon yhdistyksiä on Helsingin lisäksi perustettu myös muihin kaupunkeihin. Helsingissä toimivan yhdistyksen, johon kuuluu jäseniä ympäri maata, jäsenmäärä on tällä hetkellä 750. Yhteensä meitä lienee noin tuhat järjestäytynyttä elävän ravinnon käyttäjää tai siitä kiinnostunutta.

ELÄVÄN RAVINNON TUTKIMUKSET

Suomessa elävä ravinto on käsitteenä yleisesti tunnettu ja Suomi on ensimmäinen maa, jossa tätä ravintoa on tutkittu myös tieteellisesti. Kuopion yliopiston fysiologian laitos on tutkinut elävää ravintoa jo useita vuosia. Vuonna 1992 ilmestyi ensimmäinen Kuopion väitöskirjoista, kiinalaisen Wen- Hua Lingin tutkimus maitohappobakteereja sisältävän kasvisravinnon vaikutuksesta paksunsuolen kemialliseen kuormitukseen. Eeva-Liisa Ryhänen on valmistelemassa väitöskirjaa maitohappobakteerien terapeuttisista ominaisuuksista ja tänä syksynä väitteli Mikko Nenonen tohtoriksi tutkimuksellaan elävän ravinnon vaikutuksesta reumapotilaisiin. Myös Nenonen korostaa elävän ravinnon runsaan maitohappopitoisuuden tervehdyttävää vaikutusta, eikä unohda myöskään lehtivihreää, jota elävä ravinto sisältää runsaasti ja etenkin sen lääkkeenomaisin osa: vehnänorasmehu. Anna-Liisa Rauma, myös Kuopion tutkijoita, on valmistelemassa väitöskirjaa elävän ravinnon ravitsemuksellisista ominaisuuksista. Kaikkien tutkijoiden tulokset ovat olleet myönteisiä, tieteellisen varovaisesti tietenkin.

Tiede on tutkinut elävän ravinnon eri osatekijöitä - ei koko ohjelmaa kokonaisvaltaisesti. Se olisikin yhtä väitöskirjaa ajatellen liian suuri tehtävä.

MIKÄ ELÄVÄSSÄ RAVINNOSSA PARANTAA?

Mihin sitten elävän ravinnon parantava vaikutus voisi perustua? Ensinnäkin ravinto on hyvin puhdistavaa - tässä sitä voidaan verrata paastoon. Tämän on kokenut jossain muodossa jokainen tähän ruokavalioon siirtynyt. Yleensä siirtymistä seuraa jonkinlainen puhdistumiskriisi, jonka jälkeen alkavat vasta näkyä myönteiset muutokset.

Elävä ravinto ei aiheuta kuonaantumista: se ei sisällä liikaa valkuaista, joka varastoituu elimistöön amyloidin tms. muodossa. Se ei sisällä lainkaan eläinvalkuaista, jota elimistö ei pysty käyttämään kuin 70-prosenttisesti. Normaali sekaruoka sisältää aivan liian paljon valkuaista ja vielä tätä huonosti imeytyvää - loput 30 % on varastoituvaa kuonaa. Elimistö ei pysty poistamaan kuonasta kuin pienen osan - loppu varastoituu ja aiheuttaa erilaisia sairauksia riippuen siitä mihin kuona kullakin yksilöllä alkaa kerääntyä. WHO:n viimeisten tutkimusten mukaan vain kuumentamaton kasvisvalkuainen imeytyy sataprosenttisesti!

Elävä ravinto pitää yllä elimistön emäs-happo -tasapainoa. Suurin osa tästä ravinnosta on palamistuotteeltaan emäksistä, kun taas esim. sekaruoka on palamistuotteeltaan hyvin happovoittoista. Suhteen pitäisi kuitenkin olla vähintään viiden suhde yhteen emäksen hyväksi. Kaikki kasvisruokakaan ei ole tässä mielessä emäsvoittoista, koska kuumennettaessa emäksiset ainekset vähenevät tai jopa häviävät. Happoylijäämä on elimistöön varastoituvaa ja sitä tavalla tai toisella vahingoittavaa kuonaa.

Elävä ravinto sisältää runsaasti vitamiineja ja hivenaineita, joita ei edes osittain ole kuumentamalla tuhottu, se sisältää runsaasti kuitua ja rasvahappoja, jotka eivät nosta kolesteroliarvoja. Huikeatkin kolesteroliarvot laskevat normaaleiksi kahden viikon elävän ravinnon käytön jälkeen. Elävä ravinto sisältää kaikki ruuan sisältämät, aineenvaihdunnan tarvitsemat entsyymit. Entsyymit tuhoutuvat kuumennettaessa jo n. 40-50 asteessa. Elävä ravinto on helppoa ruuansulatukselle, sekaruuan sulatus taas vie 50 % elimistön energiasta. Elävän ravinnon aterian syönyt ei tunne uupumusta eikä tarvitse kahvia jaksaakseen tehdä iltapäivän työt - hän saa ruuasta energiaa välittömästi. Elävä ravinto muuttaa suoliston bakteeriston terveyttä ylläpitäväksi maitohappobakteerikannaksi, eikä edesauta suolistomyrkkyjen muodostumista, minkä tekevät suolessa mätänemisprosessin läpikäyvät eläinkunnan tuotteet. Elävä ravinto on mahdollisuuksien mukaan lisäaineetonta ja myrkytöntä - myös juomavesi. - Tässä muutamia syitä siihen miksi elimistö elävää ravintoa saadessaan puhdistautuu ja saa energiaa parannustyöhön, sillä elimistö parantaa, ei ruoka, kunhan sille luodaan suotuisat olosuhteet parannustyölle.

On vielä eräs kiehtova seikka, jossa myös piilee yksi elävän ravinnon salaisuuksista. Tämä ravinto sisältää elävien kasvien koko elinvoiman, sen joka näkyy Kirlian-kuvassa aurana, jota kutsutaan joskus aurinkoenergiaksi, ja jota on jo opittu mittaamaan biofotoneina. Kirlian-kuvassa tämä aura joko häipyy kokonaan tai heikkenee huomattavasti, tuotteesta riippuen, kuumentamisen seurauksena. Elävään ravintoon tottunut elimistö kapinoi välittömästi, jos se aterian yhteydessä jää ilman tätä sähköistä energialatausta.

Ja vielä viimeiseksi: elävää ravintoa on helppo valmistaa, kunhan käytössä on tehosekoitin, monitoimikone ja pikaleikkuri - motivaatio ja asennemuutos on ainoa mitä tekniikan lisäksi ruuanlaittoon tarvitaan.