MEILTÄ JA MUUALTA
Saksa käyttää yhä vähemmän koe-eläimiä
Saksassa käytettyjen koe-eläinten määrä laskee seitsemän prosentin
vuosivauhtia. Vuoden 1993 eläinsuojeluraportin mukaan kokeita
tehtiin 1,92 miljoonalla eläimellä, mikä on 150.000 henkeä vähemmän
kuin edellisenä vuonna. Valtaosa koe-eläimistä on jyrsijöitä.
Koirien, kissojen, nautojen, hevosten ja apinoiden yhteenlaskettu
osuus on prosentin luokkaa. Kalojen osuus on kahdeksan prosenttia
ja lintujen neljä ja puoli. Suurin piirtein puolet testeistä
tehdään lääkkeiden tehon selvittämiseksi, lopuista suuri osa on
kemian teollisuudessa suoritettuja kokeita.
Helsingin Sanomat
Höyhenpeite puhtaaksi pesukoneessa
Mereen ja rantaan valunut öljy on katastrofi luonnolle. Se on myös
monen linnun surma. Ranskalainen "Le Nouvel Observateur" -lehti
julkaisi taannoin artikkelin, jossa kerrottiin Ranskassa linnuille
kehitetystä pesulaitteesta. Neljä ensimmäistä lintupesukonetta
"linkoavat" pohjoisranskalaisessa Allouville-Bellefossessa
sijaitsevalla eläinklinikalla.
Aikaisemmin öljyä on pesty höyhenistä käsin astianpesuaineella.
Toimenpide on vaatinut kolmekin työntekijää lintua kohden. Lisäksi
siivekäs on kärsinyt pesun aiheuttamasta stressistä viikon verran.
Tutkimuslaitos Sanofin, öljy-yhtiö Elfin ja kosmetiikka-alan yritys
Yves Rocherin yhdessä suunnittelemassa laitteessa on kori, johon
lintu laitetaan siivet levitettyinä päätä lukuunottamatta. Täysin
sähköisesti valvottu pesu kestää alle kymmenen minuuttia.
Pystysuoraan liikkuvat ja samalla pyörivät suihkut vaahdottavat ja
puhdistavat linnun. Yves Rocherin väriaineettoman shampoon, johon
on lisätty kosteuttavaa ainetta, vahvuutta vaihdellaan öljytahrojen
mukaan. Lintu toipuu suihkusta parissa päivässä.
Helsingin Sanomat
The Baltic Connection
Kansainvälinen vegetaristiliitto IVU etsii yhteyksiä Viron ja
Latvian vegetaristiryhmiin ja -järjestöihin. IVU:lla on ollut
kontakteja näiden maiden ryhmiin, mutta ne ovat ainakin
tilapäisesti katkenneet.
Jos jollakulla on virolaisten tai latvialaisten aktivistien
yhteystietoja, toimitus olisi niistä kiitollinen.
Rasvalla yhteyksiä ihosyöpään
Ruoka-aineiden sisältämä rasva on yhdistetty moniin eri
syöpätyyppeihin, varsinkin paksusuolensyöpään ja rintasyöpään. Uusi
tutkimus viittaa siihen, että rasva saattaa lisätä myös ihosyöpään
sairastumisen riskiä. Amerikkalaiset tutkijat Veterans Affairs
Medical Centerissä Houstonissa selvittivät rasvan vaikutusta
auringon aiheuttamiin sarveistumiin, jotka usein johtavat syöpään.
Tulokset olivat dramaattiset. Tutkimuksessa potilaille, jotka
noudattivat ruokavaliota, joka sisälsi 40 prosenttia rasvaa,
kehittyi näitä syövän esiasteita yli kolme kertaa enemmän kuin
potilaille, jotka noudattivat 20 prosenttia rasvaa sisältävää
ruokavaliota. Syyt liittyvät todennäköisesti rasvan vaikutukseen
niihin immuunijärjestelmiin, joilla elimistö puolustautuu syöpää
vastaan.
Good Medicine 4/1994
Lihan sisältämä rauta altistaa sydänkohtaukselle
Lisääkö ruokavalion sisältämä rauta sydäntaudin riskiä? Joidenkin
tutkimusten mukaan lisää, toisten mukaan ei. Harvardin yliopiston
kansanterveystieteen laitoksella tehty uusi tutkimus tuo
keskusteluun lisävalaistusta. Neljä vuotta kestäneeseen
tutkimukseen osallistui yli 50.000 miespuolista terveydenhoitoalan
ammattilaista. Tutkimuksessa todettiin, että raudansaannin
kokonaismäärällä ei ollut yhteyttä sydäntautiriskiin. Merkittäväksi
sen sijaan osoittautui, mistä rauta oli peräisin. Korkeat
hemirauta-arvot kaksinkertaistivat sydäntautiriskin. Hemirautana
rautaa on lihassa, kanassa ja kalassa. Kasvisruoka-aineissa on
nonhemirautaa, jolla ei näytä olevan mitään tekemistä
sydänkohtausriskin kanssa.
Varhemmin monet ravitsemustieteilijät pitivät nonhemirautaa
vähempiarvoisena kuin eläinkunnan tuotteissa olevaa rautaa, koska
nonhemirauta imeytyy hieman huonommin. Kuitenkin nonhemirauta
näyttää olevan suositeltavampaa. Kun rautavarat ovat vähissä,
elimistö voi lisätä nonhemiraudan imeytymistä, ja vähentää sitä,
kun rautaa on runsaasti. Liharuokien sisältämällä hemiraudalla sen
sijaan on taipumus sivuuttaa imeytymismekanismi ja tunkeutua
verenkiertoon tarvittiinpa sitä tai ei. Koska vegetaristien rauta-
arvot yleensä ovat sopivalla tasolla, on selvää että nonhemirauta
täyttää ravitsemukselliset tarpeet. Sillä ei kuitenkaan ole
hemiraudan vaarallisia vaikutuksia.
Kuinka rauta sitten lisää sydänkohtauksen riskiä? Hemirauta toimii
pro-oksidanttina ja saa LDL-kolesterolin - "pahan" kolesterolin -
reagoimaan hapen kanssa. Tämä reaktio aiheuttaa plakin
muodostumista valtimoihin.
Good Medicine 4/1994
Tyydyttyneet rasvat: rikka lisää rokkaan
Useimmat tyydyttyneet rasvat nostavat veren kolesteroliarvoja.
Maailmalla lihateollisuus on kuitenkin innolla mainostanut, että
eräs tyydyttyneiden rasvojen tyyppi, steariinihappo, ei nosta veren
kolesteroliarvoja. Ja liha sisältää monien muiden rasvojen ohella
myös steariinihappoa. Teollisuuden toiveena on ollut tuoda esiin
jotakin, joka parantaisi lihan imagoa valtimoja tukkivana
tuotteena.
Tässä ei kuitenkaan ole koko tarina. Sydänkohtaukset ja infarktit
johtuvat yleensä verihyytymistä, jotka saattavat tukkia plakin
ahtauttamia valtimoita. Korkeat faktori VII-nimisen proteiinin
arvot lisäävät hyytymien muodostumisen todennäköisyyttä.
Lontoolaisen Medical College of St. Bartholomew's Hospitalin
tutkijat selvittivät erilaisten ruokavalioiden vaikutusta faktori
VII:n arvoihin. Runsasrasvaiset ruokavaliot kohottivat faktori
VII:n arvoja, ja runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja sisältäneet
ruokavaliot osoittautuivat kaikista pahimmiksi. Lisääntyneet
faktori VII:n arvot liittyivät kaikkein voimakkaimmin veressä
olevan steariinihapon määrään. Ja tämä on juuri se tyydyttynyt
rasvahappo, jota aiemmin pidettiin harmittomana.
Good Medicine 4/1994
Metsästyskielto kaikkiin luonnonpuistoihin
Viidessä eri luonnonpuistossa tähän asti poikkeuksellisesti
sallittu metsästys kiellettiin tammikuun puolivälissä. Asetuksen
muutos liittyi metsästyslain kokonaisuudistukseen.
Kevon ja Sompion luonnonpuistoissa sallitaan edelleen paikallisille
asukkaille riekon ansapyynti.
Turkistarhaus vastatuulessa
Hollannin parlamentti on päättänyt kieltää uusien
turkiskettutarhojen perustamisen, ja toiminnassa olevat kaksitoista
tarhaa on lopetettava kymmenen vuoden kuluessa. Tarhauksen
kieltämistä pohditaan parhaillaan myös Ruotsissa, missä
maatalousministeriö tutkii, onko tarhaus sopusoinnussa
eläinsuojelulain kanssa. EU-jäsenyyden myötä Euroopan
tarhauksenvastainen mieliala aiheuttaa entistä suurempia paineita
myös Suomelle.
Eivätkä kiltit suomalaisetkaan enää tyydy vain kohteliaasti
paheksumaan moraalitonta elinkeinoa. Kymmenien
eläinoikeusaktivistien ärhäkkä joukko oli 16.2. aamuhämärissä
vastassa Vantaan kansainvälisen turkishuutokaupan osanottajia, ja
paikalla käytiin tiukkaa nokkapokkaa. Tilanne huipentui muutamien
mielenosoittajien asetuttua tilaisuuteen pyrkivien autojen
kulkuväylälle, jolloin tie oli avattava poliisivoimin. Tällöin
poliisia innokkaasti avustaneet vastapuolen edustajat eivät
kaihtaneet väkivaltaisiakaan otteita.
Suuressa maailmassa turkistenvastainen ilmapiiri on voimakas, ja
Lontoossa ja New Yorkissa harvalukuiset turkisten käyttäjät saavat
varautua ikäviin huomautuksiin vastaantulijoiden taholta.
Suhtautuminen tuntuu olevan muuttumassa tähän suuntaan myös meillä.
|