VEGANISMI – JOKAMIEHEN JA -NAISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUA

Suomessa on varsin vähän niitä kasvissyöjiä, jotka ilmoittavat ruokavalionsa päämotiiviksi nimenomaan ympäristösyyt. Eräissä muissa maissa tämä suuntaus on paljon pidemmälle edennyt. Muun muassa Yhdysvalloissa on laaja joukko ympäristöaktivisteja, jotka ovat jättäneet pois ruokavaliostaan vähintäänkin tehomaatalouden tuotteet ja kalan – nimenomaan siksi, että he haluavat pienentää omalla elämällään aiheuttamaansa ympäristörasitusta.

Investoi 10 kaloria, saat takaisin yhden

Jotta kotieläimestä saadaan lihaa, maitoa tai munia, sitä on ensin ruokittava. Suurimman osan syömästään ruoasta eläin kuluttaa omaan jokapäiväiseen elämäänsä – eli se osa eläimen rehusta haihtuu jos ei nyt savuna, niin ainakin hikenä ilmaan. Osa eläimen syömästä ravinnosta kuuluu syötäväksi kelpaamattomien osien, kuten luiden kasvattamiseen. Vain murto- osa siitä kalori- tai valkuaismäärästä, joka eläimelle sen elämän aikana syötetään, saadaan takaisin lihan, maidon tai munien muodossa.

On laskettu, että sialle on syötettävä keskimäärin kahdeksan kiloa valkuaisaineita, jotta siitä saadaan teurastuksen jälkeen lihassa yksi kilo valkuaisaineita. Suhdeluku vaihtelee eläinlajeittain. Esimerkiksi vasikanlihan tuottaminen edellyttää peräti 21 valkuaisainekilon syöttämistä vasikalle, jotta sen lihassa saadaan takaisin yksi kilo valkuaista. Keskimääräisenä arviona esitetään yleensä, että eläimille syötettävän valkuaisen – samoin kuin myös energian – määrä on noin kymmenkertainen verrattuna siihen valkuais- tai energiamäärään, joka tästä eläimestä teurastuksen jälkeen lihana saadaan.

Maidon ja munien tuotannossa hyötysuhde on hiukan lohdullisempi kuin lihaa tuotettaessa. Silti silloinkin eläin kuluttaa enemmän valkuaista ja energiaa kuin mitä se maidossa tai munissa tuottaa. Kotieläintaloutta onkin joskus kutsuttu "käänteiseksi proteiinitehtaaksi"...

Kotieläimille annettavan rehun tuotanto ei ole ilmaista – eikä vailla ympäristövaikutuksia. Etenkin nykyisessä "tehomaataloudessa" (mikä nimitys tästä näkökulmasta katsottuna vaikuttaa melko ironiselta) jokseenkin kaikki eläinten tarvitsema rehu on tuotettava peltoviljelyllä, koska eläimiä ei päästetä kesäisin ulos laiduntamaan. Keskeinen osa lihan, maidon tai munien tuotannon aiheuttamista ympäristövaikutuksista on siksi seurausta keinolannoitteiden sekä hyönteis- ja rikkakasvimyrkkyjen käytöstä sillä peltoalalla, joka tarvitaan näiden eläinten syömän viljan ja muun rehun viljelyyn.

Jos söisimme nämä viljat ja muut ihmisravinnoksi sopivat viljelykasvit suoraan itse, sen sijaan että muuntaisimme suuren määrän viljaa pieneksi määräksi lihaa, saman ihmisravintomäärän tuottamiseen riittäisi paljon pienempi peltopinta-ala. Eli vegaanien kansoittamassa yhteiskunnassa luonto pääsisi paljon pienemmällä lannoitevaluma- ja torjunta-ainelastilla, vaikka viljelymenetelmät muuten pysyisivät samoina.

Mihin sijoittaisin 94 000 000 tonnia lantaa?

Toinen ympäristöongelma, joka seuraa runsaasta kotieläinperäisten tuotteiden kulutuksesta, ei ole sidoksissa pelkästään tehokasvatukseen. Kysymys on siitä, että ihmisiä on tällä maapallolla jo melkoinen määrä. Jos suuri osa heistä haluaa syödä lihaa, maitoa ja munia, tästä seuraa (on jo seurannut), että kotieläimiäkin alkaa tällä pallolla olla valtava määrä verrattuna planeettamme kantokykyyn.

Kotieläimet tuottavat väistämättä paitsi ruokaa, myös lantaa. Keski-Euroopassa maatalouden eläinten lukumäärä ja sitä kautta niiden tuottama lantamäärä on niin massiivinen, että pohjavedet ovat monin paikoin muuttuneet juomakelvottomiksi eläinten lannasta valuneiden nitraattien takia. Esimerkiksi Hollannissa on laskettu, että maan maatalous tuottaa vuodessa 94 miljoonaa tonnia lantaa, josta tämän pinta-alaltaan varsin piskuisen maan maaperän mikrobit pystyvät kunnolla hajottamaan vain 50 miljoonaa tonnia. Jos ylijäävä lantamäärä pakattaisiin tavarajunaan, junalle kertyisi pituutta 16 000 kilometriä.

Myös Suomessa maatalouden eläinten lanta on osasyyllinen vesistöjen rehevöitymiseen, josta puolestaan on seurannut muun muassa vesikasvillisuuden ja kalaston muuttumista rehevöityneimmissä järvissä sekä sinileväkukintojen viimeaikainen yleistyminen – viimemainittu on herättänyt enemmän huomiota siitä syystä, että osa sinilevistä on myrkyllisiä.

Eräs suurten tuotantoeläinmäärien aiheuttama ympäristöongelma, johon on alettu kiinnittää huomiota vasta hiljattain, ovat lehmien metaanipäästöt. Lehmä ei nimittäin tuota pelkästään lantaa, vaan sen ruoansulatuskanavassa syntyy normaalisti myös metaanikaasua. Metaani on niinkutsuttu kasvihuonekaasu, eli sillä on kiihdyttävä vaikutus kasvihuoneilmiöön – metaanin kasvihuonevaikutus on moninkertainen verrattuna esimerkiksi hiilidioksidiin, josta useimmiten puhutaan kasvihuoneilmiön yhteydessä. Maailman satojen ja taas satojen miljoonien nautojen päivittäiset metaanipäästöt ovat ongelma, joka äkkiseltään kuultuna saattaa kuulostaa koomiselta, mutta joka silti on saanut ympäristötutkijat vakavasti pohtimaan tämän ilmiön mahdollista osavaikutusta ilmaston lämpenemiseen.

Entä kala, katkaravut, riista, poronliha...?

Eläinperäisiä ruokia voi tuottaa monella tavalla, ja erilaisista tuotantotavoista seuraa suuriakin eroja aiheutuvan ympäristörasituksen määrälle.

Niin kutsuttu luonnonmukainen kotieläintuotanto perustuu siihen, että vähintään 80 % eläinten rehusta viljellään ilman keinolannoitteita ja synteettisiä hyönteis- ja rikkakasvimyrkkyjä. Lisäksi luomutuotannossa eläinten lanta kompostoidaan, jotta ravinteet eivät leviäisi vesistöihin kovin helposti siinäkään vaiheessa, kun lantaa levitetään pelloille lannoitteeksi. Luomulihan, -maidon tai -munien tuotannossakaan ei silti voida mitään sille perusasialle, että viljelykasvien käyttäminen suoraan ihmisravinnoksi on moninkertaisesti taloudellisempaa kuin niiden syöttäminen tuotantoeläimille.

Rehun peltoviljelyyn liittyviltä ympäristöongelmilta vältytään tietysti silloin, jos tuotannossa käytetään sellaisia eläimiä, jotka eivät syö mitään viljeltyä rehua. Kalastus, metsästys ja poronhoito ovat tässä suhteessa pienempi rasitus ympäristölle kuin tavanomaisten maatalouden kotieläinten tuotteet.

Silti nämä "luontaiselinkeinotkaan" eivät ole täysin vailla ympäristöongelmia. Laajamittainen merikalastus ja katkaravunpyynti uhkaa paikoin horjuttaa merten ekologista tasapainoa. Suuriin trooleihin ja varsinkin ajoverkkoihin jää kaikenlaista muutakin kuin kohteena olevia kalalajeja – merikilpikonnista ja delfiineistä alkaen. Ehkä haaskaavinta kaikesta "meren viljan" korjuusta on katkaravunpyynti: pyytäjien verkkoon jäävästä saaliista yleensä vain murto-osa on tavoiteltuja katkarapuja. Ei-toivottu osa saaliista, eli kalat ja muut merenelävät, heitetään yksinkertaisesti rannalle menehtymään.

Metsästyksen yhteydessä esiintyy omat lieveilmiönsä, kuten toisinaan tapahtuvat rauhoitettujen lajien ampumiset. Ylisuuret porokarjat puolestaan ovat Lapissa alkaneet jo ylittää laitumiensa kantokyvyn, mikä on johtanut luonnon kulumiseen ja siihen, että poroille täytyy nykyään monin paikoin viljellä heinää lisäruoaksi.

Kumpi on ongelma – muovikääre vai sen sisältämä liha?

Niin pienissä lähikaupoissa kuin suurissa supermarketeissakin on nykyään yleistä, että lihapaloja myydään valmiiksi muoviin käärittyinä, ja pakkaukseen sisältyy usein vielä solumuovista tehty alusta. Muovin tuotantoon liittyy monia ympäristöongelmia – alkaen sen valmistusaineen eli öljyn porauksista ja kuljetuksista, ja päättyen muovijätteiden vaikeaan kierrätettävyyteen. Siksi eräät kuluttajat ovat hyvällä syyllä huomauttaneet, että myytävien lihapalojen kääriminen muoviin on kaikkea muuta kuin kestävän kehityksen mukaista. Totta – mutta harvempi on tullut ajatelleeksi sitä, että tämän paheksutun muovikääreen sisällön tuottaminen on itse asiassa saattanut aiheuttaa paljon enemmän ympäristöongelmia kuin sen ympärillä olevan muovin.

Worldwatch Institute'n tekemien laskelmien mukaan yhden naudanlihakilon kasvattaminen viljapitoisella rehulla kuluttaa viisi kiloa viljaa, 20 000 litraa puhdasta vettä, neljää bensiinilitraa vastaavan energiamäärän ja 16 kiloa köyhtynyttä pintamaata. On myös laskettu, että kasvihuoneilmiöön on yhtä suuri vaikutus sillä, että tuotetaan tehokasvatuksella yksi kilo lihaa, kuin sillä, että ajetaan henkilöautolla 90 kilometriä.

Jokainen vegaani voi siis ilokseen laskea, kuinka monta lihakiloa hän vuodessa jättää syömättä verrattuna "normaaleihin" kanssaihmisiinsä – ja todeta tyytyväisenä, että ympäristölle tehty palvelus on yhtä suuri kuin jos hän olisi jättänyt tupruttelematta x kertaa 90 km autolla.