PÄÄKIRJOITUS
Kasvissyöjänä olo ei ole aina niin vaikeaa kuin luulisi - itse
asiassa se on joskus vielä vaikeampaa. Ihmisten
ennakkokäsitykset, virheelliset tiedot sekä puhdas
tietämättömyys ja ajattelemattomuus voivat asettaa lähes
ylitsepääsemättömiä esteitä muutenkin kivikkoiselle polulle.
Vaikka sana "kasvissyönti" pikkuhiljaa hivuttautuu ihmisten
ajatusmaailmaan, on vielä pitkä matka siihen, että
kasvissyöntiä pidettäisiin yhtä normaalina ilmiönä kuin
vaikkapa autoilua tai TV:n katselua. Vegetaristi on yhä monin
paikoin kummajainen ja vegaani jotain vielä hullumpaa -
lähinnä jokin humanoidiin verrattavissa oleva olento.
Valitettavan usein törmää myös käsitykseen, että kasvissyöjä
on kasvissyöjä vain silloin, kun tarjolla on jotain "pahaa"
ruokaa (maksalaatikkoa, tillilihaa tms.), mutta jos pöydässä
on "herkullisia" eläinkunnan tuotteita (esim. graavilohta tai
viinikukkoa), ne kyllä kelpaavat. Sekaannusta aiheutuu myös
siitä, että jotkut sanovat olevansa kasvissyöjiä, mutta samaan
hengenvetoon kertovat syövänsä silloin tällöin esimerkiksi
kanaa tai kalaa. Olisi tärkeää saada ihmiset uskomaan, että
todellinen kasvissyöjä on kasvissyöjä aina ja kaikkialla.
Me kasvissyöjät emme vaadi mitään erikoiskohtelua. Ainoa mitä
haluamme, on saada hyvää ja terveellistä kasvisruokaa
kohtuuhintaan. Yksinkertaista - eikö totta!
Miten nämä vaatimattomat toivomukset sitten toteutuvat
käytännössä? Joka kaupasta löytyy kyllä peruselintarvikkeita:
juureksia, hedelmiä, vihanneksia ja viljatuotteita, mutta
esimerkiksi soijamaitoa saa hakea jo kauempaa. Meillä Suomessa
olisi myös hintapolitiikassa parantamisen varaa. Useimpien
kasvisten kilohinta tosin on alhaisempi kuin lihan tai kalan,
mutta miksi epäterveelliset ruoka-aineet kuten maitotuotteet
ja sokeri ovat halpoja ja paljon terveellisemmät soijatuotteet
ja makeutusaineet kuten soijamaito ja riisisiirappi ovat
suoraan sanottuna törkeän kalliita?
Kauppojen tarjouslistatkin noudattavat valitettavan usein
epäterveellistä ja epäeläinystävällistä linjaa:
grillimakkaraa, kalapuikkoja, jauhelihaa, pizzoja,
maksalaatikkoa, virvoitusjuomia, perunalastuja...
Painajaismaista luettavaa terveydestään huolehtivalle
kasvissyöjälle!
Kuvitelkaamme sen sijaan lähikauppaa, josta saisi halvalla
luomutuotteita ja jonka tarjousluettelossa lukisi vaikkapa:
soijamaitoa (4,50 mk/l), tofua (6 mk/paketti), soijajogurttia
(2 mk/purkki), riisisiirappia (5 mk/purkki) jne. "Todella
upeeta!" huudahtaisimme me. "Älä unta nää", sanoisi entinen
flikka. Mutta juuri tällaisesta monet kasvissyöjät Suomessa
uneksivat - ja aivan realistisella pohjalla. Esimerkiksi
Englannissa tavallisista ruokakaupoista on saanut erilaisia
soijatuotteita normaaliin hintaan jo vuosikausia.
Koska Suomessa kauppiaat eivät vielä ole keksineet tätä
mahtavaa markkinarakoa, joka heillä on kulutuksen painopisteen
siirtyessä vääjäämättä terveellisempään, ekologisempaan ja
eläinystävällisempään suuntaan, on meidän kasvissyöjien itse
lyötävä rumpua asiasta.
Kaupassa asioidessa kannattaa aina kysellä erilaisia
kasvissyöjille ja vegaaneille sopivia tuotteita. On murrettava
käsitys, että "erikoistuotteita" tulisi myydä vain
luontaistuotekaupoissa ja ettei näillä tuotteilla olisi
menekkiä tavallisisissa kaupoissa.
Koulu- ja työpaikkaruokailu, ravintolassa käynnit ja
sukulaisvierailut ovat luku sinänsä. Ruoka-aineallergiat tai
muut sairaudet (esim. sokeritauti tai keliakia) sekä
uskonnolliset syyt oikeuttavat yhteiskunnassamme
automaattisesti erikoisruokavalioon, mutta eettisiä ja
terveydellisiä vakaumuksia ei yleensä arvosteta.
Me kasvissyöjät olemme nykyajan uudisraivaajia. Vaikka välillä
tuntuu, että edessä on loputon sarka kynnettävänä, ei kannata
lannistua. Niin ajatustasolla kuin konkreettisesti maahan
kylvetyt siemenet tuottavat vielä runsaan sadon. Kunhan vielä
muistamme viedä asiaamme eteenpäin iloisesti ja kannustaen;
maltillisesti, mutta silti periksi antamatta, voimme hyvillä
mielin sanoa: "Kohta meissä kaikissa asuu pieni kasvissyöjä."
Myötätuulta purjeisiin kaikille kasvissyönnin
suurlähettiläille!
Päivi Korhonen
|