JOONIA STRENG

KASVISSYÖNNIN HISTORIA PÄHKINÄNKUORESSA

Onko ihminen ollut alunperin kasvis- vai lihansyöjä? Tähän kysymykseen ei kukaan tiedä varmaa vastausta. Todennäköisesti ilmastolliset olosuhteet ovat vaikuttaneet ihmisten ravinnon koostumukseen siten, että trooppisilla alueilla on syöty paljon kasviksia, mutta pohjoisessa lihansyönti on ollut yleisempää. Yhtä kaikki, kasvissyönnin historia ulottuu ihmiskunnan aamuhämäriin asti.

Aasiassako vegetarismin alkukoti?

Lars Johansson esittää, että kasvissyönnin alkukoti löytyisi Aasiasta. Esimerkiksi Kiinassa käytettiin jo vuosituhansia sitten kasvisravintoa ja erilaisia yrttejä sairauksien hoitamisessa. Lääkäreillä oli tuohon aikaan tiukka "tulosvastuu": jos potilas ei parantunut, lääkäri joutui maksamaan itse sairaan hoidon.

Myös aasialaisiin uskontoihin on liittynyt vahva kasvissyönnin perinne. Vanhimmissa hindulaisuutta koskevissa teksteissä noin neljä tuhatta vuotta sitten lihansyöntiin suhtauduttiin erittäin suopeasti, mutta kasvissyöntiä tukevia kirjoituksia ilmestyi ensimmäisen kerran noin viisisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kasvissyöntä puoltava näkemys yleistyi 1000- luvulla paljolti Krishna-kultin ja buddhalaisuuden vaikutuksesta. Kaikki hindut eivät nykyisinkään ole kasvissyöjiä, mutta viimeisen tuhannen vuoden aikana on katsottu, että puhdasoppisen hindun tulisi noudattaa laktovegetaarista ruokavaliota.

Kuudennella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua kehittynyt buddhalaisuus poikkesi lähtökohdiltaan hindulaisuudesta. Buddhan keskeisiin opetuksiin kuului jo alusta lähtien väkivallattomuusperiaate, joka kielsi buddhalaisia tappamasta eläimiä. Aivan tarkkaan ei kuitenkaan tiedetä, kuuluiko vegetarismi alkuperäiseen buddhalaisuuteen - olkoonkin, että Buddha itse oli kasvissyöjä. Buddhalaisuus on sittemmin jakautunut kahteen koulukuntaan, joista vain toisessa, Mahayanassa, on painotettu kasvissyöntiä. Mahayana- suuntauksessa vegetarismia ei kuitenkaan ole pidetty ehdottomana.

Jainalaisuus kehittyi samoihin aikoihin kuin buddhalaisuuskin. Päinvastoin kuin edellisiin uskontoihin, jainalaisuuteen kuuluu ehdoton kasvissyönti. Lihansyönti on jainalaisten mielestä moraalisesti hylättävää, mutta heidän vegetarisminsa pohjautuu ensisijaisesti asketismiin, ei eläinten oikeuksiin. Askeesilla ja kaikin puolin vaatimattomalla elämäntavalla jainalaiset pyrkivät sielun puhdistamiseen.

Intiassa ja Tiibetissä on vuosituhansia harjoitettu myös joogaa, jonka filosofian mukaan lihansyönti on eettisesti väärin ja terveydelle vahingollista. Vanhimmissa kirjoituksissa, Patanjalin jooga-sutrissa kehotetaan joogia noudattamaan laktovegetaarista ruokavaliota.

Muinaisessa Egyptissä oli kasvissyöjiä, joita kutsuttiin myös pilkkanimellä leivänsyöjät. Tietoja kasvissyöjien olemassaolosta on saatu muun muassa muumioiden suolianalyysien perusteella! Kreikkalaiset arvostivat suuresti Egyptin vanhaa kulttuuria ja omaksuivat siitä vaikutteita. Otaksutaankin, että kasvissyönti saapui mantereellemme Egyptistä kuudennella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Opin taustalla piili tietynlainen asketismi sekä eettiset näkemykset, jotka korostivat ihmisen ja eläimen sukulaisuutta.

Aikansa tunnetuin kasvissyöjä oli Pythagoras (572-497 eKr.). Hän omaksui Thalesin opin vegetarismista ja kehitti sitä antamalla tarkkoja ohjeitta terveellisestä ravinnosta. Pythagoras eli raakaravinnolla, joten hän oli vegaani aivan kuten Hippokrateskin (n. 460-377 eKr). Kasvissyöntiin suhtauduttiin siis suopeasti oppineiden keskuudessa, ja nimekkäimpiä kasvissyöjiä olivat muiden muassa Zenon, Plutarkhos ja Plinius. Myös Platonin kirjoituksista löytyy vegetarismia tukevia kohtia, ja myöhäisantiikin uusplatonilaiset filosofit Plotinos ja Porfyrios olivat tiukkoja vegetaristeja. Aristoteles poikkesi kuitenkin edellisistä, sillä hän korosti ihmisen herruutta. Alemmat olennot olivat olemassa Aristoteleen mukaan ylempiä varten: kasvit oli tarkoitettu eläinten, eläimet ihmisten hyödynnettäviksi.

Roomalaiset runoilijat Horatius, Vergilius, Ovidius ja Seneca puolsivat kasvissyöntiä, vaikka eivät aina eläneetkään oppiensa mukaan. Kaiken kaikkiaan vegetarismi jäi antiikin aikana harvojen harteille, eikä oppi levinnyt yläluokan ulkopuolelle.

Johannes ja Matteus – vaatimattomia kasvissyöjiä

Kasvissyönnille ei juuri löydy tukea Jeesuksen opetuksista tai nykyisistä kristinuskon suuntauksista muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Siitä huolimatta kristinusko alkuaikoina monet apostolit ja kirkkoisät elivät yksinkertaisella kasvisruoalla. Esimerkiksi aleksandrialainen Klemens (n. 150- 215 jKr), kasvissyöjä-kirkkoisä, kirjoittaa seuraavasti: "Apostoli Matteus söi vain siemeniä, kovakuorisia hedelmiä ja vihanneksia, eikä koskaan maistanut lihaa. Ja Johannes, joka oli vaatimattomin kaikista, eli vain lehtisilmuilla ja hunajalla." Sen sijaan epäilevä Tuomas oli Aristoteleen linjoilla eikä nähnyt lihansyönnissä mitään väärää.

Kesarean arkkipiispa Basileios Suuri (329-379 jKr) totesi puolestaan, että "millä tahansa liharuoalla vatsansa täyttääkin, synnyttää se aina epäpuhtaita värähtelyjä, jotka tukahduttavat sielun elämän. Joka elää kohtuullisuudessa, huomaa onnellisuuden viihtyvän kodissaan."

Kartesiolainen julmuus kukoisti uuden ajan alussa

Rooman vallan kukistumisen jälkeen kasvissyönti sammui lähes kokonaan ja oli unohduksissa yli tuhannen vuoden ajan Euroopassa. Aikansa nimekkäin kasvissyöjä oli yleisnero Leonardo da Vinci (1452-1519), joka joutui ystäviensä pilailun kohteeksi ruokavalionsa takia. Da Vincin jalanjälkiä seurasi ranskalainen filosofi ja valistusajan edelläkävijä Michel de Montaigne (1533-92). Montaigne ihaili antiikin Plutarkhosta ja katsoi eläimien julman kohtelun olevan itsessään väärin riippumatta siitä, johtaisiko eläinten huono kohtelu myös julmuuksiin ihmisten välisissä suhteissa.

1600-luvulla eläinten asema heikkeni huomattavasti, kun Descartesin oppi eläimestä sieluttomana koneena levisi. Kartesiolaisen oppisuunnan vanavedessä aloitettiin myös eläinkokeet, jotka olivat tuolloin erityisen tuskallisia. Modernin filosofian isäksi kutsuttu Descartes nylki itse lukuisia eläimiä elävältä tieteen nimissä. Erityisen synkeästä ajasta huolimatta 1600- ja 1700-luvuilla löytyi koko joukko kasvissyönnin puoltajia. Heitä olivat muiden muassa englantilaiset kirjailijat Milton ja Pope, ranskalaiset kirjailija-filosofit Voltaire ja Rousseau, ruotsalainen kasvitieteen uranuurtaja von Linné sekä yhdysvaltalainen luonnontieteilijä ja valtiomies Benjamin Franklin. Franklinilla yksistään oli satoja seuraajia Yhdysvalloissa ja jopa Euroopassa, sillä olihan hän maansa suurlähettiläänä Ranskassa. 1700-luvun lopulla myös Rousseaun kannattama "takaisin luontoon" -suuntaus sai kannattajia mannermaalla.

Edistysaskeleita 1800-luvulla - ensimmäiset vegetaristiyhdistykset perustetaan

Evoluutioteorian isä Charles Darwin oli vegetaristi ja filosofi Peter Singer onkin pitänyt valitettavana sitä, ettei evoluutioteorian hyväksyminen merkinnyt kasvissyönnin läpimurtoa. Evoluutioteoriahan asetti ihmisen erityisaseman luonnossa aivan uuteen valoon ja se olisi voinut muuttaa perusteellisesti suhtautumistamme eläimiin. Muutos jäi kuitenkin haaveeksi, kuten hyvin tiedämme.

1800-luvulla perustettiin joka tapauksessa ensimmäiset vegetaristiyhdistykset: Englannissa vuonna 1847 ja Saksassa parikymmentä vuotta myöhemmin. Tuolloin elettiin hetkellisesti vegetarismin kulta-aikaa: Englannissa toiminta hiipui pian järjestön ensimmäisen puheenjohtajan, James Simpsonin, kuoleman jälkeen.

Yhdysvalloissa kirjailijat Emerson ja Thoreau ajoivat pontevasti kasvissyöntiä 1800-luvulla. Thoreau ennusti toiveikkaasti, että ihmiskunta luopuu ajan kuluessa lihansyönnistä aivan kuten villi-ihmiset luopuivat kannibalismista jouduttuaan tekemisiin "sivistyksen" kanssa. Vanhan mantereen virkaveljistä kasvissyöjiksi tunnustautuivat Leo Tolstoi, Franz Kafka ja Bernard Shaw. Shaw esimerkiksi arvosteli ihmisten julmuutta ja ihmetteli, miksi leijonan surmaamista pidettiin urheiluna mutta leijonan hyökkäystä raakuutena.

Vuosisadan uusista uskonnollisista suuntauksista teosofinen seura, seitsemännen päivän adventistit ja tolstoilaiset puolsivat kasvissyöntiä. Teosofit omaksuivat paljon vaikutteita idän uskonnoista, adventistit korostivat ihmisen kokonaisvaltaista kehitystä, ja tolstoilaisilla puolestaan oli vahva eettinen perusta vegetarismille.

Tanskassa radikaali kokeilu ensimmäisen maailmansodan aikana

Tanska oli joutua nälänhätään ensimmäisen maailmansodan aikana. Vuosisadan alkupuolella puolet elintarvikkeista tuotiin Tanskaan ulkomailta, mutta kauppasodan takia normaali elintarvikehuolto oli estynyt, eikä Tanskan peltopinta-ala yksin riittänyt ruokkimaan kansaa - oltiin siis helisemässä. Hädän hetkellä ravitsemustieteen professori Mikkel Hindhede sai jättimäiset valtuudet ruokahuollon toteuttamiseksi. Hindhede määräsi ensi töikseen pääosan karjasta lahtipenkkiin jättäen vain hieman lypsykarjaa. Sitten rajoitettiin sokerin ja alkoholin valmistus murto-osaan entisestä. Kansa oli pakotettu syömään kokojyväleipää, puuroa, vihanneksia, juureksia ja muita kasviksia. Särpimeksi sai joskus vähän maitoa. Ruoka riitti koko sodan ajan hyvin ja kuolleisuus laski huomattavasti. Sodan aikana muualla Euroopassa kymmeniä tuhansia surmannut influenssaepidemia, espanjantauti, hyppäsi kokonaan Tanskan yli!

Vegaani vapautusliikkeen johdossa

Toisen maailmansodan lopputiimellysten keskellä perustettiin ensimmäinen vegaaniyhdistys – maa oli Englanti ja vuosi 1944. Samoihin aikoihin britti-imperiumi natisi liitoksissaan. Pieni ja hento, liinaan kääriytynyt Mahatma Gandhi johti Intian vapautusliikettä. Gandhi oli väkivallattoman vastarinnan puolestapuhuja ja noudatti muutenkin väkivallatonta elämäntapaa; hän kannatti muun muassa veganismia. Lääkärin ilmaistua huolensa Gandhin terveydestä Mahatma suostui vastentahtoisesti juomaan vuohen maitoa. Gandhi kutsui sitä elämänsä suureksi tragediaksi, sillä hänen mielestään toisen eläimen maidon juonti oli täysin luonnotonta ja eettisesti kyseenalaista.

Vuosisatamme muista merkkihenkilöistä olivat kasvissyöjiä mm. Albert Einstein, Albert Schweitzer ja Nobel-kirjailija Isaac Bashevis Singer.

Suomeen kasvissyönti levisi 1900-luvulla terveysliikkeen mukana

Maailmalla liikkuneet kasvisaatevirtaukset eivät juuri ulottuneet Suomeen asti menneinä vuosisatoina. 1800-luvun loppupuolella tolstoilaisuuden ja teosofian myötä saatiin tosin vihiä vegetarismista, mutta varsinaisesti kasvissyönti levisi Suomessa 1930-luvulla Are Waerlandin ansiosta. Englannista vaikutteensa saanut Waerland oli laktovegetaristi ja hänen ravitsemusoppinsa perustui ensisijaisesti terveydellisille syille. Maailmalla ahkerasti liikkunut Waerland oli pohjoismaisen terveysliikkeen perustaja, ja hänen kannattajiaan, waerlandisteja, on yhä Ruotsissa. Waerlandin kuoleman jälkeen vuonna 1956 kotimaisen terveysliikkeemme etunenään asettui J.V. Snellmanin pojanpoika Teo Snellman.

Vegetarismin uusi nousu 60- ja 70-luvuilla.

Suomessa, kuten muuallakin länsimaissa, vegetarismi nousi uuteen kukoistukseensa 1960-luvun lopulla. Populäärikulttuuri ja itämaisten uskontojen renessanssi vaikuttivat osaltaan kasvissyönnin suosioon. Toisin kuin terveysliikkeen pioneerivuosina vegetaristeiksi ryhdyttiin 60- ja 70-luvuilla etupäässä eettisistä syistä.

Vielä 70-luvun alussa Suomessa ei ollut yhtään kasvisravintolaa, mutta värikkäiden vaiheiden jälkeen Suomeen saatiin ensimmäinen kasvisravintola tismalleen kaksikymmentä vuotta sitten. Kasvista olivat perustamassa muiden muassa kansanedustaja Heidi Hautala ja taiteilija J.O. Mallander. Joitakin vuosia myöhemmin, 70-luvun lopulla, terapeutti Teemu Kassila teki Suomessa tunnetuksi yhdysvaltalaisen Ann Wigmoren kehittämän elävän ravinnon suuntauksen. Alkuinnostus oli suuri, mutta sen laannuttua elävä ravinto on jäänyt hyvin pienen joukon suosioon.

Länsimaissa perustettiin useita eläinsuojelujärjestöjä ja kasvisyhdistyksiä näihin aikoihin. Suomessa tällä rintamalla oli verrattain hiljaista - nykyinen Eläinsuojeluliitto Animalia oli perustettu Koe-eläinten Suojelu ry:n nimellä jo vuonna 1961. Suomessa alaan liittyvää kirjallisuutta ei juuri ollut, mutta muualla tapahtui: alan ehdoton klassikko, Peter Singerin Animal Liberation, julkaistiin Englannissa vuonna 1975.

Entä vegetarismin tulevaisuus?

Ensimmäiset vegetaristiyhdistykset ovat pitkälti yli satavuotiaita, ja Englannin vegaaniyhdistyskin täytti tänä vuonna pyöreät 50 vuotta. Täällä Suomessa Vegaaniliitto juhlii yksivuotistaivaltaan. Ikää kertyy, mutta miten käy kasvisaatteen? Ja toisaalta, tähän asti historian tunnetuimmat kasvissyöjät ovat olleet miehiä, eikä naisten vegetarismista (teosofi Annie Besantia lukuunottamatta) ole juurikaan tiedetty. Olisiko tulevaisuus naisten käsissä?

Kasvissyönti on yleistymässä länsimaissa koko ajan, hitaasti mutta varmasti. Kasvisravintoloita on yhä enemmän, ja tavallisistakin ravintoloista löytyy kasvisannoksia. Erityisesti kasvissyöjien käyttämiä soijavalmisteita ja ituja on tarjolla luontaistuotekaupoissa ja jopa muutamissa elintarvikemyymälöissä. Tulevaisuus näyttää siis ainakin tyydyttävältä.

Kehitys on kuitenkin idässä kulkemassa toiseen suuntaan: elintason noustessa luovutaan perinteisestä kasvispainotteisesta ruoasta ja syödään enemmän lihaa. Liha on köyhissä maissa varakkuuden merkki, ja pikaruokaketjujen maihinnousu vain vahvistaa tätä käsitystä.

Karjataloudessa piilee silti tuhon siemen: sen turvin ei pystytä ruokkimaan maapallon väestöä - ei ainakaan, jos lihan kulutus pysyy korkeana länsimaissa. Mitenkään eettisiä seikkoja väheksymättä, olisiko vegetaristiyhdistysten tuotava kasvissyönnin ekologinen puoli pontevammin esille?