Reseptejä terveydeksi

Täyteläinen porkkanakeitto

  • 2 dl viipaloituja porkkanoita (noin 3 porkkanaa)
  • 2 dl kasvislientä
  • ½ pieni sipuli, pilkottuna
  • 1 tl curry-jauhetta
  • ½ dl soijamaitoa

Sekoita muut ainekset kuin soijamaito keskikokoisessa kasarissa ja keitä noin 15 minuuttia kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Soseuta esim. sauvasekoittimella. Lisää joukkoon soijamaito. Riittää 2 annokseen, joissa kummassakin on 60 kaloria.

Valkosipuliperunat

  • 10 keskikokoista perunaa
  • 5 valkosipulinkynttä
  • 2-3 rkl seesamiöljyä
  • merisuolaa
  • runsaasti tuoretta ruohosipulia

Pese ja kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi, tasakokoisiksi viipaleiksi. Huuhtele viipaleet nopeasti kylmässä vedessä, jotteivät ne liimautuisi toisiinsa, valuta ja kuivaa.

Kuumenna öljy paistinpannussa, purista siihen valkosipulinkynnet ja kuumenna niitä hetki, mutta älä ruskista. Lisää perunaviipaleet ja kääntele niitä, jotta ne kypsyisivät tasaisesti. Mausta merisuolalla ja tuoreella ruohosipulisilpulla.

Paista pannulla, puulastalla käännellen, kunnes perunat ovat kypsiä, tai laita kypsymään 200-asteiseen uuniin ja peitä foliolla.

Lisää perunoiden päälle runsaasti tuoretta ruohosipulisilppua tai persiljaa.

Lämmin perunasalaatti

  • 12 uutta perunaa
  • 1½ dl kasvislientä
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 tl yrttisuolaa
  • ruohosipulia tai sipulinvarsia
  • tilliä
  • retiisejä
  • mustia oliiveja

Pese perunat ja keitä kypsiksi kuorineen miedosti suolalla maustetussa vedessä.

Kuumenna kasvisliemi ja lisää joukkoon öljy ja etikka. Paloittele perunat lämpiminä ja kaada päälle mausteliemi. Viipaloi joukkoon retiisit, sipulinvarret ja tilli. Sekoita varovasti ja koristele mustilla oliiveilla. Tarjoile heti.

Sieni-hirssipihvit

  • 1½ dl hirssihiutaleita
  • 2½ dl vettä
  • 4 dl sieniä, jotka kiehautetaan ja annetaan valua hyvin
  • 1 sipuli
  • ½ dl soijajauhoja
  • ½ tl merisuolaa
  • 1 tl tamaria

Anna hirssihiutaleiden kiehua vedessä 5 minuuttia melko paksuksi puuroksi. Jauha sieni ja sipuli lihamyllyssä tai hienonna veitsellä.

Sekoita kaikki aineet keskenään murekkeeksi ja muotoile pyöreiksi tai soikeiksi pihveiksi. Paista paistinpannussa tai 250° uunissa.

Perunamuhennos

  • 1½ l perunoita
  • 1 dl manteleita kuorineen
  • 5 dl vettä
  • yrttisuolaa
  • 1 rkl rypsiöljyä

Keitä tai höyrytä perunat kypsiksi kuorineen. Valmista mantelimaito: lämmitä vesi kiehuvaksi, jauha pestyt mantelit tehosekoittimessa hienoksi. Lisää vesi hitaasti, niin että massa juuri liikkuu. Kuori kypsät perunat ja survo muusiksi, lisää maitoa kunnes muhennos on sopivan sakeaa. Mausta öljyllä ja yrttisuolalla.

Perunalaatikko

  • n. 1 l perunamuhennosta (edellispäiväistä)
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1½ rkl jauhoja
  • muskottikukkaa
  • vettä
  • yrttisuolaa
  • 2 rkl vaahterasiirappia

Lisää muhennokseen sen verran vettä, että saat helposti sekoitettavan seoksen. Sekoita joukkoon muut aineet. Paista 200-asteisessa uunissa 1½-2 tuntiin. Vähennä lopuksi lämpöä.

Marinoidut valkoiset pavut
(mustat myös hyviä)

  • 4 dl keitettyjä valkoisia papuja
  • 1 iso punasipuli (valkosipulikin käy)
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 3 rkl vaahterasiirappia
  • n. ½ dl oliiviöljyä (kylmäpuristettua)
  • 2 tl murskattua korianteria
  • 1 tl yrttisuolaa
  • tilliä tai muita yrttejä maun mukaan

Liota pestyt ja puhdistetut pavut yön yli. Keitä ½-1 h ei rikki. Sekoita vielä kuumiin papuihin hienonnettu sipuli ja muut aineet. Anna tekeytyä kannen alla. Parasta seuraavana päivänä. Tarjotaan kylmänä keitettyjen perunoiden, riisin tai muun lämpimän ruoan lisänä. Säilyy jääkaapissa 5-6 vrk.

Mustat pavut ovat hyviä salaatin seassa.

Papu-riisipyörykät

  • 3 dl pehmeiksi keitettyjä valkopapuja tai kikherneitä
  • 3 dl pehmeäksi keitettyä täysjyväriisiä
  • 1 purjo
  • 3 dl hienonnettuja sieniä
  • 2 tl kasvisöljyä
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 3 rkl grahamjauhoja
  • 1 tl cayennepippuria
  • 1 tl basilikaa ja oreganoa
  • yrttisuolaa

Valmistusohje:

Kun keität riisiä kasvispyörykkätaikinaa varten, käytä mieluiten lyhytjyväistä täysjyväriisiä seuraavasti, 1 osa riisiä ja 2 osaa vettä. Näin riisistä tulee sopivan pehmeää tähän tarkoitukseen.

Huuhtele purjo ja hienonna se oikein hienoksi. Hienonna sienet ja hauduta purjoa, sieniä ja mausteita pienessä tilkassa kasvisöljyä, kunnes ne kypsyvät ja pehmenevät.

Soseuta valutetut pavut ja mausteseos. Sekoita lopuksi joukkoon keitetty riisi, mutta älä soseuta sitä vaan sekoita joukkoon käsin. Laita valmis taikina kannellisessa astiassa jääkaappiin tunniksi tai pariksi, jos mahdollista.

Muodosta seoksesta kostutetuin käsin pieniä pyöryköitä. Kypsennä pyörykät kevyesti öljytyssä pannussa käännellen niitä, jotta ne kypsyvät tasaisesti. Jos haluat leivittää pyörykät, kieritä ne grahamjauhossa ennen paistamista.

Pyörykät voi myös kypsentää 200-asteisessa uunissa leivinpaperin päällä.

Tämä pyörykkätaikina säilyy hyvin seuraavaa päivää varten, kun laitat sen kannelliseen astiaan ja jääkaappiin. Jääkaappikylmää taikinaa on helpompi käsitellä ja se pysyy paistettaessakin paremmin koossa.

Hummus leivänpäällyste

  • 2 dl keitettyjä kikherneitä
  • 2 tl tahinia (seesaminsiementahnaa)
  • 2 tl tuoretta sitruunamehua
  • 1 jauhettu valkosipulin kynsi
  • ½ dl pilkottua tuoretta persiljaa

Sekoita tasaiseksi tehosekoittimessa tai monitoimikoneen tehoterällä. Tarjoile leivän päällä salaatin ja tomaattiviipaleiden kera.

(Kikherneitä kannattaa keittää kerralla enemmän, minkä jälkeen ne voi pakastaa ja käyttää keitoissa, marinoituina salaateissa, perunalastujen sijasta jne.)

Tomaatti-linssi-keitto

9 desilitraa

  • 1 iso sipuli
  • Kaksi 250 gramman purkkia tomaattisäilykettä tai vastaava määrä tuoreita tomaatteja, kuorittuina
  • 120 g punaisia linssejä
  • 3½ dl kasvislientä
  • suolaa maun mukaan
  • vastajauhettua mustapippuria
  • tuoretta basilikaa

Kuori sipuli ja hienonna se. Keitä sipulia miedolla lämmöllä vesitilkassa, kunnes sipuli alkaa pehmetä. Lisää tomaatit ja riko niitä vähän. Huuhtele linssit, kaada vesi pois ja lisää tomaattien seuraksi. Kaada sekaan kasvisliemi. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Kuumenna kiehuvaksi, laita kansi päälle ja anna hautua miedolla lämmöllä 30 minuutin ajan kunnes linssit ovat pehmenneet. Ota pois levyltä, revi basilikan lehdet pieniksi paloiksi ja lisää ne keittoon. Hämmennä tasaiseksi. Pane takaisin levylle ja kuumenna muutaman minuutin ajan. Koristele basilikanlehdillä ja tarjoile tuoreen leivän kanssa.

Mausteinen papu-vihanneskeitto

Tämä keitto on varsinainen ateriakeitto, täyteläinen ja ruokaisa. Vaihtelemalla papuja, vihanneksia ja mausteita siitä saa pienin muutoksin uudenmakuisen ja -näköisen.

  • 2 dl valkopapuja tai ruskeita papuja
  • 2 porkkanaa
  • 2 sipulia
  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 pieni purjo
  • pala juuriselleriä
  • ½ tl timjamia, basilikaa ja oreganoa
  • 2 valkosipulin kynttä
  • suolaa ja kasvisöljyä
  • n. 100 g tummia makaroneja

Huuhdo pavut ja liota niitä yön yli. Keitä pavut melkein kypsiksi noin 1½ litrassa vettä. Paloittele sillä aikaa vihannekset: porkkanat puoliympyrän muotoisiksi, sipuli suikaleiksi, kesäkurpitsa meheviksi lohkoiksi, purjo paksuiksi renkaiksi ja selleri kuutioiksi. Keitä erikseen makaronit miedosti suolalla maustetussa vedessä ja valuta ne. Hauduta sipulinsuikaleita ja hienonnettuja valkosipulinkynsiä kasvisöljyssä hetki ja lisää joukkoon muutkin mausteet. Anna hautua hetki ja kaada sitten kypsymässä olevien papujen joukkoon. Lisää muutkin vihannekset, keitä noin 15 minuuttia ja lopuksi suolaa maun mukaan. Vettä voi lisätä, jos keitto tuntuu liian tukevalta. Ennen tarjoilua lisätään kypsät makaronit ja keitto koristellaan hienoksi hakatulla purjolla tai sipulilla.

Elävän ravinnon jäätelö

  • 2 banaania
  • pakastemarjoja

Pakastetaan banaanit ja jauhetaan pakastettujen marjojen kanssa tehosekoittimessa. Maustetaan esimerkiksi vaahterasiirapilla tai suklaakastikkeella.

Kolesterolittomat köyhät ritarit

  • 3 rkl pellavansiemeniä (löytyy luontaistuotekaupoista)
  • 1 dl vettä
  • 2 dl soijamaitoa
  • 8 viipaletta kokojyväleipää

Jauha pellavansiemenet tehosekoittimessa jauheeksi. Lisää vesi ja sekoita minuutin ajan. Vatkaa pellavansiemenseos soijamaitoon. Kasta leipä tähän seokseen ja paista ruskeaksi teflonpannussa. Tarjoile vaahterasiirapin tai omenasoseen kera.

<<< |Alkuun|Vegaaniliiton kotisivulle| >>>