 |
|
Etusivu / Tietoa / Esitteet
/ Lampaat
Painettu villaisella: tiesitkö tämän lampaista?
Teksti on koottu Tampereella 19.4.2011 järjestettyä
pääsiäismaistatusta
varten. Maistatuksessa ohikulkijoille tarjoiltiin eläinystävällisiä
maistiaisia pääsiäisherkuista sekä tietoa lampaista ja
lammastuotannosta.
Lampaan liha tai villa mielletään usein eettisesti kestäväksi valinnaksi
lautaselle tai vaatetukseen. Vaikka joiltakin osin lampaiden asiat ovat
paremmin kuin muiden tuotantoeläinten, on lammastuotannossa silti
huomattavia ongelmia. Koska niin lampaan lihalle kuin villallekin on
olemassa paljon eläinystävällisiä vaihtoehtoja, kannattaa myös
lammastuotteet jättää ostamatta.
Riippumatta siitä, millaisissa olosuhteissa lammas on elämänsä elänyt,
päättyvät sen päivät etuajassa. Lammas voisi elää yli
kymmenenvuotiaaksi, mutta esimerkiksi Suomessa suurin osa lampaista
teurastetaan alle vuoden ikäisinä. Lihaa tuottavien lampaiden ikäennuste
ei nouse muuallakaan maailmassa juuri tätä korkeammaksi. Myöskään
villarotuiset lampaat eivät pääse viettämään eläkepäiviä, vaan ne
lähetetään teurastamoon niiden villantuotannon laskiessa. Esimerkiksi
Isossa-Britanniassa näin käy neljävuotiaille lampaille.
Lampaat Suomessa
Suomessa elää yhteensä 120 000 lammasta noin 1 800 lammastilalla.
Tiloista 850 toimii ammattimaisesti tai sivutoimisesti, loput tiloista
ovat harrastelijatiloja. Ammattimaisilla tiloilla uuhia eli aikuisia
naaraslampaita on keskimäärin 60, kun taas harrastelijatiloilla luku on
alle kymmenen. Uudet lammasyrittäjät perustavat pääsääntöisesti suuria,
yli sadan uuhen tiloja. Koska uuhi poikii kerran vuodessa yhdestä
kolmeen karitsaa, voi lammastilalla olla kerrallaan jopa satoja
lampaita.
Suomen ilmasto on laiduntavan eläimen kannalta haasteellinen. Lakimme ei
edellytä lampaiden päästämistä laitumelle, vaikkakin lampaat yleensä
saavat laiduntaa kesäaikana ja monilla tiloilla on tämän lisäksi
käytössä pidennetty laidunkausi. Talvisin lampaat voidaan pitää
sisätiloissa, jolloin ongelmana on muun muassa lampaiden sorkkien
liikakasvu ja siitä aiheutuvat vaivat. Laitumelle saakka lampaat eivät
talvisin pääse, mutta useilla tiloilla on mahdollisuus jaloitella
ulkotarhassa.
Lain mukaan lammaskarsinassa tulee olla tilaa yhtä aikuista lammasta
kohden 0,8–1,4 neliömetriä lampaan koosta ja lampolatyypistä riippuen.
Luomulampaalla tilaa tulee olla 1,5 neliömetriä eli ero tavanomaiseen
lammastuotantoon ei ole merkittävä. Lammas on sian tavoin tarkka siitä,
että sillä on omat paikkansa nukkumiselle, syömiselle ja ulostamiselle.
Tämä voi käydä hankalaksi ahtaassa karsinassa.
Lampaanliha
Lammastilojen päätuote Suomessa on alle yksivuotiaan lampaan eli
karitsan liha. Tämä kattaa viidenneksen Suomessa vuosittain kulutetusta
noin kolmesta miljoonasta kilosta lampaanlihaa. Koska Suomessa on vain
vähän lampaita teurastavia teurastamoita, voi lampaan stressaava matka
tilalta teurastamolle kestää useita tunteja.
Neljä viidesosaa Suomessa kulutettavasta lampaanlihasta tuodaan tänne
ulkomailta, pääosin Uudesta-Seelannista. Uuden-Seelannin
lampaanlihantuotantoa kritisoidaan muun muassa siksi, että lampaat
kuljetetaan ahtaissa laivoissa muihin maihin teurastettaviksi. Nämä
matkat voivat kestää viikkoja huonoissa oloissa: jopa kolmasosa
lampaista kuolee matkan aikana nälkään, janoon, kuumuuteen, kylmyyteen,
sairauksiin tai tukehtumalla. Matkan jälkeen lampaita odottavat
Lähi-idän ja Kiinan teurastamot. Muita suuria lampaanlihantuottajamaita
ovat Australia, Iran, Iso-Britannia, Turkki, Syyria ja Intia.
Villa
Alkuperäinen lammas kasvatti itselleen kylmiksi vuodenajoiksi juuri
sopivan paksuisen turkin, joka ilmojen lämmetessä harveni itsestään.
Nykyiset villantuotantoon keskittyvät lammasrodut on jalostettu
tuottamaan mahdollisimman paksu turkki, jotta siitä saataisiin
mahdollisimman paljon voittoa.
Paksu villakerros on lampaan kannalta ongelmallinen, sillä kuumalla
ilmalla se voi aiheuttaa lampaalle lämpöhalvauksen. Toisaalta maailmassa
kuolee vuosittain miljoona lammasta kylmyyden vuoksi, koska kerityt
lampaat ovat alttiita kylmyydelle.
Suomalainen villantuotanto
Yllättävän moni ajattelee Suomessa myytävien villalankojen ja muiden
villatuotteiden villan olevan peräisin Suomalaisilta lammastiloilta.
Vain pieni osa, 100 000 kiloa, Suomessa myytävien villatuotteiden
villasta on tuotettu Suomessa – esimerkiksi yksistään
lankavalmistaja
Novita maahantuo vuosittain puoli miljoonaa kiloa villaa.
Toinen harhakäsitys on se, että suomalaisilla lammastiloilla
tuotettaisiin etupäässä villaa. Koska villasta maksetaan Suomessa vähän,
on lammastilojen päätuote lampaanliha. Ostamalla suomalaista villaa,
tukee kuluttaja samalla myös lampaanlihan tuotantoa.
Suomessa lampaat tulee lain mukaan keriä vähintään kerran vuodessa,
mutta tavallisesti lampaat keritään kahdesti. Keritseminen on lampaalle
stressaava ja pelottava tilanne ja se voi rimpuillessaan saada
keritsimestä kivuliaita ihovaurioita.
Vaikka villan laatu ei kerrokaan koko totuutta lampaiden kohtelusta,
antaa se kuitenkin viitteitä siitä, kuinka hyvin lampaista tiloilla
huolehditaan. Haastattelemamme suomalaisesta villasta lankaa tuottavan
kehräämön edustaja kertoi, että heille tarjotaan hyvin paljon
huonolaatuista ja likaista villaa.
Villantuotanto merten takana
Maailmassa tuotetaan vuosittain 1,2 miljoonaa tonnia villaa, josta 80
prosenttia on peräisin Australiasta. Muita suuria villantuottajia ovat
Kiina, Uusi-Seelanti ja entisen Neuvostoliiton maat. Vaikka suurissa
tuottajamaissa luonnonolot mahdollistavat laiduntamisen, liittyy
lammastuotantoon monia ongelmia.
Koska lammaskatraat ovat todella suuria, useimmiten 2 000.10 000 lampaan
muodostamia, on lampaiden yksilöllinen tarkkailu ja hoito mahdotonta.
Esimerkiksi Australiassa 40 prosenttia villantuotantolampaista kuolee
kahden ensimmäisen elinkuukautensa aikana ja vuodessa jopa 10 miljoonaa
karitsaa menehtyy muutaman vuorokauden ikäisenä. Tämä johtuu ylisuurten
laumojen ohella eläintenhoitajien huonosta pätevyydestä.
Monien lammastuottajamaiden eläinsuojelulainsäädäntö on erittäin
puutteellinen eikä se takaa eläinten hyvinvointia. Yleiset toimenpiteet,
kuten karitsojen kastrointi ja häntien typistäminen, eivät lain mukaan
vaadi kivunlievitystä. Toimenpiteet voidaan toteuttaa joko leikkauksella
tai estämällä verenkierto kumirenkaalla, jolloin eläimen häntä tai
kivekset joutuvat kuolioon.
Koska lammastuotanto on kasvava ala, lisää tämä painetta tehostaa
tuotantoa entisestään eläinten kannalta huonoon suuntaan. Australiassa
ja Isossa-Britanniassa on yhä yleisempää, että tehokkuuden nimissä
karitsat vieroitetaan emoistaan varhaisessa vaiheessa, ruokitaan
korvikkeella ja kasvatetaan sisätiloissa.
Takapuoli ruvella Australiassa
Erityismaininnan epäeettisestä lammastuotannosta ansaitsee
australialainen merinovillan tuotanto. Merinolampaan iho on jalostettu
erityisen poimukkaaksi, jotta se tuottaisi mahdollisimman paljon villaa.
Ihon poimut puolestaan tarjoavat hyvän munimispaikan ärhäkkäälle
lihakärpäselle.
Loisimista estetään mulesing-menetelmällä, jossa lampaan peräaukon
ympäriltä poistetaan iso pala nahkaa ilman puudutusta tai
kivunlievitystä. Syntyvä arpikudos ehkäisee kärpäsen munimista lampaan
hännän alle. Lammas kärsii haavan aiheuttamasta kivusta viikkojen tai
jopa kuukausien ajan. Toimenpiteen yhteydessä lampaalta voidaan myös
amputoida häntä, jotta lampaan turkki ei sotkeentuisi lampaan virtsasta
tai ulosteista.
Mulesingia puolustellaan sillä, että toukat voivat aiheuttaa lampaalle
kivuliaan myiaasi-sairauden. Loisimista ja sairastumista voidaan
ehkäistä myös muilla keinoilla, mutta on rahassa mitattuna halvempaa
tehdä mulesing-toimenpide kuin kasvattaa lampaita pienemmissä laumoissa,
tarkkailla niitä yksilöllisesti ja antaa niille tarvittaessa loishäätö.
Vaikka mulesing-menetelmää on kritisoitu laajasti, ei Australia ole
vielä luopunut sen käytöstä. Noin puolet maailman merinovillasta
tuotetaan Australiassa, mutta kuluttajalle saakka tieto villan
alkuperästä saati sitten tuotanto-olosuhteista ei välity.
Lampaat aatteissa mutta eivät vaatteissa
Jopa Suomen talviolosuhteissa on mahdollista pärjätä ilman villasukkia
tai lammasturkkia. Lämpimät talvikengät ja kerrospukeutuminen ovat
pakkaskelien ehdoton parivaljakko. Hengittävistä kasvikuiduista, kuten
puuvillasta, pellavasta, bambusta, hampusta tai ramista, valmistetut
vaatteet ja asusteet eivät hiosta, mutta myös keinokuitujen joukosta on
löydettävissä toimivia vaihtoehtoja.
Lankakaupoillekin kannattaa lähteä avoimin mielin, sillä markkinoilla on
huomattava määrä villattomia lankoja. Perinteisen puuvillan ohella
neulepuikoille voi nostaa bambu-, hamppu-, maissi-, pellava-, soija- tai
jopa sokeriruokolankaa. Keinokuitulankojakin löytyy monenmoista sorttia.
Jopa kierrätyspulloista valmistettua lankaa on kaupan.
Eläinlainsäädännön ongelmia
Laeilla ja asetuksilla määritellään eläintenpidolle
vähimmäisvaatimukset, joita eläintiloilla tulee noudattaa. Käytännössä
lait eivät kuitenkaan takaa eläinten hyvinvointia, sillä nykyiset
säädökset puuttuvat etupäässä rakenteellisiin ominaisuuksiin, kuten
tilan tarpeeseen, lämpötiloihin tai ruokinnan järjestämiseen.
Laki ei ohjeista siihen, kuinka varmistetaan eläinyksilön elämän
mielekkyys, eikä se ole tae siitä, että eläinyksilöllä on mahdollisuus
elää lajityypillistä elämää. Lakien valvonta ei sekään ole ongelmatonta
tai objektiivista, sillä valvontaviranomaisina toimivat tilallisilta
palkkansa saavat eläinlääkärit. Lisäksi lain rikkomisesta seuraavat
rangaistukset ovat useimmissa tapauksissa lieviä sakkorangaistuksia tai
väliaikaisia eläintenpitokieltoja.
Tiesitkö tätä?
Vuodessa yli neljän miljoonan karakul-karitsan kohtaloksi koituu muoti.
Alle kolmen päivän ikäiset tai vielä syntymättömät karitsat sekä niiden
emot tapetaan, jotta niistä voidaan valmistaa kalliita krimiturkkeja.
Elintarvikkeisiin ja vitamiinivalmisteisiin lisätty D-vitamiini on
useimmiten peräisin lampaanvillasta. Jos tuoteselosteessa lukee vain
D-vitamiini, on kyseessä todennäköisesti eläinperäinen D3-vitamiini.
D2-vitamiini sen sijaan on kasviperäinen.
Lähteet
|
|
